Ulkomaat

Israel aloitti koronarokotekokeet ihmisillä, samalla lievennetään rajoituksia kouluissa ja taloudessa

Parhaassakin tapauksessa rokote tulisi laajaan käyttöön vasta kesällä.

Israel on siirtynyt koronarokotteen kehittämisessä kokeisiin ihmisillä.

Sunnuntaina alkaneessa tutkimusvaiheessa mukana on 80 vapaaehtoista. Jos kokeet onnistuvat ilman takaiskuja, laajennetaan niitä 30 000 ihmistä käsittävään kolmosvaiheeseen.

– Olemme loppusuoralla, sanoo Israelin biologisen tutkimusinstituutin pääjohtaja Shmuel Shapira uutistoimisto Reutersille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maailmassa 45 rokoteaihiota ihmiskokeissa

Rokotetta kehittävää instituuttia valvoo Israelin puolustusministeriö.

BriLife-nimistä rokotetta alettiin testata eläimillä jo maaliskuussa. Viikko sitten instituutti ilmoitti saaneensa luvan jatkaa ihmiskokeisiin.

Vaikka instituutti puhuu loppusuorasta, pääsee rokote parhaassakin tapauksessa laajamittaiseen käyttöön vasta ensi kesänä.

Koko maailmassa noin 45 rokoteaihiota on edennyt ihmiskokeisiin asti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarajoituksia lievennetään

Israel on parhaillaan myös siirtymässä astetta lievempiin koronarajoituksiin.

Puoli miljoonaa koululaista on ollut etäopetuksessa, mutta nyt neljä ensimmäistä vuosiluokkaa palaavat lähiopetukseen. Sitä koskee kuitenkin maskipakko ja opetusryhmien kokoa koskevat rajoitukset.

Myös yrityksiä ja vapaa-ajanviettoa koskevia rajoituksia lievennetään.

Perjantaina Israelissa todettiin 674 uutta koronatartuntaa, kun päivittäinen määrä vielä muutama viikko sitten oli yli 9 000. Covid-19 -tautiin on maassa kuollut kaikkiaan 2 541 ihmistä.

Ensimmäiset koronarokotteet saadaan laajamittaiseen tuotantoon mahdolisesti vielä tänä vuonna. Israelin kehittämä rokote pääsee laajaan käyttöön aikaisintaan kesällä. Kuvituskuva.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä