Ihmiset

Kesätyöhaaste kannustaa työnantajia palkkaamaan ysiluokkalaisia

4H haluaa saada kaikki ysit kesäksi töihin. Ensimmäinen ovi työelämään aukeaa usein kesätöistä.

Yhdessä

4H:n Kesätyöhaasteen tavoitteena on saada kaikki Suomen yhdeksäsluokkalaiset kesätöihin ja näin mahdollistaa peruskoulun päättäville nuorille tärkeä työelämäkokemus. Yhteistyössä Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin kanssa on julkaistu alusta, jolla kesätöitä hakevat nuoret ja työnantajat voivat kohdata toisensa.

Ensimmäinen ovi työelämään aukeaa usein kesätöistä. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja, ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa ja voi tukea myös uravalinnassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nuoret joutuvat tekemään jo yläkoulussa valintoja tulevaa työuraa ajatellen. Haluamme nostaa esiin kesän 2021 kynnyksellä ikänsä puolesta tärkeässä taitekohdassa olevan ryhmän eli yhdeksäsluokkalaiset. Nuorena hankittu työkokemus voi auttaa eteenpäin, tukea opintojen loppuun saattamista ja jopa ehkäistä syrjäytymistä, sanoo 4H:n kehityspäällikkö Anu Parviainen .

Kesätyöhaasteessa kannustetaan yrityksiä, yhteisöjä ja organisaatioita ympäri Suomea työllistämään yhdeksäsluokkalaisia vähintään kahden viikon ajaksi. Nuoren voi työllistää joko suoraan itse tai tilaamalla nuoren töihin paikallisen 4H-yhdistyksen kautta.

Palkatessaan nuoren kesätöihin työnantaja kantaa omalta osaltaan yhteiskuntavastuuta ja tarjoaa nuorelle tärkeän kesätyökokemuksen. 4H tuo tätä työtä näkyväksi sekä paikallisesti että valtakunnallisesti laatimalla tarinoita työllistyneistä nuorista sekä työnantajista.

Duunitorin Kesätyöhaaste-sivusto toimii alustana, jolla kesätöitä etsivät nuoret ja kesätöitä tarjoavat työnantajat voivat kohdata. Yritys tai muu organisaatio voi ilmoittaa avoimista työpaikoista ilmaiseksi Duunitorilla. Lisäksi sivustolla ja Duunitorin sosiaalisen median yhteisöissä julkaistaan työnhakuvinkkejä ja tarinoita nuorille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kesätyö tarjoaa nuorelle tärkeitä onnistumisen kokemuksia ja tunteen osallisuudesta yhteiskunnassa. Arvoiltaan ja asenteeltaan uudenlaista sukupolvea edustavat nuoret tuovat myös työpaikalle tuoretta näkökulmaa, joten heitä kannattaa palkata ja kuunnella tarkkaan, kommentoi Duunitorin sisältöpäällikkö Aino Salonen .

Tällä hetkellä Duunitorilla on lähes 100 on suunnattu 15–16-vuotiaille. Kesätyöpaikkoja on todellisuudessa auki huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella haetaan usein kymmeniä tai jopa satoja kesätyönhakijoita.

Kesätyö on usein nuoren ensimmäinen kosketus työelämään. Suomussalmen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Liisa Tolonen palkkaa joka vuosi nuoria kesätöihin. Tolosen mielestä on tärkeää antaa nuorelle mahdollisuus kesätyökokemukseen.

– Hyvillä mielin palkkaan nuoria kesätöihin. Kesällä 2020 palkkasimme nuoria marjanvälitykseen, kuusenkerkän keruuseen ja leirien ohjaajiksi. Nuorille on tärkeää tienata omaa rahaa kesätöissä ja samalla oppia myös työelämätaitoja, Tolonen kiteyttää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tulevana kesänä Suomussalmen 4H-yhdistys on mukana 4H:n valtakunnallisessa Ysit töihin toimintamallissa. Toiminnanjohtaja Tolosen mukaan Ysit töihin -toimintamalli antaa keinoja työllistää yhä useampi yhdeksäsluokkalainen Suomussalmella.

– Suomussalmen 4H-yhdistys palkkaa suoraan 10-20 nuorta. Lisäksi suunnitelmissa on toimia työnvälittäjä. Katsotaan miten siinä käy, kertoo Tolonen

Kirjoittaja on Suomen 4H-liiton vt. järjestöpäällikkö ja Ysit töihin -valmentaja

Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, Kainuun Nuotan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Mikä?

4H ja nuortentyöllistäminen

Suomen 4H-järjestöllä on 46 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on reilut 38 000

4H:n kautta 13–28-vuotiaat nuoret voivat saada palkkatyön tai perustaa oman 4H-yrityksen

Paikallisia 4H-yhdistyksiä on 205, nuoret työllistyvät heidän kauttaan

4H:n kautta työllistyi vuonna 2019 yli 7 200 nuorta

Vuonna 2019 maksoimme 3,9 milj. euroa palkkoja nuorille

Vuonna 2019 oli toiminnassa 1 412 4H-yritystä, 1 578 yrittäjää, yritysten liikevaihto 1,72 milj. eur

4H-kerholaiset kesäleirillä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä