Kotimaa

Varusmiesliitto: Kuntavaalien äänestysmahdollisuus myös varuskuntiin – puolustusministeri Kaikkosen mukaan aika voi tulla uudistuksessa vastaan

Maanantaina palvelukseen astuu yli 12 000 varusmiestä. Korona-aikana ollaan aiempaa useammin viikonloppuina varuskunnissa.

Maanantaina armeijan harmaisiin astuu yli 12 000 uutta alokasta.

Heidän palvelusajalle osuvat tänä keväänä myös kuntavaalit. Ne järjestetään 18. huhtikuuta.

Varusmiesliitto on huolissaan nuorten äänestysaktiivisuudesta ja vaatii äänestysmahdollisuutta myös varuskuntiin, joissa ollaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi aiempaa enemmän palveluksessa viikonloppuisin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Äänestys varuskunnissa esimerkiksi sotilaskodeissa voitaisiin toteuttaa jo tällä hetkellä vankiloissa ja sairaaloissa käytössä olevin järjestelyin. On korkea aika mahdollistaa myös varusmiehille vaivaton äänestysmahdollisuus, Varusmiesliiton puheenjohtaja Atte Grönroos sanoo.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan voi olla, ettei äänestysmahdollisuuden järjestäminen varuskuntiin onnistu aikataulujen puolesta täksi kevääksi, sillä se voi vaatia vaalilain uudistamista.

Kaikkonen kertoi radiossa Ylen Ykkösaamussa maanantaina, että asian selvitykset Pääesikunnassa jatkuvat.

Asiaa kannattaa puolustusministerin mielestä viedä joka tapauksessa eteenpäin, jos se suinkin on mahdollista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Varusmiesliiton Grönroosin mukaan kaikki toimet, joilla edistetään nuorten äänestysaktiivisuutta, ovat enemmän kuin tarpeellisia.

– Korona-ajan mukanaan tuomat pidemmät kiinniolot eivät saa entisestään kasvattaa vaalipäivänä uurnien tavoittamattomissa olevien varusmiesten määrää, Grönroos sanoo.

Hänen mukaansa äänestysaktiivisuudessa ei kannata tuudittautua siihen oletukseen, että varusmies itse selvittää ennakkoäänestysmahdollisuutensa ja käyttää vähäisistä vapaapäivistään aikaa äänestämiseen.

Viime kuntavaaleissa vain 35 prosenttia nuorista käytti äänioikeuttaan ja tämän vuoden vaalit ovat monille varusmiehille ensimmäiset, joissa heillä on mahdollisuus äänestää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä ensimmäinen kerta on valtavan tärkeä tekijä nuorten äänestysrutiinin muotoutumisessa ja siksi sen vaivattomuus sekä helppous tulee taata, Varusmiesliitto tähdentää.

Korona-aika on tuonut varusmiehille myös ainutlaatuisia työtehtäviä, kuten osallistumisen keväällä Uudenmaan rajavalvontaan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä