Jarno Hiltunen
Tällä palstalla 9-vuotias kuhmolaiskissa Pommi kertoo elämästään.

Pommin nurkka: Talviloma

Meikäläinenkin luuli lähtevänsä talvilomalle, mutta mitä vielä. Ensin puhellaan, että lomalla tehdään sitä ja tätä ja minäkin alan olla jo ihan fiiliksissä. Sinäkin olisit, jos luulisit, että loma koskee koko perhettä…  Pahemmin en olisi voinut pettyä.
Minä kyllä pääsin automatkalle ja jouduin menemään sellaiseen kissojen kuljetuslaatikkoon. Siinäkin on yksi epäkohta meikäläisen elämässä. Milloinkahan eduskuntavaaliehdokkaat ottavat kantaa siihen, että meidän kissojen pitää saada matkustaa vapaasti niin kuin ihmistenkin. Ei kukaan sulje ihmistä laatikkoon lomalle lähtiessä, joten olemmeko me sitten huonompia, koska olemme syntyneet maailmaan neljän tassun ja hännän kanssa?
Minulla on loistava kyky aavistaa, milloin lähdetään. Vaikka kuljetuslaatikko onkin lattialla ja joskus käyn jopa nukkumassa siinä, siellä kun on vastustamattoman pehmeä ja lämmin viltti, niin en pahemmin välitä matkustaa siinä.
Yritti se puuhata sitä salaa, etten minä huomaisi, mutta eivät ihmiset ole yhtä ovelia kuin me kissat. Maastouduin valmiiksi sängyn alle, mutta minut löydettiin vaikka erityisesti varmistin, että häntäni ei unohtunut näkyville, niin kuin joskus on käynyt.
Minut siis nostettiin syliin ja sujautettiin kantokoppaan ja ovi pantiin säppiin.
Yrtin näyttää naapurille merkkiä tassulla ja huutaa, että ”hohoi, olen täällä ja minut on kaapattu”, mutta se hyväkäs ei korvaansa lotkauttanut.
Olin etupenkillä kopassani varsin suivaantuneena. Puin nyrkkiin puristettua tassua kantokopan rei´istä, mutta se ihmisen hyväkäs ymmärsi koko eleen väärin. Se tarttui tassuuni ja siinä sitä sitten oltiin tassu tassussa kuin mitkäkin ystävykset.
Luuliko se, että kaipasin kädestä pitämistä? Pyh!
En jaksanut enää valittaa, vaan päätin vetäistä lyhyet tirsat. Sitten käännyin selälleni ja huvitin itseäni vähän aikaa katselemalla maailmanmenoa ylösalaisesta vinkkelistä.
Sen jälkeen nukahdin taas, kunnes yhtäkkiä olimme perillä. Silloin koko kaamea totuus paljastui. Minut annettiin kissanhoitajan haltuun, kun ihmiseni lähti Tampereelle, oikein suurkaupungin neonvalojen sykkeeseen. Kuulemma oli käynyt kissakahvilassakin – ilman minua.
No, jos totta puhutaan, ei se elämä ollut ankeaa: ruokaa riitti ja oli leikkikaverikin. Opetin sille naruleikin. Se piti kiinni narusta ja minä pyydystin narua tassuillani. Se oli kivaa!

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti