Ulkomaat

Yhä useammat maat keskeyttävät matkustamisen Britanniasta, joulun elintarviketuonti vaarassa – uusi koronaviruskanta sai Britannian joulusesongin kaaokseen Brexit-valmistelujen keskellä

Useat Euroopan maat ovat keskeyttäneet matkustajaliikenteen Britanniasta. Rajoituksilla voi olla vaikutusta myös joulun elintarviketuontiin. Aasian maissa tilannetta seurataan tarkasti.

Britannian pääministeri Boris Johnson pitää maanantaina hätäkokouksen liittyen kansainväliseen matkustamiseen, pääministerin tiedottaja kertoi sunnuntaina.

Britannia asetti Lontooseen ja Kaakkois-Englantiin sunnuntaina korkeimman tason koronasulun alueilla leviävän uuden koronaviruskannan vuoksi. Sunnuntaina myös useat Euroopan maat alkoivat sulkea rajojaan Britanniasta saapuville matkustajille.

Uusi viruskanta leviää 70 prosenttia tehokkaammin kuin vanha kanta. Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että se olisi tappavampi tai aiheuttaisi vakavamman sairauden. Asiantuntijoiden mukaan nykyisten rokotteiden pitäisi tehota myös uuteen viruskantaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Britannia tunnisti uuden kannan lokakuun puolivälissä syyskuusta otetusta näytteestä.

Britannian johtava tieteellinen neuvonantaja Patrick Vallance sanoi sunnuntaina uskovansa, että uutta viruskantaa voi olla muissa maissa, mutta että se on myös voinut saada alkunsa Britanniassa.

Rahtiliikenne kaaoksessa

Euroopan maista ainakin Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Belgia, Itävalta, Sveitsi, Irlanti ja Puola ovat asettaneet tai ilmoittaneet asettavansa matkustusrajoituksia Britanniasta saapuville. Sunnuntaina myös Suomi ilmoitti keskeyttävänsä Britannian matkustajalennot kahdeksi viikoksi.

Ajankohta maiden asettamille liikkumisrajoituksille on vaikea useille brittiyrityksille, joilla on käynnissä viime hetken varastojen täyttäminen ennen Brexit-siirtymäkauden päättymistä 31. joulukuuta. Tammikuun alusta lähtien Britannian ja EU-alueen välille asettuvat uudet tullisäädökset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rekka- ja rahtiliikenne on ruuhkautunut pahasti erityisesti Kentin alueella Kaakkois-Englannissa. Rekkoja on pyydetty välttämään aluetta lisäruuhkien välttämiseksi.

Esimerkiksi erittäin vilkkaan Doverin sataman toimitusjohtaja Doug Bannister kertoi aiemmin joulukuussa Reutersille, että sataman liikevaihdossa oli jo nähtävissä ennätyksiä.

Englannin kanaalin tunnelin ja satamien sulkeminen matkustajaliikenteeltä Britanniaan Ranskasta voi vaikuttaa esimerkiksi elintarvikkeiden saatavuuteen brittiläisiin ruokakauppoihin, mikäli eurooppalaiset rekankuljettajat kieltäytyvät ylittämästä Britannian rajaa.

– Ranskan Britannian vastaisen liikenteen sulkeminen, mukana seuraava rahti mukaan lukien, asettaa vaikeuksia Britannian elintarvikkeiden tuonnille ja viennille haasteita kiireisen joulukauden aikana, Britannian kauppayhdistyksen ruoka- ja kestävyysosaston johtaja Andrew Opie sanoo Reutersille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vaikka elintarvikkeiden tuonti Ranskasta sallitaan, harvat kuljetusyritykset suostuvat lähettämään rekkoja ja kuljettajia Britanniaan ilman varmuutta siitä, että he voivat palata ajoissa EU:hun.

Aasiassa seurataan tilannetta

Rajoituksia ovat asettaneet lisäksi ainakin Kanada, El Salvador, Israel ja Iran.

Aasian maista esimerkiksi Japani ja Etelä-Korea ovat ilmoittaneet seuraavansa uuden herkästi tarttuvan mutaation leviämistä Britanniassa tarkasti. Useat maat eivät kuitenkaan ole vielä asettaneet uusia matkustusrajoituksia.

Hongkong ilmoitti maanantaina keskeyttävänsä kaikki Britanniasta saapuvat lennot keskiyöllä maanantaina paikallista aikaa.

Myös Intia ilmoitti keskeyttävänsä kaikki Britanniasta saapuvat lennot keskiviikosta vuoden loppuun saakka. Britannia on kuulunut "lentomatkustuskuplaan", jonka Intia on jakanut 23 muun valtion kanssa.

Etelä-Korea, joka edellyttää 14 vuorokauden karanteenia jokaiselle maahan saapuvalle, sanoi maanantaina käyvänsä läpi uusia toimenpiteitä Britanniasta saapuville lennoille. Etelä-Korea myös sanoi, että Britanniasta saapuvilta otetaan koronanäyte kahdesti ennen kuin heidät päästetään karanteenista.

Taiwan, jolla on myös käytössään 14 vuorokauden karanteeni maahan saapuville, sanoi sunnuntaina, ettei se suunnittele Britannian lentojen keskeyttämistä.

Japani, joka lähtökohtaisesti estää matkustamisen Britanniasta, sanoo olevansa tiiviisti yhteydessä muiden valtioiden ja Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa tarkkaillakseen uuden viruskannan leviämistä.

Rahtirekat jonottivat Doverin satamassa 19. joulukuuta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä