Ulkomaat

Trump armahti ex-neuvonantajansa Steve Bannonin ja räppäri Lil Waynen

Bannon oli keskeisessä roolissa neuvonantajana vuonna 2016, kun Trumpin presidentinvaalikampanja oli meneillään. Bannon oli ennen armahdusta saanut syytteen, joka kytkeytyi yksityiseen varainkeruuseen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on armahtanut entisen neuvonantajansa Steve Bannonin , joka tunnetaan äärioikeistolaisen Breitbart News -verkkosivujen ex-johtajana.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Trumpin ei kuitenkaan odoteta armahtavan itseään, perheenjäseniään tai luottoasianajajaansa Rudy Giuliania, joka pyrki kyseenalaistamaan viime vuonna käytyjen presidentinvaalien lopputuloksen. Trumpin virkakausi päättyy keskiviikkona, kun Joe Biden vannoo virkavalansa seuraavaksi presidentiksi.

Bannon oli keskeisessä roolissa neuvonantajana vuonna 2016, kun Trumpin presidentinvaalikampanja oli meneillään. Bannon oli ennen armahdusta saanut syytteen, joka kytkeytyi yksityiseen varainkeruuseen Yhdysvaltain ja Meksikon välistä rajamuuria varten. Muurin rakentaminen oli yksi keskeisistä Donald Trumpin vaalilupauksista päättyneellä presidenttikaudella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Avustajat olivat Reutersin mukaan neuvoneet Trumpia olemaan armahtamatta Bannonia. Trump on armahtanut myös kansallisen turvallisuuden neuvonantajat Michael Flynnin , joka valehteli FBI:lle keskustelustaa Venäjän entisen suurlähettilään kanssa.

Trump on armahtanut myös Detroitin entisen pormestarin Kwame Kilpatrickin , joka istui 28-vuoden vankeustuomiota korruptioon liittyen. Myös räppäri Lil Wayne , oikealta nimeltään Dwayne Michael Carter Jr., armahdettiin. Hän istui laittomasta aseen hallussapidosta saamaansa kymmenen vuoden tuomiota.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lähipäivinä päättänyt useista armahduksista.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä