Paikallisuutiset

THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä

Helsinki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä.

Päivitetyn suosituksen mukaan maskia tulisi käyttää silloin, kun lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suositus koskee 12 vuotta täyttänyttä väestöä, sekä rokotettuja että rokottamattomia.

THL muistuttaa, että koronatartuntariski on sisätiloissa huomattavasti suurempi kuin ulkona.

– Talvi-aika lisää riskiä, ja mitä enemmän tartuntoja väestössä esiintyy, sitä suurempi riski on. Tartuntariski on myös huomattavasti suurempi sisätiloissa kuin ulkona, kertoo johtaja Mika Salminen tiedotteessa.

Laitos muistuttaa, että virusta kiertää väestössä aiempaa enemmän ja siksi tauti leviää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perjantaina aamupäivällä kerrottiin Suomessa todetun hieman yli 2 000 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 21 000 tartuntaa, mikä on yli 4 700 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

VR:lle maskipakko hetimiten

VR

Muutoksella tavoitellaan maskinkäytön yleistymistä junissa. Viime aikoina maskien käyttö on vaihdellut alueittain voimakkaasti, tiedottaa VR.

– Edessä on vilkas joulusesonki, ja haluamme lisätä maskipakolla matkustamisen turvallisuutta entisestään, perustelee matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Junien henkilökunta puuttuu maskittomuuteen. Kaukoliikenteen junissa maskeja on myös myytävänä.

Oman seurueen hytissä oleskeltaessa maskia ei tarvitse käyttää, mutta sitä tulee kuitenkin pitää muualla junassa, esimerkiksi käytävillä liikkuessa.

Maskipakko noudattelee myös asiakastoiveita, sillä VR:n marraskuisesta asiakaskyselystä ilmenee, että noin puolet vastaajista toivoi juniin maskipakkoa.

Junien henkilökunta on käyttänyt maskeja syksystä 2020 lähtien kaikissa junissa.

Terveydelliset syyt voivat estää maskin käytön, näissä tilanteissa maskia ei edellytetä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä