Kotimaa

Mikko Alkio ehdottaa rajua rahan siirtoa Yleltä muulle medialle – Kilpailuoikeusjuristi: "Saisimme paljon enemmän, jos raha käytettäisiin eri tavalla"

Yleisradiosta herkesi meneillään olevien hallitusneuvotteluiden ensimmäinen julkinen kiista. Se vähän yllätti Ylen rahoitusta selvittäneen Mikko Alkion, ja hän pitääkin sitä enemmän sattumana.

Alkiota harmittaa, että viikko sitten poliitikoilta ryöpsähtäneessä keskusteluissa menevät nyt puurot ja vellit sekaisin. Hän korostaa, että ohjelmistot ja sisällöt kuuluvat vain ja ainoastaan Ylen päätoimittajan tontille.

Niiden sijaan pitäisi hänen mielestään puhua riippumattoman ja itsenäisen lehdistön roolista vapaassa demokratiassa sekä siitä, miten Suomen tapa jakaa rahaa journalismille poikkeaa nyt tyystin monista Suomeen verrannollisista maista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alkio on EU- ja kilpailuoikeuteen erikoistunut juristi. Hän toimi asiamiehenä myös Medialiiton Euroopan komissiolle tekemässä valtiontukikantelussa, joka koski Ylen tekstimuotoisia sisältöjä. Medialiitto edustaa noin 600 yritystä muun muassa uutismedian, aikakausmedian sekä radio- ja tv-toiminnan alueilla. Myös Lännen Median osakaslehtien kustantajat ovat Medialiiton jäseniä.

Mikko Alkion mielestä riippumaton ja moniääninen media on välttämätön edellytys sananvapauden toteutumiselle ja demokraattisen yhteiskunnan toiminnalle..

Aloitetaan siis rahanjaosta – tosin jakamisesta puhuminen on harhaanjohtavaa, sillä kaikki veroina kerätty raha menee nyt yhdelle toimijalle eli Ylelle, joka Alkion mielestä tulkitsee tehtäväänsä erittäin laajasti ja tuottaa sanomalehtimäistä sisältöä.

– Ylen toiminta on hyvin poikkeuksellista ja vaikeuttaa olennaisesti yksityisen median toimintaedellytyksiä, hän muotoilee.

Alkio on huolissaan toimitetun laatujournalismin pärjäämisestä tässä ajassa. Hänen mielestään pitäisi olla itsestäänselvyys, ettei Yle kilpailisi yksityisen segmentin kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Samaan kokonaisuuteen hän liittää myös Pohjoismaiden korkeimmat lehtien arvonlisäverokannat. Pääasiassa mainontaan tarkoitetut julkaisut sekä kokonaan tai pääasiassa musiikki- tai videosisältöä sisältävät julkaisut verotetaan 24 prosentin arvonlisäverokannalla. Painettujen kirjojen ja sanomalehtien, sähköisten kirjojen ja sanoma- ja aikakauslehtien sekä lehtien irtonumeroiden verokanta on 10 prosenttia.

Alkio huomauttaa, että maakuntalehdet hoitavat jo nyt myös valtavaa yleishyödyllistä tehtävää omissa maakunnissaan.

– Alemmat verokannat eivät olisi väärin, hän perustelee.

EU- ja kilpailuoikeuteen perehtynyt juristi Mikko Alkio muistetaan myös politiikan taustavaikuttajana monen hallituksen ajalta. Kuvassa Alkio valtioneuvoston kanslian edustalla vuonna 2006..

Rahapotti uusjakoon

Moniarvoinen media liittyy Mikko Alkion mielestä saumattomasti kansalaisyhteiskuntaan, kansansivistykseen ja kansanvaltaan. Yle.fi-tyyppisen journalismin tuottamisen sijaan hän pitäisi Suomen kannalta tärkeämpänä rahankäyttönä esimerkiksi lähettää 30–50 ulkomaankirjeenvaihtajaa maailmalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Täällä ollaan aika pihalla, mitä monissa meille verrannollisissa maissa, kuten Tanskassa, tapahtuu.

Kukin meistä maksaa Yle-veroa maksimissaan 163 euroa vuodessa. Viime vuonna Ylen rahoitus oli 557 miljoonaa euroa, josta verojen jälkeen jäi 506 miljoonaa euroa. Mitä vastinetta saamme sille?

Laadukkaan Ylen sekä loistavia toimittajia, ajankohtaisohjelmia ja uutisia, Alkio listaa. Nykyistä vastuullisemmin ja kokonaisvaltaisemmin pitäisi hänen mielestään katsoa sitä, miten summa palvelee mainittuja k-alkuisia moniarvoisuuden päämääriä.

– Saamme paljon, mutta liikaa sellaista, mitä yksityinen media jo tuottaa. Saisimme paljon enemmän kansansivistystä ja laatujournalismia, jos raha käytettäisiin eri tavalla.

Mikko Alkio kärjistää suomalaisen mediapolitiikan olleen viime vuosina korostuneesti yleisradiopolitiikkaa. Kuvassa Ylen radiotoimittajat Ville Eerikäinen ja Juuso Kallio studiossa..

Mitään toimia ei pitäisi Alkion mielestä tehdä kuitenkaan kertarysäyksellä. Oikeampi tapa on luopua vuosittaisesta indeksikorotuksesta ja tehdä leikkaukset asteittain, esimerkiksi kolmen–neljän vuoden aikana. Sadan miljoonan euron luokkaa olevan summan Alkio siirtäisi Ylen potista käytettäväksi nykyistä moniäänisemmin.

Uusi tapa on hänen mielestään täysin välttämätön. Se toisi tukieuroja, muodossa tai toisessa, myös lehdistölle.

– Mutta ei mediakonsernien katteisiin vaan vahvan asiapitoisen journalismin tukemiseen, hän korostaa.

Alkio kysyy, miten rahanjako menisi, jos sitä mietittäisiin nyt puhtaalta pöydältä. Tehtäisiinkö päätös, että kaikki raha annetaan yhdelle toimijalle? Kysymys on retorinen.

"Laaja Yle ajaa keskittymiseen"

Ylen ulkopuolella myös yksityinen media on keskittynyt isoihin yhtiöihin. Näkeekö Alkio tässä mitään ongelmaa?

– Kyllä ja ei, hän vastaa.

Keskittymisestä huolestuneet nostavat usein esille sanomalehtien omistuksen keskittymisen suurille mediakonserneille. Alkio huomauttaa, että keskittyneimmillään mediamarkkinat ovat Suomessa kuitenkin televisiossa ja radiossa, joissa Yle on selvä markkinajohtaja katselu- ja kuunteluosuuksilla mitattuna.

Hän pitää kilpailua tärkeänä ja näkee, että mitä enemmän Ylen annetaan laajentaa yksityisten toimijoiden tontille, sitä enemmän niillä on painetta keskittyä.

– Laaja Yle ajaa keskittymiseen.

Arvokisojen televisiointi on osaamista vaativaa ja kallista puuhaa. Studiohenkilökunta tekee suoraa lähetystä kansainväliseen jakeluun miesten maastohiihdosta Lahden MM-kilpailuissa Salpausselällä vuonna 2017..

Alkio haluaa korostaa, ettei ole lobbaamassa lehdistöä. Nykytilanne ei kuitenkaan ole hänen mielestään leikin asia. Hän pelkää, ettei 20 vuoden päästä ole jäljellä näinkään vahvaa lehdistöä.

Mitä hän sitten tarkoittaa vahvalla lehdistöllä? Mistä tiedämme, että se on riittävän vahva?

Vahvuus näkyisi siinä, että toimittajien määrä kasvaisi ja olisi riittävät resurssit tuottaa uutisia ja laatujournalismia, kohentaa kansansivistystä ja ymmärrystä maailmasta. Esimerkki: Alkio toivoo, että juttuja tehtäisiin itse hiilinieluista sen sijaan, että niistä keskustellaan lähinnä kahden asiantuntijan kautta.

Asiapitoisen journalismin tarve

Palataan vielä hetkeksi Tanskaan, jonka Mikko Alkio nosti jo aiemmin esiin. Onko Tanska journalismin mallimaa?

– Siellä tehdään tosi vastuullista työtä. Ei vain näkökulmien ja mielipiteiden tuottamista, vaan asiapitoista journalismia. Tanska ja Ruotsi ovat jo paljon parempia, hän vertaa Suomen tapaan toimia.

– Monessa asiassa katsoisin Tanskaan ja Ruotsiin, mutta erityisesti mediapolitiikassa.

Julkisen palvelun Yleisradion julkaisema uutissisältö on varsin samankaltaista kuin maakuntalehtien. Kuvassa vasemmalla Ylen, keskellä Turun Sanomien ja oikealla Satakunnan Kansan mobiilietusivuja vuonna 2020..
Fakta

Sanoma isoin yksityinen mediamarkkinoilla

Henkilön yleisradiovero on 0–163 euroa vuodessa tuloista riippuen. Veroa maksetaan 2,5 prosenttia 14 000 euroa ylittävistä yhteenlasketuista puhtaista ansio- ja pääomatuloista. Enintään 14 000 euron puhtaasta tulosta veroa ei peritä. Puhdas tulo saadaan, kun tulosta vähennetään tulonhankkimiskulut.

Enimmäismäärä 163 euroa maksetaan, kun palkkatulot ovat vähintään noin 21 270 euroa vuodessa tai eläke- ja päivärahatulot noin 20 520 euroa vuodessa.

Jos 14 000 euron tuloraja ylittyy, Yle-veroa maksavat kaikki Suomessa asuvat yleisesti verovelvolliset henkilöt, jotka ovat täyttäneet vuoden loppuun mennessä 18 vuotta.

Yrittäjät maksavat Yle-veroa yrittäjän eläkelain tai maatalousyrittäjän eläkelain mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärän 14 000 euroa ylittävästä osasta, jos työtulon yhteismäärä on puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärää korkeampi.

Yle-vero peritään tuloverotuksen yhteydessä ja se otetaan huomioon ennakonpidätysprosenttia määrättäessä.

Yhteisöt maksavat Yle-veroa vain, jos ne harjoittavat elinkeinotoimintaa tai maataloutta. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset ja säätiöt.

Sisältöihin ja palveluihin Yle käytti viime vuonna 419,3 miljoonaa euroa seuraavasti:

Valtakunnalliset ja alueelliset uutiset ja ajankohtaiset 136,2 miljoonaa euroa.

Kulttuuri ja viihde 83,4 miljoonaa euroa.

Urheilu 59,8 miljoonaa euroa.

Asia 59,2 miljoonaa euroa.

Draama 49,2 miljoonaa euroa.

Lapset ja nuoret 31,5 miljoonaa euroa.

Sisältöjen ja palveluiden ohella kuluja tuottivat teknologia ja infra 54,4 miljoonaa euroa, yhteiset toiminnot 21,0 miljoonaa euroa, poistot käyttöomaisuudesta 19,3 miljoonaa euroa ja myyntitoiminta 2,7 miljoonaa euroa.

Kaikista tuotoista Yle-veroon pohjautuva osuus oli 98,5 prosenttia.

Kuluista suurin osa eli 45,6 prosenttia oli henkilöstökuluja. Muita kuluja olivat esimerkiksi poistot esitysoikeuksista sekä muut poistot, ohjelmatoimikunnan kulut, jakelu, teknologia, vuokrat ja kiinteistöt.

Suomen suurimmat kaupalliset mediayhtiöt liikevaihdon (v. 2021) perusteella ovat:

Sanoma Oyj, 1 251 500 000 euroa.

Alma Media Oyj, 275 400 000 euroa.

Otava-konserni, 255 300 000 euroa.

MTV Oy, 215 800 000 euroa.

Keskisuomalainen Oyj, 211 600 000 euroa.

A-lehdet Oy, 144 780 000 euroa.

PunaMusta Media Oyj, 106 038 000 euroa.

TS-Yhtymä Oy, 102 844 000 euroa.

Edita Group Oyj, 87 262 000 euroa (1.1.2021–30.6.2022).

Kaleva Oy, 65 671 000 euroa.

Alkio kysyy, miten rahanjako menisi, jos sitä mietittäisiin nyt puhtaalta pöydältä. Tehtäisiinkö päätös, että kaikki raha annetaan yhdelle toimijalle? Kysymys on retorinen.

Vahvuus näkyisi siinä, että toimittajien määrä kasvaisi ja olisi riittävät resurssit tuottaa uutisia ja laatujournalismia, kohentaa kansansivistystä ja ymmärrystä maailmasta.

Yle on hankkinut kesä- ja talviolympialaisten kaikki mediaoikeudet vuosille 2026–2032, mutta se ei kerro urheilutapahtumien esitysoikeuksien hintoja. Mikko Alkion mielestä yksityiset toimijat voisivat tarjota nykyistä isomman osan urheilusta..
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä