Albert Dieudonné on mainio Napoleon.

Viisituntinen sankarieepos Napoleonista

Napoleon: Ohjaaja: Abel Gance. Pääosissa: Albert Dieudonné, Alexandre Koubitzky, Vladimir Roudenko, Antonin Artaud, Abel Gance, Edmond Van Daële. Ranska: 1927. Peurat: 4/5

On harhaluulo ajatella, että mammuttipituiset eeppiset elokuvat olisivat nykyajan keksintöä. On ennekin osattu ja tehty. Sanonpa vain, että George Lucas tai Peter Jackson eivät tehneet mitään, mitä ei olisi tehty jo paljon aikaisemmin. Esimerkkinä mainittakoon vaikka Fritz Langin komea kaksiosainen fantasiaelokuva Die Nibelungen vuodelta 1924.
Samaa mammuttisarjaa edustaa Abel Gancen historiallinen elokuva Napoleonista. Tällä 1927 valmistuneella mykkäelokuvalla on pituutta hulppeat 332 minuuttia. Gancen suunnitelmana oli siirtää Napoleonin koko ura valkokankaalle kuudessa massiivisessa elokuvassa, mutta kallis aie jäi toteuttamatta
Niinpä Gancen elämäkertaelokuva ulottuu ainoastaan vuoteen 1796, Napoleonin Italian-armeijan ylipäällikkyyteen saakka, ennen niin sanottua ”sankarin lankeemusta”, jolloin vallankumouksellisen Ranskan kenraali kaappaa vallan ja ryhtyy itse kruunupääksi.
Pituudestaan huolimatta Napoleon ei turruta katsojaa, vaikka liikkeelle lähdetään Napoleonin lapsuudesta hänen ollessaan Briennen sotakoulussa.
Francois Truffaut on sanonut tästä elokuvasta, että siinä ei ole yhtään sellaista kohtausta, joka ei tuntuisi koko elokuva avaimelta, ja hän on paljolti oikeassa. Napoleonissa on useita upeasti toteutettuja kohtauksia, joista moniin on ladattu myös vahvaa symboliikkaa. Tällainen on esimerkiksi Napoleonin purjehdus Korsikalta Ranskan mantereelle aluksella, jossa purjeen virkaa toimittaa Ranskan trikolori.
Vaikuttavin kohtaus on kuitenkin se, jossa Marseljeesi lauletaan ensimmäisen kerran. Kohtauksen huikeus tulee siitä, että se on toteutettu elokuvassa, jossa ei ole ääntä, ja juuri tämä mykkäelokuvissa ihastuttaa: niissä pystytään kekseliäisyydellä kiertämään välineen rajoitukset ja samalla tuodaan mukana ripaus runollisuutta, joka monesta nykyajan elokuvasta valitettavasti puuttuu.
Marseljeesin voima välittyy katsojalle täydellisesti aivan samalla tavalla kuin 15 vuotta vuotta myöhemmin Casablancassa.
Ripaus runoa on siinäkin, että vallankumouksellisten väitellessä, seinällä olevat liput liehuvat – aivan kuin väittelyn kiivauden voimasta!
Eräät kohtaukset Napoleonissa on väritetty tunnelmien voimistamiseksi ja lopussa nähdään myös komeaa laajakuvaa.
Gance kuvaa Napoleonin ennen kaikkea sankarillisena hahmona. Vallankumouksen mukanaan tuoma tapojen vapautuminen esitetään turmeluksena ja annetaan ymmärtää Ranskan tarvitsevan vahvaa johtajaa. Vahvan johtajan idea ei tule tyhjästä, vaan resonoi elokuvan tekoajankohdan fasististen aatteiden kanssa. Italiassa oli vallassa Mussolini ja natsit nousivat pian vallankahvaan Saksassa. Näin elokuva on myös tekoajankohtansa kuva.

Jätä kommentti