Koti-Kajaani

Lähiluonto: Metsänhoitajan muistoksi suojeltu Arppen muistometsä kuljettaa vuosisatojen taakse

Lähiluonto 5/6

Ai niin, se Arppen muistometsän juttu pitäisi kirjoittaa jo lähiaikoina. Taitaa mennä viikonloppuhommiksi. Hartiapäänsärky orastaa etätöissä päätteen ääressä vietettyjen työpäivien palkintona, ja virta alkaa olla muutenkin vähissä työntäyteisen kesän jäljiltä.

Työviikon päätteeksi hyppään autoon ja käyn kuvausretkellä Arppen metsässä. Suojelualue on asunnostani kymmenen minuutin ajomatkan päässä Mainuan suuntaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensimmäiset biologin työtehtäväni vuosituhannen vaihteessa sijoittuivat Suomussalmelle, jossa tein kääpälajiselvityksiä ja luontotyyppikartoituksia. Tutuiksi tulivat Ylä-Kainuun hienoimmat vanhojen metsien alueet kuten Murhisalo, Martinselkonen, Riuskanselkonen, Hossa, Paljakka sekä Tulisuon ja Varpusuon alue. Vielä nykyäänkin näillä alueilla kulkiessa joutuu nipistämään itseään – tällaisia ikivanhoja metsäalueita on onneksi säästynyt sydänmaille, vaarojen ja suoalueiden suojaan.

Parkkeeraan auton Arppen luontopolun pysäköintipaikalle ja lähden astelemaan suojelumetsään viitoitettua polkua.

Suojelualueen rajalla, kasvatusmännikön ja vanhan kuusisekametsän reunassa polun vieressä, vartioi monisatavuotinen palokoroinen aihkipetäjä. Astun vanhan metsän suojaan ja erkanen polulta. Metsän sisässä on siellä täällä lisää vanhoja aihkeja ja muhkeita keloja, sylintäyteisiä korkeita kuusia, vanhoja ränsistyneitä haapoja ja raitoja. Vanhimpien puiden perusteella voi arvioida, että Arppen metsä on seisonut sijoillaan hyvinkin parisen sataa vuotta, vanhimmat petäjät vieläkin kauemmin.

Ihmistoiminnasta kertovat vain siellä täällä näkyvät vanhat lahonneet sahakannot, metsästä on joskus muinoin käyty hakemassa honkatukkeja, hevospelillä hankiaikaan. Karttoja tutkailemalla lähialueen paikannimistä ja karttamerkeistä voi päätellä, että on ihminen touhunnut näissä metsissä entisaikoinakin. Kartalta löytyy tervahaudan merkkejä, paikannimissä ahot ja lehdot ovat muistona siitä, että salomaita ovat reilut sata vuotta sitten kirjoneet metsäahot ja nuoret koivikot huhtakaskeamisen jäljiltä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muutaman kilometrin päässä juoksevan Niittypuron nimi on muistona niistä ajoista, kun soilta ja puronvarsilta niitettiin saraa ja heinää karjalle. Vanhassa metsässä kulkiessa on kuin ulkomuseossa; reitille voi sattua tervahaudanpohjia, hiiltyneitä huhtakaskikantoja, niittysaunoja ja -latoja, pilkkapuita, ja hyvällä tuurilla voi löytää vaikka vanhan merkkipetäjän tai karsikkopuun. Kuljen mielessäni ajassa taaksepäin ja kuvittelen, että nämä Kajaanin eteläpuolen vedenjakajaseudut ovat olleet hiljaisia tiettömiä erämaita, missä kuljettiin kirkoille kinttupolkuja pitkin ahojen ja salomaiden halki.

Kiertelen ja tutkailen metsää, etsiskelen maapuiden kyljistä kääväkkäitä, puita lahottavia sieniä: ruostekääpä, pursukääpä, aarnikääpä, riekonkääpä, sirppikääpä; raidankeuhkojäkälä vanhan haavan kyljessä. Liito-oravan papanoita ei löydy haapojen ja suurten kuusien tyviltä, mutta lajitietojärjestelmästä tarkistan, että on täällä välillä liito-oravakin asustanut.

Pursukääpä. Kuva: Ilkka OA Immonen.

Ruostekääpä. Kuva: Ilkka OA Immonen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Arppen metsässä asustaa eliölajistoa, joilla ei ole enää sijaa ympäröivissä viljelymänniköissä, mistä ei löydy vanhan metsän lajiston elinpaikakseen vaatimia vanhoja puita ja lahopuurunkoja. Moni vanhan metsän laji kelpuuttaa kasvupaikakseen ainoastaan lahon kelottuneen mäntymaapuun, jonka kehittymiseen voi mennä yli viisi sataa vuotta.

Metsään taimettunut mänty kasvaa ensin hitaasti muutaman vuosisadan ajan, seisoo kuoltuaan kelona sata vuotta ja kaaduttuaan maahan lahoaa vielä pari sataa vuotta, ennen kuin on taas maatunut metsämaaksi. Esimerkiksi Hossan lähettyviltä, Etelä-Kuusamon vanhojen metsien alueelta tutkittujen puiden ikäkairausten perusteella alueen vanhimmat männyt ovat noin 700 vuoden ikäisiä. Sellainen puuyksilö on ollut parisatavuotinen honka siinä vaiheessa, kun Kolumbus lähti purjehtimaan kohti Amerikkaa. Arppen metsän vanhimmat aihkit ja kelot ovat ehkä olleet nuoria männyntaimia 1700-luvun alussa isovihan aikaan, kun venäläiset räjäyttivät Kajaanin linnan.

Arppen metsässä elinympäristöt vaihtelevat. Kuva: Ilkka OA Immonen.

Metsän sisällä tulee vastaan erilaisia elinympäristöjä kuin huoneesta toiseen kulkiessa: vanhaa lahopuista sekametsäkangasta, kostea metsäkortekorpi, jäkälikön ja sateen liukastamia louhikoita, vanhaa kelopuista rinnemännikköä. Valo muuttuu metsän sisällä, kun väljemmät ja tiheäpuustoisemmat kohdat vaihtelevat.

Kuljettua matkaa ei tule mutkien kanssa kuin ehkä kilometrin verran, mutta pari tuntia vierähtää huomaamatta ja ilta alkaa hämärtää. Vitostieltä kantautuva liikenteen ääni tuntuu tulevan kuin toisesta ajasta. Palaan polulle ja takaisin autoa kohti. Olo on rauhallinen, harras ja rentoutunut.

Arppen muistometsä on suojeltu muistona metsänhoitajalle, joka halusi säilyttää palasen vanhaa metsää jälkipolville. Voisi myös ajatella, että Arppen muistometsä on muisto metsästä, menneestä maailmasta, jossa meillä on vielä mahdollisuus käydä vierailemassa.

Kirjoittaja toimii suojelubiologina Metsähallituksen Luontopalveluissa.

Lähiluonto-juttusarjan toteuttavat Metsähallituksen Luontopalvelut, Kajaanin kaupunki ja Koti-Kajaani yhteistyössä. Juttusarja liittyy Urban Parks and Benefits -hankkeeseen (2019-20), jota hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut ja yhteistyökumppaneina ovat muun muassa Kajaanin ja Kostamuksen kaupungit. Hanketta rahoittavat CBC Karelia ohjelman kautta Euroopan unioni, Suomi ja Venäjä.

Arppeen metsä on suojeltu muistona metsänhoitajalle, joka halusi säilyttää palan vanhaa metsää jälkipolville.
Pursukääpä
Arppe
Arppeen muistometsässä elinympäristöt vaihtelevat.
Arppe
Ruostekääpä
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä