Aelitaa on sanottu ensimmäiseksi neuvostoliittolaiseksi tieteiselokuvaksi. Julija Solntseva tekee vahvan roolin Marsin kuningattarena.

Aelita – Kun neuvostovalta tuli punaiselle planeetalle

Aelita: Ohjaus: Jakov Protazanov. Pääosissa Julija Solntseva, Nikolai Tseretelli ja Igor Iljinski. Neuvostoliitto: 1924. Genre: tieteiselokuva. Julkaisu: Njutafilms. Peurat: 3/5

Jakov Protazanovin ohjaama mykkäelokuva perustuu Aleksei Tolstoin romaaniin, ja se kertoo ennen kaikkea uljaasta neuvostoutopian rakentamisesta ja vallankumouksen ulottamisesta jopa Marsiin saakka.
Sisällissodan jälkeen vanha antaa konkreettisesti tilaa uudelle, kun isot kaivinkoneet mylläävät maata suurten rakennusprojektien tieltä. Symbolisessa kohtauksessa seppä heittää vasaran sirpin päälle, jolloin muodostuu tuttu symboli viestien uuden vallan siunauksellisuutta.
Meissä, jotka jo tiedämme, miten neuvostoprojektin kävi ja tunnemme sen verenhuuruisen historian, herättää tuo symboli ristiriitaisia tunteita. Samoja ajatuksia herää vaikka lukiessamme Majakovskin neuvostoyhteiskuntaa kritiikittä ylistäviä runoja.
Todellisuus ja utopia eivät löytäneet toisiaan, mutta Aelitassa eletään vielä uuden yhteiskunnan rakentamisen huumaa ja innostus välittyy katsojalle asti.

Insinööri Los johtaa projektia, avaruusaluksen rakentamiseksi. Aluksella on tarkoitus matkata Marsiin ottamaan selvää arvoituksellisen radiosanoman lähteestä. Samaan aikaan seuraamme marsilaisten elämää tiukan autoritaarisessa yhteiskunnassa, jossa vallanpitäjät hallitsevat työläisiä rautaisella otteella.
Työläisten asiat ovat punaisella planeetalla huonosti. He eivät saa edes poistua tehtaista, ja jos väkeä pitää vähentää, määrää eliitti poistettavat työläiset ”varastoon”. Siellä tarpeettomat ihmiset odottavat tiedottomia aikaa, jolloin heitä ehkä taas tarvitaan raatamaan toisten hyväksi.
Yhteiskunnassa kytee muutenkin: nukkehallitsijaksi alistettu kuningatar Aelita ei halua enää tyytyä kohtaloonsa ja on valmis kumoamaan valtaapitävän aristokratian vallan

Vahvana teemana nousee rakkausjuoni, josta ei dramatiikkaa puutu.  Mukana on salapoliiseja, viettelijöitä ja muita koijareita. Teema kytkeytyy vanhan ja uuden vastakohtaisuuteen.
Vallasta syösty aristokratia haikailee ”vanhojen hyvien aikojen” perään, joka merkitsee myös jyrkkää ihmisten välistä eriarvoisuutta. ”Vanha” on korostetusti elokuvan roisto. Tsaarinaikainen eliitin jäänne esitetään nautiskelevana parasiittina samaan aikaan kun  suuret kansanjoukot käyvät rääsyissä.
Kun sitten kiero ancien regimen edustaja ryhtyy viettelemään insinööri Losin vaimoa – joka ei  vaikuta täysin kylmältä vokottelulle – nostaa mustasukkaisuus rumaa päätään.
Tämän seurauksena insinööri Los alkaa elää enemmän haavemaailmassaan…
Samalla Marsin kuningatar, joka tarkkailee Moskovaa ja erityisesti Losia, alkaa tuntea sydämensä sykkivän yhä kiihkeämmin Maan miehelle. Aelitaa estetään tarkkailemasta naapuriplaneettaa, mutta sankarillinen neuvostoinsinööri alkaa jo saada avaruusaluksen lähtövalmiuteen…

Aelita on lähes 100-vuotias elokuva, joten tietyt sen piirteet saattavat tuntua digitehostevyörytykseen totutetusta katsojasta kömpelöiltä.
Katselukokemuksena se on kuitenkin palkitseva, joskin tärkeä juoniratkaisu tekee siitä antiklimaattisen. Maininnan ansaitsevat Mars-kaupungin avantgardistinen lavastus ja marsilaisten hauskat asut.

Jätä kommentti