Olen Pommi-kissa ja kerron tässä blogissa kuulumisiani silloin tällöin. Kuhmoon muutin juhannuksena.

Kissan nurkka: Kello

Minun nimeni on Pommi ja olen yhdeksänvuotias tyttökissa. Muutin Kajaanista Kuhmoon juhannuksena, mutta olen syntyjäni sotkamolainen. Voin siis ihan rehellisesti sanoa, että olen aito paljastassuinen kainuulainen.
Vähän aikaa sitten siirrettin kelloja talviaikaan. Se on ihan vihonviimeinen juttu, jolla sekoitetaan tällaisen tavallisen maatiaiskissan pikku pää. Kuten tavallista, syön illallista aina kello 20. Tasalta, en yhtään aikaisemmin tai myöhemmin. Nyt kelloa kuitenkin siirrettiin tunti taaksepäin, mistä seurasi, että Pommi alkoi edistää niin sanotusti.
Monesti otan iltanokoset ennen illallista ja niin tein nytkin. Tiedän kyllä, milloin on ruoka-aika. Sen katsomiseen en tarvitse kelloa tai käynnykkää, kuten ihmiset, jotka tuijottavat päivät pääskytysten pieniä hohtavia ruutujaan. Jotkut tekevät sitä jopa kävellessään. Se on pikkuisen outoa.
No, eksyn jo aiheestani. Lyhyesti sanoen, ihana ääni sisälläni hyrisi, että ruoka-aika oli koittanut.
Olin siis juuri herännyt hyvin ansaituilta nokosiltani ja venyttellyt sillä tavalla kuin vain meikäläiset osaavat, ja tassuttelin keittiöön.
Mutta mitä ihmettä silmäni näkivätkään: ruokakuppi ammotti tyhjyyttään. Se oli niin tyhjä, että suorastaan kolisi kolkosti, kuin pienet nälkään kuolleiden kissojen luurangot olisivat siinä soittaneet viimeistä tangoaan.
– Saisiko ruokaa? sanoin.
Kuulostelin vähän aikaa, mutta kukaan ei lotkauttanut korvaansakaan, joten uudestaan:
– Ruokaa. On nälkä!
Ei vaikututusta.
– RUOKAA JA SASSIIN!
Lopulta joku raahautui katsomaan nälkiintyvää luontokappaletta ja täytti ruokakuppini. Täytyy sanoa, että aika laiskaa touhua.
Nyt puhutaan, että kellojen siirtäminen on loppumassa. Kannatan sitä lämpimästi.