Paikallisuutiset

Kaukojunat maakuntien ja Helsingin välillä ovat myöhässä ainakin iltapäivään saakka Pasilan sähköratavian vuoksi

Pasilassa sähköradan rakenteisiin on tullut vaurioita, ja se on pistänyt koko Suomen junaliikenteen vaikeuksiin. Jännite on pois yhdeltä raiteelta, mikä vaikuttaa useampiin raiteisiin. Vikaa korjataan parhaillaan, mutta se voi kestää useita tunteja.

Kaikki Helsingistä lähtevät ja Helsinkiin saapuvat kaukojunat myöhästelevät maanantaina ainakin iltapäivään saakka sähköratavaurion vuoksi. Muun muassa Intercity 713 Kajaaniin on myöhssä.

– Tulee jopa tunnin myöhästymisiä kaukojunille. Tällä hetkellä ne ovat myöhässä 15 minuutista tuntiin, päivittäistä junaliikennettä ohjaavan Finrail Oy:n liikennepäällikkö Reima Roisko kertoo.

Maakunnista Helsinkiin palaaville junille on luvassa myöhästymisiä ainakin joillekin vuoroille. Kaikki vuorot eivät Roiskon mukaan välttämättä ole myöhässä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

VR kertoo sivuillaan, että vikatilanteesta aiheutuu Helsingistä lähteville ja sinne saapuville junille merkittäviä viivästyksiä ja lähiliikenteen osalta yksittäisten junien peruutuksia.

Sähköradan rakenteiden vaurioiden korjaamista on kuitenkin päästy aloittamaan Helsingin Pasilassa. Reima Roisko kertoo, että yleensä vastaavissa korjauksissa menee useampia tunteja.

– Eniten myöhästymisiä on nyt pääradalla. Iltapäivän liikenne pitäisi sujua jo paremmin, eli lisää raiteita saadaan silloin jo käyttöön, Roisko toteaa.

Myöhästymiset koskevat kaikkia Helsingistä lähteviä ja sinne saapuvia Tampereen ja Kouvolan suunnan kaukojunia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rantaradan liikenne sen sijaan kulkee jo normaalisti. Myös rantaradalla oli aamulla myöhästymisiä.

Pasilan asemalla on käytössä vain kaksi raidetta

Pahin pullokaula on Helsingin ja Pasilan välinen rataosuus. Siellä on kaksi raidetta käytössä nyt, kun normaalisti on viisi raidetta.

Pasilan asemalla on käytössä vain kaksi raidetta, joita joutuvat käyttämään nyt niin lähiliikenne kuin kaukoliikenne. Normaalisti niillä on omat raiteet.

Vian syystä ei ole tällä hetkellä tarkkaa arviota. Roiskon mukaan sähköradan rakenteisiin on tullut vaurioita, ja ajolangat eivät ole enää ihan kohdillaan. Jännitteet eivät siis pysy ajolangoissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jännite on pois yhdeltä raiteelta, mikä vaikuttaa useampiin raiteisiin.

Myös paikallisliikenteessä on myöhästymisiä. Esimerkiksi Helsinki-Riihimäki-välin R-junat myöhästelevät, samoin Helsinki-Kerava-Lahti-välin Z-junat.

Lentoasemalle menevän Kehäradan I- ja P-lähijunat alkavat liikennöidä normaalein vuorovälein kello 11 alkaen. Yksittäisten junien peruutukset ovat kuitenkin vielä mahdollisia.

Myöhästymiset koskevat kaikkia Helsingistä lähteviä ja sinne saapuvia Tampereen ja Kouvolan suunnan kaukojunia.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä