Jack esittelee naisystävälleen tarkkuusammuntaa.

Herra Jackin hirmuinen elämä

The House that Jack Built: ohjaaja: Lars von Trier. Pääosissa: Matt Dillon, Bruno Ganz, Jeremy Davies, Sofie Gråbøl, Uma Thurman. Tanska, Ruotsi, Ranska, Saksa: 2018. Genre: sarjamurhaajaleffa. Peurat: 4 / 5.

Trier ei pettänyt edelleenkään, sillä The House that Jack Built on lajissaan onnistunut elokuva. Se ei ole kuitenkaan ihan tavanomainen niin kuin ei mikään Trierin elokuvista.
Trierin uusin taidonnäyte on parhaimmillaan tai pitäisikö sanoa pahimmillaan jopa vastenmielistä katsottavaa. Provosoinneistaan tuttu tanskalaisohjaaja ei häikäile hätkäyttää nytkään, kun hän kuvaa sarjamurhaajan elämää tämän omasta nyrjähtäneestä vinkkelistä käsin.
Trierin keinovalikoimiin kuuluu myös mustaakin mustempi huumori, joka naurattaa paikoissa, joissa ei tavallisesti naureta.

Elokuvassa seurataan Jackin kehittymistä sarjamurhaajana. Jack on ihminen, jonka täytyy harjoitella empaattisia ilmeitä peilin edessä, jotta ei erottuisi liikaa muusta ihmiskunnasta.
Hänen hurmeisen elämänsä kuvauksessa singahtelee viittauksia moniin suuntiin: klassiseen taiteeseen, Danten Jumalaiseen näytelmään ja jopa Trieriin itseensä. Elokuvassa nähdään välähdyksiä hänen omista teoksistaan.
Trier vetää yhtymäkohtia myös historian hirmuhallitsijoihin. Heidän tekonsa ovat aivan yhtä kammottavia kuin Jackin, mutta yhdellä erotuksella: absoluuttisen poliittisen vallan haltijoina he kykenevät mittakaavaltaan järjettömiin julmuuksiin. Tässä mielessä Jack on symboli.
Kyseessä on myös satiiri yhteisöstä, joka ei enää välitä lähimmäisestään. Naapureita ei kiinnosta, mitä seinän takana tapahtuu, vaikka uhri kiljuisi apua ikkunassa murhaajansa avustamana duona.
Elokuvan kuluessa Jack myös tuskailee taloprojektinsa kimpussa. Lopulta Jackin talo ei ole ollenkaan oikea rakennus, vaan jotakin henkisempää laatua, joka konkretisoituu lopun visuaalisesti komeissa helvettikohtauksissa.
Nämä kohtaukset myös jakavat elokuvan kahteen tyystin erilaiseen osaan, kuten Trierin Melancholiassa. Helvetin voi halutessaan tulkita joko todelliseksi tai henkiseksi matkaksi.
Koska Jack kertoo itse omasta elämästään, katsoja voi myös miettiä, puhuuko hän aina totta ja miten se sitten vaikuttaa elokuvan tulkintaan, sillä mikään helppo elokuva ei ole kyseessä.

Jätä kommentti