Ulkomaat

Trump ylisti kokeellista lääkettä, yhtiö haki poikkeuslupaa vain tunteja myöhemmin – osakekurssi lähti nousuun

Guardianin mukaan lääkeyhtiön toimitusjohtaja kuuluu presidentin golfklubiin. Lääketutkimuksen johtaja pelkää, että tilanne aiheuttaa painetta luvista päättäville viranomaisille.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on aloittanut työskentelyn Valkoisen talon työhuoneessaan Oval Officessa.

Hän aloitti työt siitä huolimatta, että maan terveysviranomaisten ohjeiden mukaan ihmisten tulisi pysytellä omaehtoisessa karanteenissa vähintään kymmenen päivää koronatartunnan toteamisen jälkeen.

Trumpin tartunta varmistui viikko sitten. Lisäksi tartunta on varmisnut noin kolmeltakymmeneltä hänen lähipiiriinsä kuuluvalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartunta oli "Jumalan siunaus"

Varsinaisten työtehtäviensä lisäksi presidentti on ehtinyt julkaisemaan runsaasti päivityksiä sosiaalisessa mediassa.

Trump kehui muun muassa voivansa "mahtavasti ja täydellisesti".

– Luulen, että oli Jumalan siunaus, että sain sen (koronatartunnan). Tämä oli siunaus valepuvussa, hän julisti.

Trump hehkutti erityisesti saamaansa kokeellista hoitoa, niin sanottua vasta-ainecocktailia. Hän sanoi ehdottaneensa hoitoa lääkäreille itse.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Presidentin mukaan hän pystyi nyt itse kokemaan, miten tehokasta Regeneron Pharmaceuticals -yhtiön lääke voi olla.

– Haluan teille samaa (lääkettä), jota sain itse. Ja aion tehdä siitä ilmaista, presidentti sanoi.

Hän kutsui kokeellista hoitoa myös koronaviruksen aiheuttaman covid-19 -taudin parannuskeinoksi, vaikka asiantuntijoiden mukaan sellaisesta ei ole kyse.

Lääkeyhtiön johtaja kuuluu golfklubiin

Vain muutamaa tuntia Trumpin ylistysten jälkeen Regeneron jätti poikkeuslupahakemuksen lääkkeensä hyväksymiseksi hätätilassa käytettäväksi. Asiasta kertoo New York Times.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhdysvaltojen hallitus on aiemmin myöntänyt yhtiölle yli puolen miljoonan dollarin rahoituksen hoidon kehittämiseen. Sen vastineeksi yhtiön on luovutettava 300 000 ilmaista hoitoannosta.

Regeneronin osakekurssi oli keskiviikkoiltana vajaan neljän prosentin nousussa.

Brittiläinen Guardian kertoo, että lääkeyhtiön toimitusjohtaja Leonard Schleifer on Trumpin golfklubin jäsen. Miehet tuntevat lehden mukaan myös henkilökohtaisesti.

Lisäksi Trumpilla on ollut lääkeyhtiön osakkeita ainakin vielä vuonna 2017, mutta tuoreimman esteellisyysselvityksen mukaan ei enää.

Viranomaisten paine voi kasvaa

Vasta-ainecocktalissa on monistettuja, koronapotilaiden veriplasmasta eristettyjä viruksen vasta-aineita.

Samantyyppistä hoitoa kehittää Yhdysvalloissa myös toinen lääkeyhtiö, Eli Lilly.

Molempia hoitoja kokeillaan tutkimusolosuhteissa Houstonin metodistisairaalassa. Sen tutkimusosaston johtaja Dirk Sostmanin mukaan vapaaehtoisten lääketutkimukseen haluavien määrä on alkanut nousta.

Hänen mukaansa on vielä liian aikaista sanoa hoidon hyödyistä. Sostman sanoo, että poliittinen tilanne ennakoi tietynlaista "tarinaa".

– Trump sairastuu covid-tautiin. Sitten yhdysvaltalainen, Trumpin tukema teknologia parantaa covidin, hän miettii.

Sostmanin mukaan asetelma luo painetta poikkeusluvista päättäville viranomaisille-

Parane pian, herra presidentti. Olet ajatuksissamme, lukee jättimäisessä tienvarsitaulussa. Se ei kuitenkaan sijaitse Yhdysvalloissa, vaan lähellä Pristinan lentokenttää Kosovossa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä