Ulkomaat

Pentagonin johto korvattiin Trump-lojalisteilla – demokraatit huolissaan kansallisesta turvallisuudesta

Maanantaista lähtien Yhdysvaltojen puolustusministeriössä neljä korkea-arvoista virkamiestä on joko saanut potkut tai irtisanoutunut. Yksi näistä on puolustusministeri Mark Esper, jolla on ollut napit vastakkain presidentti Donald Trumpin kanssa.

Yhdysvaltojen puolustusministeriön johto korvattiin alkuviikosta republikaanipresidentti Donald Trumpille uskollisilla virkamiehillä vain reilu kaksi kuukautta ennen kuin presidentinvaalit voittanut demokraatti Joe Biden vannoo virkavalansa.

Maanantaina Trump tviittasi, että puolustusministeri Mark Esper on irtisanottu ja tilalle nousee Christopher Miller , joka johti aiemmin terrorisminvastaista yksikköä. Pentagonista on ilmoitettu, että Millerin henkilöstöpäälliköksi nousee Kash Patel , joka toimi aiemmin Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston terrorisminvastaisena asiantuntijana.

Pentagonin käytännöistä vastaava alivaltiosihteeri James Anderson puolestaan erosi vastalauseena Esperin irtisanomiselle. Hänen tilalleen nousee Anthony Tata , eläkkeelle jäänyt armeijan prikaatinkenraali, joka on kutsunut presidentti Barack Obamaa terroristijohtajaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisäksi virkansa jätti uutiskanava CNN:n lähteen mukaan tiedustelualivaltiosihteeri Joseph Kernan . Ei ole CNN:n mukaan selvää, irtisanoutuiko Kernan vai erotettiinko hänet. Kernanin tilalle nousee uutiskanavan mukaan Ezra Cohen-Watnick .

The Washington Post uutisoi tiistaina, että Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n lakiasiainjohtajaksi on valittu Trumpille lojaali Michael Ellis . Valintaa ei ole vielä julkistettu virallisesti.

Sekä Ellis että Cohen-Watnick muistetaan salaisiksi luokiteltujen Valkoisen talon FBI-tietojen vuotamisesta vuonna 2017 Trumpin liittolaiselle, edustajainhuoneen tiedustelukomitean silloiselle johtajalle Devin Nunesille . Tietojen pohjalta laaditulla muistiolla pyrittiin maalaamaan kuvaa, että FBI olisi suhtautunut Trumpiin Venäjä-tutkinnan yhteydessä puolueellisesti. Henkilöstöpäälliköksi nousevaa Patelia taas pidetään kyseisen muistion pääarkkitehtina.

The New York Timesin lähteiden mukaan muutoksia voi olla odotettavissa myös Yhdysvaltojen keskusrikospoliisi FBI:n ja tiedustelupalvelu CIA:n johdossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Huoli kansallisesta turvallisuudesta

Esperin irtisanominen voi olla merkki siitä, että Trump aikoo käyttää viimeiset kuukautensa presidenttinä tilien tasaamiseen hallinnossaan.

Lisäksi The New York Times arvioi, että Trumpin hallinto pyrkii tekemään pitkäkestoisiin virkoihin poliittisia nimityksiä, jotka säilyisivät vielä presidentin vaihtuessa.

Joka tapauksessa virkamiesjohdon uusiminen voi auttaa Trumpia toteuttamaan asioita, joita Esper on vastustanut. Esper esimerkiksi vastusti asevoimien käyttämistä mielenosoitusten tukahduttamiseen kesällä.

Lisäksi uutiskanava CNN:n lähteet kertovat, että taustalla voi myös olla Esperin yritykset estää Yhdysvaltojen joukkojen liian aikainen vetäminen Afganistanista. Joukkojen vetäminen on ollut yksi Trumpin vaalilupauksista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

CNN:n mukaan Yhdysvaltojen asevoimien virkamiehet ovat painottaneet, ettei Afganistanista voi vetää joukkoja, ennen kuin olosuhteet sen sallivat. Yhdysvallat solmi helmikuussa ääriliike Talibanin kanssa joukkojen vetämisestä sopimuksen, jonka ehtona on ollut muun muassa se, että järjestö katkaisee siteensä al-Qaidaan ja edistyy rauhanneuvotteluissa Afganistanin hallituksen kanssa. Nämä ehdot eivät ole vielä täyttyneet.

Tästä huolimatta Trumpin hallinto on vähentänyt Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa maassa. Tällä hetkellä Afganistanissa on noin 4500 amerikkalaista sotilasta, CNN kertoo. Trump on halunnut vetää joukot kokonaan maasta jouluun mennessä.

Puolustusministeriössä pelätään The New York Timesin mukaan myös sitä, että Trump panee alulle viime hetken operaatioita esimerkiksi Iranissa.

Pentagonin johdon uusiminen presidenttien vallanvaihtokaudella on herättänyt erityisesti demokraattipuolueessa huolta kansallisen turvallisuuden heikkenemisestä.

– On vaikeaa liioitella, kuinka vaarallista johdon vaihtaminen puolustusministeriössä on presidenttien vallan siirtymäkauden aikana, kongressin demokraattiedustaja ja asevoimien komitean johtaja Adam Smith sanoi tiistaina tiedotteessa Reutersin mukaan.

Maanantaina erotettu puolustusministeri Mark Esper (oik.) on vastustanut useita presidentti Donald Trumpin ajamia toimia.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä