Koti-Kajaani
Valtuustosta viisaita: Riemua, iloa ja synkistelyä
Minulle sattui suunnaton flaksi, sain kirjoittaa "Valtuustosta viisaita" -sarjaan viimeisenä eli lopettaa monenlaisia ajatuksia herättäneen palstan. Kaikki valtuutetut ovat saaneet esitellä suuria näkemyksiään Kajaanin kaupungin elon parantamiseksi ja sen toimintojen kehittämiseksi.
Mietin kovasti sitä - kun on lukien seuraillut kirjoittelua - miksi valtuutetut vakavoituvat esitellessään ajatuksiaan, unohtavat samalla itsessään luovat ja uudistavat voimat. Eli luovuus jää kantapään alle, annetaan periksi tavallisuudelle.
Esimerkiksi hiihtolatuja pitää parantaa. Kaikki kaupunkimme ulkopuoliset, jotka viivähtävät täällä vieraanamme, kehuvat maasta taivaisiin latujen kuntoa ja hoitoa. Itse me valitamme ja väkisemme ikävästi em. näkyä vastaan.
Koulukiusaaminen on ollut näyttävästi esillä. Täytyy myöntää, että se on vahvasti syrjäytymiseen vaikuttava tekijä yhteisössämme. Parannuskeinojakin on esitelty julkisuudessa. Yhtenä ratkaisuna on nähty viranomaisten lisääminen eri tahoille. Olenkin ihmetellyt sitä, mihin ovat jääneet perheet ja niiden tukeminen vaikeissa elämäntilanteissa. Kasvatuksen keskeinen työ tehdään kotona, sieltä annetaan rakennusaineet lapsille hyvään elämään.
Hyvä elämä on noussut monessa monituisessa suomalaisessa kunnassa tärkeäksi vaaliteemaksi, Kajaani voisi olla metsien keskellä elävä luontokaupunki, joka satsaa perheisiin ja lapsiin tekojen tasolla, eikä vain sinnepäin. Koulurakennuksiin eli oppimisen edellytyksiin on mielestäni kiinnitetty kiitettävästi huomiota rakentamalla uutta ja korjaamalla vanhaa. Henkinen hyvinvointi on mielestäni sivistyksen mitta. Sivistykseen ja sen olemukseen sekä olemassaoloon on täällä korpien keskellä suotava erityistä huomiota.
Tietoisesti jätin kulttuurin käsittelemättä, huolestuneena kuitenkin yritän vaikuttaa hallintosäännöstä käytävään keskusteluun. Kulttuuri ja teatteri tarvitsevat oman yhteisen toimielimen. Kummastelen sitä, että Kajaani ei halua nostaa ja vahvistaa hallintosäännössä leimallisesti kulttuurin asemaa kaupungissamme. Lieneekö syy siinä, että se on SIVISTYSTÄ.
Vaalit ovat kesäkuussa, toivottavasti kajaanilaiset käytte rohkeasti ja reippaasti äänestämässä, ettemme saa kyseenalaista mainetta alle 50 äänestysprosentilla.
Kirjoittaja on Kajaanin kaupunginvaltuutettu. Valtuustosta viisaita -palsta jää kuntavaalitauolle.