Paikallisuutiset

Aila-myrsky iskee Kainuuseen illalla – varaudu sähkökatkoihin

Aila-nimen saanut myrsky tekee tuloaan ja saavuttaa Kainuun eteläiset osat illan ja yön aikana, jolloin sähkönjakeluun voi tulla häiriöitä, varoittaa sähköyhtiö Kajave.

Myrsky on Ilmatieteen laitoksen mukaan poikkeuksellisen pitkäkestoinen ja puhaltelee navakasti aina torstai-iltapäivään saakka.

Kajave on varannut lisää henkilöstöä viankorjaukseen sekä käyttökeskukseen ja asiakaspalveluun. Yön aikaan ilmeneviä vikoja rajataan käyttökeskuksesta käsin varasyöttöyhteyksin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajave muistuttaa, että kaatuneita puita ei hengenvaaran vuoksi saa itse raivata sähkölinjojen läheisyydessä vaan ilmoittakaa havainnoista käyttökeskukseen.

Ajantasaista sähköverkon tilannetta voi seurata Kajaven sähkökatkokartalta.

Ennusteiden mukaan puuskat voivat olla maa-alueilla maan länsi- ja eteläosassa yli 20 m/s. Sadealue tuo mukanaan runsaita sateita Vaasa-Jyväskylä-Joensuu pohjoispuolelta aina Oulun korkeudelle. Sademäärät voivat olla paikoin yli 50 millimetriä. Myrsky saattaa aiheuttaa häiriöitä junaliikenteeseen esimerkiksi kaatuneiden puiden tai sähköratavaurioiden vuoksi.

Traficomin mukaan myrsky vaikuttaa myös juna- ja tieliikenteeseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

–Tuleva syysmyrsky saattaa aiheuttaa puiden kaatumista radoille vahingoittaen mm. sähköradan rakenteita ja muuta rautatieinfrastruktuuria. Matkustajille tämän kaltaiset häiriöt vaikuttavat junien myöhästymisinä tai jopa korvaavina kuljetuksina, kertoo Finrailin liikennepäällikkö Rauno Helander Traficomin tiedotteessa.

Syysmyrskyllä ennakoidaan olevan vaikutusta myös maantieliikenteeseen. Myrsky saattaa pahimmillaan aiheuttaa tiellä liikkujille yllätyksiä esimerkiksi teille kaatuneiden puiden tai tulvien muodossa. Myrskyllä voi olla vaikutusta myös lautta-aikatauluihin.

ITM Finlandin tieliikennekeskuksesta muistutetaankin, että ajo-olosuhteet saattavat muuttua nopeastikin ja keli- ja tieliikennetilanne kannattaa tarkistaa ennen matkallelähtöä.

– Ajokelit ovat nyt haasteellisia monin paikoin Suomea. Syysmyrskyt ovat kuitenkin vaikeasti ennustettavia, joten päivittyvää tilannetietoa kannattaa seurata vaikkapa Liikennetilanne-palvelusta (liikennetilanne.tmfg.fi), josta näkee paitsi ajokelit, niin myös esimerkiksi tieliikenteen häiriöt. Paikoin rajutkin rankkasateet vaikuttavat ajossa näkyvyyteen ja tuovat mukanaan myös vesiliirtovaaran, joten kelien mukainen ajotapa ja pitkät turvavälit edellä ajavaan ovat nyt turvallisen liikenteen avaintekijöitä, summaa tieliikennekeskuksesta yksikön päällikkö Jani Laiho .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Edit kello 12.50. Juttua päivitetty

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä