REFRRER:path /

Kainari lahjoitti vanhaa kalustoa Kainuun museolle

Ville-Petteri Määttä
Kainuun museon johtaja Antti Mäkinen (vas) ja Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki kävivät läpi museon haltuun siirtynyttä esineistöä. Lahjoitukseen kuului muun muassa vanha kirjoituskone.
Kainuun Sanomat lahjoitti vanhaa toimituksen välineistöä Kainuun Museolle 100-vuotisjuhlanäyttelynsä päätteeksi.

Lahjoitettuihin esineisiin kuuluivat muun muassa 1920-luvulla toimituksen käytössä olleet päätoimittajan pöytä ja tuoli, kirjoituskone, laskukone, puhelin, teroituskone, rei’ittäjä, parlograph-sanelukone, kirjevaaka ja leimasin.

– On hienoa, että saimme luovuttaa historiallista kalustoamme Kainuun Museolle. Näin ne saavat arvoisensa puitteet säilytykseen ja näppärän mahdollisuuden olla kainuulaisten nähtävillä jatkossakin, sanoo Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki.

Kainuun Museon johtajan Antti Mäkisen mukaan oli tärkeää, että lahjoitus sisälsi vanhan pöydän ja tuolin ohella myös irtaimistoa.


– Pystymme rakentamaan näistä yhden kokonaisuuden esimerkiksi silloin, kun se sopii osaksi isompaa teemaa, Mäkinen miettii.

Kainuun Sanomien 100-vuotisjuhlanäyttely käynnistyi Kainuun Museolla tammikuussa ja oli avoinna kahden kuukauden ajan. Tuona aikana näyttelyyn tutustui 1 307 henkeä.

Antti Mäkisen mukaan kävijämäärään on syytä olla tyytyväinen. Se oli miltei kaksinkertainen normaaliin verrattuna.

Kainuun Sanomien juhlavuosi jatkuu maakuntakierroksella. Kevään mittaan lehden edustajat vierailevat Suomussalmella, Kuhmossa ja Sotkamossa. Kajaanissa toritapahtuma järjestetään kesälomakauden jälkeen.

Merkkivuoden tempauksena myös lahjoitettiin kaikille Kainuu abeille maksuton tilaus kuukaudeksi.

– Olen tiedustellut abeilta, kuinka ahkerasti lehteä on luettu ja millaista hyötyä siitä on ollut kirjoituksiin valmistautumisessa. Mielenkiintoista kuulla vastauksia ja aikanaan myös kuulla tulokset itse kirjoituksista, Pirttijoki sanoo.

Jätä kommentti