Paikallisuutiset

Tartuntariski on nyt suuri – terveydenhuollon koronatestiin ei kuitenkaan ole syytä hakeutua Kainuussa yhtä laajasti kuin tähän asti

Koronaepidemian kiihtyminen jatkuu Kainuussa. Maanantaina todettiin 259 tartuntaa, joka on suurin tähänastinen päivittäinen lukema. Tartunnanjäljitys on edelleen ruuhkautunut ja vastausviive on kasvanut huomattavasti. Viime viikolla Kainuussa todettiin yli 1200 tartuntaa.

Koronaviruksen ilmaantuvuus 2731 on Kainuussa edelleen maan korkein.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina käsittelemään maakunnan koronatilannetta ja linjauksia. Se totesi, ettei jatkossa ole tarvetta hakeutua terveydenhuollon koronatestaukseen yhtä laajasti kuin tähän asti. Testaukset kohdennetaan erityisesti sote-henkilöstöön sekä riskiryhmiin tai muihin perusteltuihin tapauksiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronakoordinaatioryhmä kuitenkin painotti, että on perusteltua jatkaa terveysturvallisuusohjeiden noudattamista. Kansalaisten vastuu korostuu rajoitusten sijaan.

Tartuntariski on suuri koko maakunnan alueella. Oireisena ei tule altistaa muita töissä, koulussa tai harrastuksissa, vaan sairastaa kotona.

Henkilöstön poissaolot vaikeuttavat edelleen Kainuun soten toimintaa. Eilen poissa oli 157 työntekijää, joista koronan vuoksi 59.

Tilanne on vaikea useissa eri yksiköissä, joten kiireettömän toiminnan supistamisia jatketaan ja pyritään turvaamaan kriittisiä toimintoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote jatkaa tehostettua valmiustilaa poikkeuksellisen vaikean ja pitkään jatkuvan tilanteen vuoksi.

Edit: 15.3. klo 19.10: Lisätty koronakoordinaatioryhmän linjauksia.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on Kainuussa edelleen maan korkein (2731 / 100 000 / 14 vrk).
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä