Viihde

Uusi reality-sarja Ahvenanmaalta saa potkua verisestä miehestä ja humalaisesta konemestarista

Ahvenanmaan sankarit

★★★ Miten Ahvenanmaan sankarit poikkeaa sellaisista suomalaisista reality-sarjoista kuin Poliisit ja Poliisin matkassa ?

Ainakin siten, että tapahtumapaikka on ruotsinkielinen saaristoidylli ja tapahtuma-aika koronakesä 2020. Pandemia pisti uusiksi sekä seurannassa olevien viranomaisten toimenkuvat että sarjan tekijöiden suunnitelmat. Koska kaikki Ahvenanmaalle tulleet tarkastettiin, työtä tehtiin enemmän maissa kuin merellä.

Kahdeksasta puolen tunnin jaksosta koostuva sarja kulkee maakunnan poliisin, pelastuspalvelun ja merivartioston matkassa vuoden kiireisimpinä kuukausina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Merielementti tuo mieleen vuosina 2006–2009 tehdyn ruotsalaisen Merivartijat -sarjan, jota juuri kukaan ei Suomessa enää muista.

Siksi nimenomaan vesillä tapahtuva toiminta saa Ahvenanmaan sankarit tuntumaan jossain määrin tuoreelta ja raikkaalta konseptilta. Draamaakin irtoaa, kun tuuliajolle joutuneen saaristolautan konemestari osoittautuu olevan tukevassa humalassa.

Delta Studiosin Svenska Ylelle tuottama tositelevisiosarja on peruspätevää työtä.

Ensimmäisen jakson muita keissejä ovat verisen miehen ja lukitun auton arvoitukset. Jälkimmäistä selvittää poliisin apuna huumekoira Kosto.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oma mielenkiintonsa on myös sataman tiukoissa rajatarkastuksissa. Maarianhaminaan pyrkivien käännyttäminen ei ole kenenkään mielestä kivaa.

Yle Teema & Fem klo 19.00

Ahvenanmaan sympaattisia sankareita ovat Jonas, Adam, Jessica, Nicolai, Robban, Timo ja Mats.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä