Kotimaa

Martti Ahtisaari kuollut

Presidentti, rauhannobelisti Martti Ahtisaari on kuollut 86-vuotiaana varhain tänään aamulla. Asiasta kertoo presidentin kanslia.

Ahtisaari valittiin Suomen kymmenenneksi presidentiksi vuonna 1994 ensimmäisellä suoralla kaksivaiheisella kansanvaalilla, ja hän oli presidenttinä vuoteen 2000. Ahtisaari ei asettunut uudelleen ehdolle presidentiksi, vaan jatkoi työtään kansainvälisenä sovittelijana.

Ahtisaari jättäytyi pois kaikesta julkisesta toiminnasta syksyllä 2021. Tuolloin julkisuuteen kerrottiin, että Ahtisaari sairastaa Alzheimerin tautia ja viettää ajoittain hoitojaksoja hoivakodissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Sodat eivät ole väistämättömiä"

Ahtisaaren pitkäaikainen ystävä, YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on aiemmin luonnehtinut Ahtisaaren olevan tuntemistaan henkilöistä ainoa, joka on rakentanut rauhaa kolmella mantereella: Afrikan Namibiassa, Euroopan Kosovossa ja Aasian Acehissa.

– Neuvotteluissa on tärkeintä puhua asioista suoraan. Osapuolille ei voi kertoa vain mukavia asioita -- en ole aina mukava, ja maineeni on joskus kova, Ahtisaari sanoi Nobel-palkintonsa juhlallisuuksien alla.

Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 vuosikymmenten työstään kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi. Ahtisaaren nimi oli ollut arvailuissa palkinnon saajaksi jo useampana vuonna tätä ennen. Kun palkinto tuli, suhtautui hän siihen nöyrästi ja jakoi kiitoksia työtovereilleen.

– Olemme syvää surua tuntien ottaneet vastaan tiedon presidentti Martti Ahtisaaren kuolemasta. Martti Ahtisaari uskoi ihmiseen, sivistykseen ja hyvyyteen, ja hän eli suuren, merkittävän elämän. Hän oli muutosaikojen presidentti, joka luotsasi Suomea globaaliin EU-aikaan, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Presidentti Niinistö pitää puheen presidentti Martti Ahtisaaren menehtymisen johdosta Yle TV1:ssä 16.10. kello 11.

Martti Ahtisaari sai rauhan Nobelin. Kuva: LARSEN HAKON MOSVOLD
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä