Elokuva: Filmihullut manalasta

Sinister 2: Ohjaaja: Ciarán Foy. Pääosissa: James Ransone, Shannyn Sossamon, Robert Sloan, Dartanian Sloan, Lea Coco, Nicholas King. USA 2015. Genre: kauhu. Peurat: 1/5. Kuva: Gramercy Pictures, Focus Features.

 

Sinister 2 on juuri sitä, mitä kakkososalta sopii odottaakin: löysä, typerä ja saa katsojansa huonolle tuulelle edellä mainittujen seikkojen takia.

Alussa leffa toki aiheuttaa pari väristystä nokan eteen tuotavilla lähikuvilla nukkuvasta pojasta pimeässä huoneessa. Katsoja aavistaa pahojen henkien tai muiden mörköjen olevan jo lähellä. Tämä kohtaus toimii, koska katsojan mielikuvitus pelaa sen kanssa yhteen.

Elokuvan tekijät ovat kuitenkin pitäneet huolen, että nämä tunnelmat eivät tule jatkossa juurikaan pilaamaan yleistä tylsistymistä kliseiden vilistessä valkokankaalla. Esimerkiksi raollaan oleva lastenhuoneen vaatekaappi ja siellä näkyvä liike alkavat olla jo kovin loppuun kaluttuja ideoita.

Kun sitten möröt alkavat hyppiä silmille, laskevat tehotkin. Katsojaa säikäytellään yhtäkkiä pauhaavalla kovalla musiikilla ja nopeilla leikkauksilla manalan asukkaiden ilmestyksiin, mutta tämä on halpahintaista säikyttelyä.

.

Elokuvan edetessä käy selville, että joukko lapsikummituksia on yhteydessä Collinsin perheen toiseen kaksospoikaan, yhdeksänvuotiaaseen Dylaniin. He haluavat näyttää Dylanille salaa elokuvia, vanhoja kaitafilmejä. Näissä kotikutoisissa filmeissä esitellään toinen toistaan julmempia tapoja tappaa ihminen.

Tästä ”kauhusta” huolimatta elokuva soljuu eteenpäin kuin tavallinen jännäri, joka on kaiken lisäksi kursaistu kokoon vasemmalla kädellä. Dylankaan ei tunnu olevan moksiskaan haudantakaisista vieraistaan, vaikka moista filmikerhoa voisi periaatteessa pitää jossakin määrin jo ahdistavana. Eivät kummituslapset olekaan naapurin kakaroita kummempia.

Taustalla häärii yksityisetsivä So & So, joka jäljittää edellisestäkin Sinisteristä tuttua Bughuul-demonia estääkseen tämän ilkeät aikeet ihmisparkojen päänmenoksi. Kaksosten äiti, Courtney, taas on pakojaisissa pahaa aviomiestään. Perhetyranni kun tahtoo lapsensa ja vaimonsa takaisin nyrkin ja hellan väliin.

Mörön metsästäjän tie vie Collinsien pakopaikkaan, autioksi luulemaansa taloon, jossa on tapahtunut inha veriteko kauan aikaa sitten.

Elokuvan jännitettä yritetään kasata kummituslasten, väkivaltaisen aviomiehen ja silloin tällöin vilahtelevan demonin varaan, mutta se jää pelkäksi käsikirjoituksen kuivakkaaksi kuvitukseksi. Bughuul on tässä elokuvassa vähäinen taustahahmo, joka pysyy koko ajan merkillisen ulkokohtaisena.

Elokuva onnahtelee eteenpäin kuin juopunut merimies myrskyssä. Luvassa on epäloogisuuksia, kun Dylan näyttää yhtäkkiä tietävän, millä asioilla dekkari oikeasti on, vaikka tämä ei ole sitä perheelle muistanut kertoa, unohtamatta myöskään joidenkin kohtausten tahatonta komiikkaa.

Kauhugenre ei olisi menettänyt mitään, jos tämä elokuva olisi jäänyt vain pilkkeeksi tuottajien silmiin .

Jätä kommentti