Kotimaa

THL: Suomi on varannut Modernan rokotetta miljoona annosta – Rekisteriä rokotuksesta kieltäytyvistä ei tarvita

Suomi on varannut ensi viikolla myyntilupakäsittelyssä olevaa Modernan rokotetta THL:n mukaan miljoona annosta. Tilaukseen sisältyy optio miljoonasta lisäannoksesta. THL ei pidä Espanjan mallin mukaista rekisteriä koronarokotuksesta kieltäytyvistä tarpeellisena Suomessa.

Suomella ei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan ole tarvetta kerätä rekisteriä koronarokotuksista kieltäytyvistä henkilöistä. Näin sanoo infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön ylilääkäri Hanna Nohynek .

Espanjan terveysministeri Salvador Illa kertoi maanantaina, että maa aikoo pitää kirjaa henkilöistä, jotka kieltäytyvät ottamasta koronavirusrokotetta. Rekisteröinnillä hallitus yrittää hillitä rokotusten vastaista liikehdintää maassa, jossa koronatilanne on yksi Euroopan pahimpia.

– Suomessa kerätään koronarokotustiedot, kuten kaikki muutkin annetut rokotukset valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Emme ole keskustelleet kieltäytyjien rekisteristä. Valtakunnallisen rekisterin avulla näemme rokotuskattavuuden maakunta-, sairaanhoitopiiri-, terveyskeskus- ja kuntatasolla. Kieltäytyjärekisteriä ei mielestäni tarvita. Kyseiset tiedot voidaan halutessa ajaa ristiin rokotusrekisterin ja väestörekisterin tietojen avulla, Nohynek toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarokotteen ottaminen on Suomessa vapaaehtoista, ja rokottamisesta vastaavat kunnat. Ne päättävät, lähestyvätkö ne rokotettavia esimerkiksi tekstiviestein vai tiedottavatko ne influenssarokotusten tapaan median ja terveyskeskusten verkkosivujen kautta.

Terveydenhuoltohenkilökunnan osalta tilanne on toinen. Sen osalta rokottaminen perustuu tarkkaan järjestykseen, joka määräytyy työtehtävien ja niihin liittyvän tartuntariskin perusteella.

– On kuitenkin muistettava, että rokotustieto on henkilökohtainen terveystieto, johon työnantajalla ei ole suoraa pääsyä. Työterveyshuolto antaa tarvittaessa lausunnon, onko työntekijä sopiva tehtävään, johon työnantaja hänet osoittaa, Nohynek selvittää.

Rokotustietojen siirtyminen kangertelee

Tieto henkilölle annetusta rokotuksesta kirjataan potilaskertomukseen, josta se siirtyy henkilökohtaiseen Omakanta-potilastietoarkistoon ja sieltä edelleen valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustietojen siirtyminen Omakannasta rokotusrekisteriin on kuitenkin kangerrellut. Ongelma koskee myös muita kuin koronarokotuksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Joidenkin potilasjärjestelmien kanssa on edelleen ongelmia. Tieto ei siirry ajantasaisesti, mutta tätä ollaan korjaamassa kovalla vauhdilla nyt. Ongelma on kaikkia rokotteita koskeva, aiemmin erityisesti yksityissektorilla annettujen rokotusten ongelma, Nohynek kertoo.

Koronarokotukset käynnistyivät Suomessa sunnuntaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, mistä ne ovat laajentuneet kuluvan viikon aikana muihin sairaanhoitopiireihin. Tällä hetkellä Suomessa jaetaan Pfizerin ja Biontechin kehittämää rokotetta.

Euroopan lääkeviraston odotetaan käsittelevän Modernan myyntilupaa ensi viikolla.

– Suomen osuus on miljoona annosta ja miljoonan annoksen optio. Milloin tämä olisi meille tulossa, ei ole vielä selvää. Se tarkentuu heti, kun myyntilupa tulee, Nohynek toteaa.

Rokotukset käynnistyivät Suomessa sunnuntaina Helsingissä ja ovat tämän viikon aikana laajentuneet muualle maahan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä