Mielipiteet

Voiko pääministeristä kirjoittaa mitä tahansa?

Kainuun Sanomat on viime päivinä ottanut kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) henkilöön ja tekemisiin.

Lehden pääkirjoitus (KS 8.12.) käsitteli pääministerin harkintakykyä ja tekemisiä, jotka todettiin kielteisiksi. Kirjoitus päättyi toteamukseen "Pääministeri on esimerkki ja tapojen johtaja, vaikka aikakaudet, sukupolvet ja viestinnän välineet vaihtuisivat". Tuo lause sisältää arvostuksen ja kunnioituksen pääministerin instituutioon.

Kainuun Sanomissa maanantaina (13.12.) oli konsernin toimittajan kirjoitus "Kohusta kohuun luottamuksen hinnalla".

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toimittajan kirjoitusta pidetään yleensä lehden linjaa osoittavana. Kirjoituksessa taitaa olla joku asiavirhekin, mutta aiheen käsittelytapa kiinnitti eniten huomiota. Se on pilkallinen ja alatyylinen kuten esimerkiksi lause "Bile-Sannalle nauravat niin Iivantiiran Ypykän aidanseipäät kuin Atlantin toisella puolella myöhäisillan ohjelmien juontajat".

Sanna Marinin hallitus on koettu ja nähty maailmalla aivan eri tavalla. Siellä ihastellaan naisten johtamaa hallitusta, joka myös pystyi hoitamaan koronan pahimman vaiheen mallikelpoisesti.

Suomessa etenkin markkinarahoitteiset mediat kaivoivat pahimman pandemian aikaankin jostakin perustuslakiasiantuntijoita ruotimaan hallituksen lakiesityksiä. Samoin Vapaavuori ja Lappi moittivat lähes viikoittain hallituksen toimenpiteitä liian kireiksi. Tällä hetkellä näyttää jo, että rajoituksia löysättiinkin liian nopeasti.

Kirjoitus pääministerin tekemisistä on varmaakin vaivatonta tehdä. Niin paljon nämä asiat ovat olleet esillä medioissa. Lukijalle niissä ei enää ole uutisarvoa. Me haluamme kuitenkin, että me saamme elämäämme koskettavia ja hyödyttäviä sekä aidosti kiinnostavia uutisia. Uutisten lähtökohta on tasapuolisuus niiden osapuolia kohtaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kohujen synnyttäminen on tuote osalle mediaa. Suomessa ei varmaankaan enää tule olemaan pääministeriä, josta ei kaivettaisi tai keksittäisi kielteistä uutisarvoa. Miten käy instituutiolle?

Pääministeri on vaikutusvaltaisin poliittinen luottamushenkilö ja merkittävin vaikuttaja yhteiskunnassamme. Nolottaa nipottaa, mutta maanantain kirjoitus oli kuin vihan käyttövoimalla tehty. Somet, tekstarit ym. ovat varmaankin niitä tulvillaan. Joskus tuntuu, että ronski kielenkäyttö pääministeristä aiheutuu siitä, että kyseessä on nuori naishenkilö.

En tietenkään puolustele pääministerin itselleen ottamia vapauksia. Olen pitänyt itseäni vapaamielisenä ja pidän asioiden ja henkilöiden arvostelua jopa hyödyllisenä kritiikkinä. Luen mielelläni reipasotteisia kirjoituksia, jos ne tehty ilman osoittelua.

Tein kirjoituksen, koska toivon, että arvostamani sanomalehti toimittaa edelleen uutisia ja kirjoituksia vastuullisesti entisellä hienovaraisella kirjoitustyylillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lehti on myös ollut tasapuolinen, paitsi aina vaalien alla suosinut kepua.

Toimituksen täsmennys –  Pääkirjoitus, kolumni ja linjat

Kainuun Sanomissa, kuten muissakin medioissa, on käytössä erilaisia juttutyyppejä. Niistä yhden, pääkirjoituksen, voidaan katsoa edustavan "lehden linjaa", muutoin kyse on joko mielipide-kirjoituksista tai journalistisin periaattein tuotetusta sisällöstä, kuten uutisista.

Pääkirjoitus on yleensä kannanotto ajankohtaiseen tai alueellisesti tärkeään asiaan. Pääkirjoituksen tarkoitus on herättää huomaamaan juuri nyt tärkeitä kysymyksiä ja synnyttää keskustelua.

Kolumni on kirjoittajan henkilökohtainen näkemys ja mielipide samalla tavalla kuin mielipidekirjoitus. Lisäksi juttutyyppi sallii tavallista enemmän myös kielellistä ja tyylillistä vapautta.

Kolumnin, tai pääkirjoituksen, näkemyksiä ei tarvitse jakaa ja niistä on hyväkin olla eri mieltä. Niin syntyy keskustelua ja vain keskustelemalla eri kannoin asiat voivat kehittyä ja tapamme katsoa maailmaa laajentua.

Maakuntamedian tehtävä, samoin linja, on tänä päivänä hieman erilainen kuin ennen. Olennaisten uutisten ja maakunnan elämän esiintuominen sekä arjen ja elämänlaadun parantaminen, demokratian toimivuuden tukeminen ja keskinäisen ymmärryksen lisääminen ovat maakuntamedian entistä tärkeämpiä tehtäviä.

Seppo Raatikainen

Leena Hirvonen

Sanna Marin
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä