Ulkomaat

Trump väitti lääkäreiden tekevän tiliä kuolemalla – koronavirustartunnat nousivat uuteen huippuun Yhdysvalloissa

Valtakunnallisissa mielipidekyselyissä Donald Trump häviää demokraattien presidenttiehdokkaalle Joe Bidenille. Vaalit pidetään ensi tiistaina.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on käyttänyt ison osan viimeisistä päivistä ennen tiistain vaaleja kritisoidakseen koronaviruspandemiaa vastaan taistelevia viranomaisia ja terveydenhuoltohenkilökuntaa.

Koronavirustartuntojen määrä kohoaa Yhdysvalloissa kiihtyvällä tahdilla. Maassa kuolee covid-19-tautiin arviolta 1 000 ihmistä päivittäin. Yhteensä sairauteen on kuollut lähes 229 000 ihmistä.

Perjantaina kerrottiin, että maassa oli yli 100 000 uutta tartuntaa. Luku meni rikki ensimmäistä kertaa pandemian aikana. Lähes kolme prosenttia väestöstä, yhdeksän miljoonaa amerikkalaista, on saanut tartunnan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pitäessään kampanjatilaisuuksia Keskilännessä perjantaina Trump lupasi talouden elpymistä ja rokotteen koronavirusta vastaan.

Tämän lisäksi hän arvosteli lääkäreitä muun muassa väittämällä valheellisesti, että lääkärit ansaitsevat enemmän rahaa, kun heidän potilaansa kuolee koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Presidentti myös kritisoi Minnesotan demokraattiviranomaisia turvavälien määräämisestä. Se tarkoitti, että hänen kampanjatilaisuuteensa pystyi osallistumaan vain 250 ihmistä.

– Se on pieni asia, mutta kauhea, Trump sanoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Trump on pitänyt suuria, tuhansien ihmisten kampanjatilaisuuksia, joihin monet osallistuvat ilman kasvomaskia. Trump itse sairasti covid-19-taudin lokakuun alussa.

Trump on toistuvasti vähätellyt koronavirustilannetta maassa. Viikkojen ajan hän on sanonut, että "suunta on kääntymässä". Perjantaina Twitterissä Trump sanoi, että Yhdysvallat pärjää pandemiassa paljon paremmin kuin Eurooppa.

Biden johtaa kyselyissä

Valtakunnallisissa mielipidekyselyissä Trump häviää demokraattien presidenttiehdokkaalle Joe Bidenille . Kilpailu on tätä tiukempi kuitenkin vaa'ankieliosavaltioissa, joiden äänet lopulta määräävät, kuinka vaaleissa käy.

Suuri osa äänestäjistä sanoo, että koronaviruspandemia on heidän suurin huolenaiheensa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Biden on syyttänyt Trumpia luovuttamisesta koronaviruksen vastaisessa taistelussa.

Bidenin kampanja on rajoittanut kampanjatilaisuuksien osanottajamäärää selvästi tai määrännyt kannattajat pysymään autoissaan tilaisuuden ajan.

Obama Bidenin rinnalla

Lauantaina Trumpin, 74, oli määrä kampanjoida Pennsylvaniassa. Osavaltiossa ei ole nähty rajua koronavirustartuntojen nousua. Sen sijaan Wisconsinissa ja muissa vaa'ankieliosavaltiossa sairastuneiden määrät uhkaavat sairaaloiden kapasiteettia.

Bidenin, 77, puolestaan oli määrä pitää kampanjatilaisuuksia Michiganissa, jossa hänen rinnallaan on entinen presidentti Barack Obama .

Biden toimi Obaman varapresidenttinä kaksi kautta.

Vuoden 2016 vaaleissa Trump voitti niukasti sekä Pennsylvanian että Michiganin. Reutersin ja Ipsosin mielipidekyselyssä Biden johtaa Trumpia viidellä prosenttiyksiköllä Pennsylvaniassa ja yhdeksällä prosenttiyksiköllä Michiganissa.

Tiistain vaaleissa uskotaan äänestävän ennätysmäärä ihmisiä. Ainakin 86 miljoonaa amerikkalaista on jo äänestänyt ennakkoon. Se on 63 prosenttia kaikista vuoden 2016 vaaleissa äänestäneistä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä