Ulkomaat

Melania Trump jätti videolla jäähyväiset virkakautensa päätteeksi ja pyysi amerikkalaisia olemaan huomaavaisia toisilleen

Presidentti Donald Trumpin odotetaan julkaisevan oma videonsa tiistaina.

Tänään tiistaina on Yhdysvaltojen presidenttiparin Donald ja Melania Trumpin viimeinen kokonainen päivä Valkoisessa talossa ennen Joe Bidenin virkaanastujaisia huomenna.

Valkoisen talon perinteistä poiketen Trumpit ovat kieltäytyneet ottamasta Bideneitä vastaan talossa keskiviikkona.

Melania Trump julkaisi maanantaina Youtubessa ja Twitterissä jäähyväisvideon, ja CNN:n tietojen mukaan Donald Trump on myös nauhoittanut omansa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Videon odotetaan tulevan julki tiistain aikana. Myöntääkö Trump videolla viimein vaalitappionsa, ei ole tiedossa.

Yllätyksetön viesti

Melania Trumpin hieman alle seitsemänminuuttisen videon viesti oli sovitteleva ja yllätyksetön. Trumpin mukaan ensimmäisena naisena toimiminen on ollut hänen "elämänsä suurin kunnia".

Hän viittasi Be Best -kampanjaansa (suom. ole paras), jonka hän lanseerasi toisena vuonnaan Valkoisessa talossa. Hän pyysi amerikkalaisia johtamaan esimerkillä ja välittämään toisistaan.

Viesti on päinvastainen, jota presidentti Trump on viljellyt. Hän sai virkarikossyytteen kaudensa lopussa liittyen kongressitalon hyökkäykseen, johon hän yllytti kannattajiaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Osoittakaan huomavaisuutta toisille ihmisille aina kun se on mahdollista. -- Valitkaa aina rakkaus vihan asemesta, rauha väkivallan sijaan ja asettakaa toiset ihmiset itsenne edelle, Melania Trump sanoi.

Puolisoiden kierros jää tekemättä

Melania Trump on viime päivinä julkaissut useita jäähyväisviestejä, joissa hän on kertonut työstään, kertoo The New York Times . Trump on teettänyt Valkoiseen taloon pieniä parannuksia, kuten hissin korjaamisen, päivällishuoneen tapetin vaihtamisen ja ruusupuutarhan uudistamisen.

Lehti huomauttaa, että vaikka Melania Trump kunnioitti Valkoisen talon historiaa, hän ei kiinnittänyt huomiota perinteisiin, jotka eivät kiinnostaneet häntä.

Hän ei ole ottanut yhteyttä tulevaan ensimmäiseen naiseen Jill Bideniin Valkoisen talon kierrosta varten. Perinteisesti väistyvä ja tuleva ensimmäinen nainen ovat tavanneet virkakauden loppuessa.

Donald Trump ja Melania Trump kuvattiin neljä vuotta sitten virkaanastujaispäivän paraatissa Washingtonissa,
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä