REFRRER:path /

Kainuulaisten sotavuodesta saatiin jykevä tutkimus

Kainuun Museo
Kajaanin sissit kuuluivat Pohjois-Savon rykmentin I pataljoonaan. Takarivissä vasemmalla seisomassa pataljoonan komentaja Elja Rihtniemi. Konekiväärin kahvoissa on luiultavasti kuularuiskukomppanian sotamies Urho Kekkonen. Kuva on otettu Haminassa toukokuussa 1918.

Kirja

Hannu Romppainen: Kainuu 1918.
HHHH

Opuspaja 1917. 656 sivua.

Tietokirjailija, FM Hannu Romppaisen vuosikausien tutkimus Kainuun tapahtumista vuonna 1918 sekä kainuulaisten sissien vaiheista valkoisessa armeijassa sisällissodassa tuli lakipisteeseen joulun alla, kun Kainuu 1918 julkaistiin.

Romppaista on syytä kiittää uutterasta urakoinnista eri arkistoissa ja lähdeteosten parissa. Teos on perusteellinen ja tietorikas sisällöltään.

Sotavuoden vaiheet on myös ansiokkaasti pohjustettu edeltävän sortokauden sekä itsenäisyysliikkeen ja jääkärivärväyksen kuvauksilla. Myös levottoman vuoden 1917 itsenäisyystahdon kehitys sekä vastakohtaisuuksien kehitys ovat esillä sopivasti.

Kainuu 1918 sisältää

valtavan määrän yksityiskohtaista historiatietoa lähtien työväen järjestyskaartien ja suojeluskuntien perustamisesta Kainuussa aina sotatapahtumiin saakka. Joka on kiinnostunut esimerkiksi sukulaistensa vaiheista ja kohtaloista noina aikoina, löytää kirjasta paljon nimiä.

Lukijan auttamiseksi henkilöhakemisto sivunumeroineen olisikin ollut oiva kädenojennus. Mutta kun nimiä on niin paljon, toisaalta ymmärtää, että työläästi koottava nimiluettelo sivunumeroineen nostaisi kirjan sivumäärää tuntuvasti.

Sodassa kaatuneet ja haavoittuneet, teloitetut ja leireillä kuolleet ukit, sedät ja enot voi toki löytää lähdeluettelon avulla, jos pohjalla on jonkin verran suvussa säilynyttä perimätietoa.

Aineiston laajuuden ja tapahtumien rinnakkaisuuden vuoksi teos on rakenteeltaan paikoin katkonainen, edestakainen ja itseään toistava.

Romppainen selostaa Kajaanin sissien sotavaiheet johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti kirjan loppupuolella, kun takana on jo nelisensataa sivua. Sitä ennen on käyty läpi sotajoukkojen kokoaminen, johtorakenteet ja vahvuudet sekä asevelvollisten kutsuntoihin liittyvät vaiheet.

Myös suojeluskuntien kehitys ja muuttuminen aidoksi sotaväeksi saa hyvän kuvauksen. Vastaavasti työväen järjestyskaartien muodostuminen esitellään omassa osassaan.

Kajaanin suojeluskunnassa kehittyi ensimmäiseen päällikköön, pankinjohtaja Evert Lindbergiin henkilöitynyt sovinnollinen linja sekä selvästi jyrkempi linja, jota kannattivat itsenäisyysaktivistit etunenässä Elja Rihtniemi isänsä seminaarin rehtorin Volter Rihtniemen taustatuella. Maltillisen kannan taustavoimana oli puolestaan Kajaanin Puutavaraosakeyhtiön toimitusjohtaja Paavo Paloheimo.

Pohtimatta Romppaiselta jää, olisiko sovinnollista tietä Kajaanissa voitu päästä Lindbergin sekä työväenyhdistyksen ja järjestyskaartin johtajan Kalle Niemen välisen .hyökkäämättömyyssopimuksen. pohjalta purkamaan paikalliset jännitteet.

Tällaisia paikallisten osapuolten rauhansopimuksia sisällissodan alla tehtiin paikka paikoin, esimerkiksi Limingassa ja Ruovedellä.

Kuopion esikunnasta nimenomaan Elja Rihtniemeltä kävi selvä käsky heti sodan alussa riisua aseista ja vangita punakaartilaiset. Reilun viikon .vitkuttelun. jälkeen näin tapahtui.

Punakaartin sovinnollisuuskin saattoi olla näennäistä. Aseista oli pulaa, eikä varmaa tietoa suojeluskunnan arsenaalista.

Kaartin päällikkö Kalle Niemi oli käynyt tammikuun lopulla Helsingissä punakaartien kokouksessa ja palasi Kajaaniin 27.1. eli aivan vallankumouksen aattona.

Kajaaniin odotettiin satamäärin kiväärejä Pietarin suuresta asejunasta; niitä Pietarin bolševikki Jukka Rahja oli toimittanut jo joulukuussa sata kappaletta 10 000 panoksen kanssa. Ensimmäiset kiväärit oli jaettu luotetuille kaartilaisille sadan markan lunastusmaksua vastaan eikä niitä varastoitu keskitetysti.

Vasta valkoisten kukistettua punaiset ja heitä tukeneet venäläiset Oulussa helmikuun alkupäivinä, Kajaaniin saatiin Oulusta riittävästi arsenaalia 6. helmikuuta. Seuraavana yönä suojeluskunta uskaltautui pidättämään ensimmäiset punakaartilaiset ja työväenyhdistyksen johtajat, jotka olivat saaneet olla viikon päivät vapaalla jalalla.

Paikalliset suojeluskuntajohtajat syrjäytti myöhemmin maaliskuun alussa kapteeni Karl Hilén, joka komennettiin Kajaaniin muodostetun Sissirykmentin komentajaksi. Hilén pani tuulemaan. Aloitettiin kutsunnat. Ja teloitukset, joita Kajaanissa tapahtui kaikkiaan yhdeksän.

Romppainen kuvaa esimerkiksi Kajaanin sijaisteloitukseen liittyvät tapahtumat seikkaperäisesti, mutta laittomuutta jotenkin selitellen. Kalle Niemi ja Santeri Kari painostettiin kahden kuolemaantuomitun tilalle ammuttaviksi. He olivat kuitenkin olleet keskeisiä henkilöitä punakaartin asehankinnoissa, vaikka olivatkin sitten vangittuina julkisesti vedonneet kaartilaisiin niiden luovuttamiseksi ja tehneet vieläpä suojeluskunnalle listan niiden haltijoista.

Romppaisen selvitysten jälkeen jää avoimeksi kysymys, olivatko Kainuun sissit sotatantereilla yleensä vain sivustakatsojina, kun vangeiksi saatuja punakaartilaisia ja venäläisiä ammuttiin ilman mitään alustavaakaan tutkintaa.

Varkauden valtauksen jälkeen ammuttiin oikopäätä punakaartin johtajat ja myöhemmin ns. Huruslahden arpajaisissa joka kymmenes rivistä. Heti tutkimatta ammuttuja lienee ollut ainakin 80.

Otto Stenij´n Kajaanin Sissi-Rykmentin historiassa on kerrottu, että Onni Nykäsen johtama sissijoukkue oli pari päivää Jämsässä .puhdistustyötä. tekemässä. Romppaisen mukaan jämsäläisessä perimätiedossa puhutaan pidätyksiä ja teloituksia tehneistä .vieraista sotilaista. ja .pohjalaisista.. Yli 70 jämsäläistä murhattiin ja teloitettiin.

Romppaisen mukaan vieraat .valkoiset joukot eivät kuitenkaan näytä syyllistyneen mihinkään tavallisuudesta suuresti poikkeavaan laittomuuteen. ja .punaisiin kohdistunut verilöyly alkoi tosiasiassa jo ennen vieraiden joukkojen tuloa paikkakunnalle..

Perusteellisemmin Romppainen pohtii Kajaanin vapaaehtoisten sissien ja asevelvollisten sissijääkäreiden väitettyä osallisuutta Viipurin punaisten ja varsinkin venäläisten teloituksiin.

Venäläisten ampumista selvitettiin erillisessä tutkijalautakunnassa, jolle väitettiin, että .muutamia Kajaanin sissijoukkueeseen kuuluvia sotilaita. oli ollut ampumassa venäläisiä. Kuulusteluissa oli käynyt ilmi, että ainakin venäläisiä kuljettaneen joukon johtaja oli kuulunut Kajaanin sissijoukkoon.

Romppainen päättelee, että venäläisten teloituksiin osallistui todennäköisesti jonkinlainen eri joukko-osastojen vapaaehtoisista koottu tilapäisosasto, joka hajotettiin joukkoteloitusten jälkeen. Viipurissa surmansa saaneista 327 venäläisestä noin 200 ammuttiin 29.4.

Ainoan suoran todistuksen Kajaanin sissien osallisuudesta teloituksiin on antanut itse Urho Kekkonen, joka kuului jääkärivänrikki Juho B. Jauhiaisen, johtamaan kuularuiskukomppaniaan.

Romppainen kirjoittaa, että .Kajaanin sissien kova maine oli kiirinyt Viipurista Haminaan.. Hän ei tässä yhteydessä pohdi, mihin tuo kova maine perustui. Hän kuitenkin aprikoi, käytettiinkö sissejä hyväksi, olivatko he aloitteellisia vai ainoastaan kurinalaisia tottelijoita teloituksissa.

Tekstistä ei ilmene, oliko teloitettavat Kekkosen tapauksessa tuomittu kenttäoikeudessa vai vain poimittu ja viety vankijoukosta Haminan valleille ammuttaviksi. Sitä nimittäin Romppaisen mukaan Haminan valtauksen jälkeen tapahtui. Valkoiset kostivat paikallisten punaisten varhemmin tekemät murhat säälimättä. Esimerkiksi Kouvolassa punaiset olivat murhanneet 125 henkeä, joista 32 oli kotoisin Haminasta ja Vehkalahdelta.

Sotasurmaprojektin tietojen mukaan heti valtauksen jälkeen 5.-11.5 Haminassa ammuttiin lähes 60 punaista. Sitten teloituksiin tuli tauko, mutta 20.-29.5. ammuttiin vielä noin 30 punaista. Vaikuttaa siltä, että alkuvaiheen kostoampumiset lopetettiin ja sen jälkeen kenttäoikeus alkoi jakaa muodollisesti laillisia kuolemantuomioita. Vaikuttaisi siis siltä, että Kekkosen komentamassa teloituksessa ammuttiin näitä tuomion saaneita.

Raimo Viirret

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti