Ulkomaat

Irlanti tuo takaisin liikkumisrajoitukset koronan takia – kodista pääsee viiden kilometrin päähän

Irlanti palaa keskiviikkona viime kevään tunnelmiin, kun se tiukentaa jälleen koronarajoituksia. Irlanti on EU-maista ensimmäinen, joka jälleen rajoittaa liikkumista koko maassa.

Pääministeri Micheál Martin ilmoitti rajoitusten palaamisesta sen jälkeen, kun maassa todettiin maanantaina 1 031 uutta tartuntaa.

– Kaikkia pyydetään pysymään kotona, Martin sanoi televisioidussa puheessaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asiasta kertovat muiden muassa uutistoimisto Reuters ja Deutsche Welle.

Keskiviikosta alkaen irlantilaiset saavat liikkua vain viiden kilometrin säteellä kodistaan. Kun viime keväänä rajoitukset olivat tiukimmillaan, sallittu liikkumissäde oli kaksi kilometriä.

Hallitus ilmoitti, että liikkumisrajoitusten rikkomisesta saa rangaistuksen.

Lisäksi maassa määrätään suljettavaksi kaikki ei-välttämättömät liikkeet. Pubit ja ravintolat voivat myydä ruokaa vain mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koulut pysyvät yhä auki, ja välttämättömäksi katsotut elinkeinot, kuten rakennusala, saavat jatkua entisellään. Hotelli voivat pitää ovensa auki, mutta vain jos välttämättömien alojen työntekijät tarvitsevat huoneita.

Pääministeri Martin kertoi, että koronarajoituksia pyritään höllentämään joulukuun alkuun mennessä.

Sunnuntaina Irlannissa todettiin uusia tartuntoja ennätysmäärä: se oli viides kerta yhdeksän päivän sisällä.

Irlanti purki kevään jälkeen rajoituksia varovaisesti. Dublinissa pubit, jotka myyvät vain juomia, eivät vielä ole saaneet avata oviaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös monessa muussa maassa on tiukennettu koronarajoituksia, kuten Belgiassa, Hollannissa ja Ranskassa, joissa on suljettu baareja ja ravintoloita. Irlanti on kuitenkin ensimmäisenä tuomassa takaisin liikkumisrajoitukset,

Pohjois-Irlanti, jossa tartuntoja on ollut vielä enemmän, sulki viime viikolla koulut kahdeksi viikoksi ja ravintolat neljäksi viikoksi.

Irlanti purki rajoituksia varovaisesti kevään jälkeen. Kesäkuun lopussa Dublinissa sijaitsevasta pubista sai jälleen juomatarjoilua.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä