REFRRER:path /
Markku Leskinen
Ruokolainen ja Väinämö vm. 2008: Atte Väinämö, Lupu-koira ja Päivi Ruokolainen.

Kymmenen vuotta myöhemmin

Vuoden 1998 juhlalehdessä seurasimme viikon ajan kainuulaisia harrastustensa parissa. Tutustuimme ammattiyhdistysväkeen, hyväntekeväisyysrouviin, saunailtaa viettävään perheeseen, hyrynsalmelaisiin abiturientteihin, Kajaanin teatterin näyttelijöihin, Kuhmon työttömien kokkikerhoon ja Casamban lavatanssikurssiin.Kysyimme silloin, mitä heille ja Kainuulle tapahtuu vuoteen 2018 mennessä. Nyt on välitarkistuksen aika.

Seppo Turunen, teksti

Teijo Määttänen, kuvat

Ruokolaisen Päivi, kymmenen vuoden takainen hyrynsalmelaisabi on edelleen Ruokolaisen Päivi, mutta kotipaikka on nykyisin paljon pohjoisempana kuin muinoin. Päivi asuu Rovaniemellä.

Lappiin Päivi muutti heti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen. Haaveissa oli Lapin yliopisto ja taiteiden tiedekunta, josta hän olisi valmistunut kuvaamataidon opettajaksi, niin kuin innokkaalle kuviksen erikoiskurssilaiselle tietysti olisi sopinut. Vaan toisin kävi. Varasuunnitelmasta tuli totta.

Sairaanhoitajaksi vuonna 2002 valmistunut Päivi työskentelee nykyisin terveydenhoitajana yksityisessä vanhusten palvelukodissa. Työn, avomies Atte Väinämön ja nelivuotiaan villakoira Lupun lisäksi päivät täyttävät jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa.

Kulunut vuosikymmen on Päivin mielestä ollut hyvä. Hän on aikuistunut ja oppinut paljon uutta, tietää senkin, kuka oikein on.


Rovaniemi on hänelle mieluinen asuinpaikka, sillä siellä ovat ystävät ja kaverit ja verkostot. Ja Rovaniemellä hän ajattelee asuvansa kymmenen vuoden kuluttuakin, jos ei sitten muuta työn perässä ulkomaille.

Hyrynsalmella Päivi käy enää harvoin. Kymmenen vuotta sitten Hyryn abit olivat sitä mieltä, että kahden vuosikymmenen kuluttua kunnassa asuu vain vanhoja ihmisiä, jos koko kuntaa ei ole siihen mennessä jo myyty. Nyt Päivi lieventää: kunta ei sittenkään ole ihan loppu. Rakentaminen, matkailu ja tapahtumat ovat piristäneet muuten hiipuvaa pikkukylää.

Rekkabiisejäriittää vielä

Yhdestä asiasta AKT:n osasto 53:n automiehet ovat varmoja: kymmenen vuoden päästäkin radio raikaa rekkamieslauluja. Kulkuri- ja cowboyromantiikka eivät mihinkään katoa, tai niin kuin osaston sihteeri Ilkka Tolonen sanoo, kuulaassa kuutamoyössä on mukava painaa menemään.

Leinosen Niilo on ehtinyt jo eläkkeelle, mutta kunniapuheenjohtaja on vielä aktiivisesti mukana osaston toiminnassa. Niin kuin muuten nuoretkin, mutta heidän mukaan saamisensa on vaatinut yrmyiltä ay-miehiltä melkoista joustoa.

Nuorten kanssa on toimittava nuorten tavoilla.

Yksi esimerkki järjestömielenkiinnon nostattamisen keinoista ovat yksittäispakatut kondomit, joita jäsentilaisuuksissa on jaettu. Paketin takana lukee tietysti ”Kumi laulaa, ääni on se työn”.

Jakamistaan heijastimista ja varmuusvälineistä huolimatta AKT on edelleen kovan liiton maineessa, ja siitä se aikoo myös pitää kiinni. Tammikuisena tiistaina valtakunnansovittelija Juhani Salonius tuskaili televisiossa, miten AKT on perinteisesti päässyt sopuun vasta sovittelijan pitkän pöydän ääressä.

Näin on, myöntävät osaston puheenjohtaja Ari Paasi ja aluetoimitsija Jari Haaraniemi, mutta lakossa on oltu sittenkin kovin harvoin.

Kainuun tulevaisuus näytti vielä vähän aikaa sitten oikein hyvältä, mutta PK4:n väliaikainen sulkeminen ja Tulikiven suunnitelmat vetävät vakaviksi.

Kalusto on kasvanut ja digiaika on tullut, miehet vastaavat, kun heiltä kysyy alan suurimpia muutoksia.

Ja ruokatottumukset ovat nykyisin täysin erit kuin ennen. Salaattilinjalle on siirrytty, miehet naureskelevat. Puurolle ja vihreälle teelle.

Uunilohisyntyy edelleen

Kuhmon Työttömien yhdistyksen kokkikoulu miehille oli aikoinaan melkoinen menestys. Vuonna 1998 kurssille osallistuivat muun muassa Eino Määttä, Hannu Sääski ja Väinö Heikkinen. Väisäsen Merjan opastuksella syntyivät niin pizzat kuin pastat. Ja uunilohi! Se on edelleen miesten mielestä herkkua. Eikä naisväen apua ruuanlaittoon välttämättä tarvita. Nuoriso on paljon avuttomampaa.

Kuluneet kymmenen vuotta ovat syöneet Kuhmoa kovasti. Väkimäärä on painunut alle kymmenentuhannen. Työttömyysprosentti on enää puolet entisajoista, mutta Työttömien yhdistyksessä on edelleen 450 jäsentä. Yhdistyksen lounaalla käy päivittäin viitisenkymmentä ihmistä.

Yhdistys itse työllistää 60 kuhmolaista kahdellatoista eri ammattinimikkeellä ja taitaa näillä luvuilla nousta yhdeksi kaupungin suurimmista työnantajista, vaikka toiminnanohjaaja Seija Kyllönen sanoo tarkoituksena olevan, että työttömiä ohjataan jatko-oppiin ja että tavoitteena on saada ihmisille pysyvät työpaikat.

Ulkoa päin katsova voisi ajatella, ettei kuhmolaisen työttömän elämä ole juuri muuttunut kymmenessä vuodessa miksikään, mutta hänpä ei näekään sitä, että yhä suurempi osa väestä on tipahtanut ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle. Toimeentulo on tiukentunut ja sossun luukku tullut tutuksi. Hurja nousukausikaan ei ole Kuhmossa kovasti tuntunut.

Venäjälle päin kuhmolaiset edelleenkin katselevat. Rajan läheisyys on ehdoton etu. Ja koskemattomat erämaat tarjoavat vielä joskus tienestiä elämysmatkailusta, josta muutamat yrittäjät osaavat jo leipänsä ottaa. Työpaikkoja pitäisi syntyä myös siitä, että ikääntyneet jäävät pois töistä ja siitä, että heitä pitää hoitaa.

Moni kuhmolainen käy töissä Sotkamossa ja Kajaanissa. Etelä-Suomessakin reissataan, vaikka se on entistä hankalampaa, kun säännöllinen bussiyhteys Helsinkiin lopetettiin paikallisen riidan vuoksi.

Harrastuskuljetuksetvievät viikot

Vehkaojan Tarja ja Kari-Pekka ihmettelivät kymmenen vuotta sitten ihmisten kummallista hätää haalia lapsilleen harrastuksia ja virikkeitä, mutteivät enää. Kun elämä on siinä mallissa, että esikoistytär Saana on kohta 14 eikä neljä ja kun perheessä on kaksi muutakin urheilevaa junnua Sakari (12v) ja Oskari (10v), lasten harrastusten tukeminen on muuttunut kumman mielekkääksi. Naapureiden kanssa laaditut ajolistat takaavat, ettei kaikkien aikuisten tarvitse koko aikaa seisoskella halleilla ja harrastuspaikoissa.

Ja kun tästä katsotaan kymmenen vuotta eteenpäin, perheen kuopus Kasperi on silloin 13 ja varmasti tehokkaimmassa harrastusiässä. Mutta, niin kuin Kari-Pekka nyt sen sanoo, lasten kuljettaminen harrastuksiin on valinta. Se on raskasta, mutta mukavaa ja mielekästä. Samalla tulee tavatuksi myös muita aikuisia, ja se on tärkeää, sillä entisvanhainen kahvilla naapurissa piipahtamisen kulttuuri on loppunut.

Vehkaojien kymmeneen vuoteen mahtuu paljon tuttua ja jonkin verran uutta. Uutta on se, että Hevoskadun taloa on laajennettu niin paljon, että koko suurperhe koirineen mahtuu yhden katon alle. Vanhaa on se, että nuoriso-ohjaajapariskunta on entistä enemmän huolissaan nuorista.

Etenkin päihteet ovat entistä useamman nuoren ajanviete. Ja kun päihteet yhdistetään holtittomuuteen liikenteessä, sato on surullinen: Tarja kertoo, että on viime vuosina joutunut useampaankin kertaan seisomaan tutun kolarissa kuolleen nuoren haudalla.

Nuorilta vaaditaan Vehkaojien mielestä nyt enemmän kuin vuosikymmen sitten. Perheiden yhteiset kokemukset hukkuvat suorituspaineisiin.

Myös joukkoviestimet ovat muuttuneet täysin. Esimerkiksi jokainen Vehkaojan lapsista on syntynyt internetin aikaan, mutta vaikka Vehkaojienkin huushollista löytyy useampikin kuin yksi televisio, yhteistä aikaa etsitään vaikka sitten perhebändin harjoituksia varten.

Perheen entinen yhteinen lempiruoka makaronilaatikko on nykyaikaistunut spagetiksi ja jauhelihakastikkeeksi. Jääteestä on tullut kova kilpailija omille marjamehuille.

Tuleva vuosikymmen ei paljon Tarjan ja Kari-Pekan elämää muuta. Tila-autolle ei ehkä tulevaisuudessa ole enää tarvetta, mutta harrastukset ja elämäntyyli säilyvät. Sotkamo pärjää, ja Kajaani, vaikka Kainuussa muuten olisi hankalaa. Mutta jos luonnosta pidetään huolta, elämysmatkailusta tulee vielä kova sana.

Luontoon liittyy myös Vehkaojien tulevaisuuden unelma: kaikki Suomen kymmenet kansallispuistot on päästävä käymään läpi. Pohjoisesta etelään.

Teatterin nousuoli tulollaan

Ei tietenkään, ei. Kajaanin kaupunginteatterin nousu kansalliseen kärkeen ja kansainväliseen kuuluisuuteen ei tietenkään johtunut yhdestä ihmisestä, Kristian Smedsistä. Siemenet tulevaan hyppyyn oli kylvetty jo aikaisemmin. Ilman niitä, ilman sitä, että laitosteatteri toimi teatteriryhmän tavoin, Smedskään ei olisi Kajaanista kiinnostunut.

Tästä Vesa Kaikkonen, Kati Hänninen, Esko Vatula, Tarja Torniainen, Kari Suhonen ja Teuvo Viljakainen ovat varmoja. Avoin ja uskalias henki oli luotu ja se oli altis.

Kun näyttelijöiltä kysyy, mitä teatterissa on tapahtunut kymmenen viimeisen vuoden aikana, saa vastaukseksi iloisen naurunremakan: kaksi johtajaa on kulutettu loppuun ja uudet penkit on saatu vanhojen tilalle. Henkilökunta on vaihtunut kovasti sitten Viulunsoittaja katolla -menestyksen, jonka jälkeen on muuten tehty vain yksi musiikkinäytelmä.

Smeds vei teatteria omaan suuntaansa, mutta Suhosen Kari on varma, että jos johtajaksi olisi tullut esimerkiksi musiikkiteatteriin suuntautunut ihminen, isolla olisi laulettu ja tanssittu paljon enemmän.

Riiassa on käyty, Vilnassa ja Brysselissä. Düsseldorfissa myös, ja Haaparannalla, Yli-Torniolla ja Petroskoissa kotimaisista paikoista puhumattakaan.

Kutsuista ja kuuluisuudesta huolimatta näyttelijät tietävät, mistä Kajaanin teatterin pohja edelleen kasvaa: pohjoissuomalaisista kylistä ja niiden kouluilta, vaikka kehitys taitaa vetää siihen, että esitykset keskittyvät yhä enemmän kirkonkylille.

Kuusikko sanoo yhteen ääneen olevansa ylpeä teatteristaan. Kaupunki ja maakunta ovat saaneet valtavasti myönteistä julkisuutta.

Silti vaikeitakin aikoja on ollut, mutta yhtä on pidetty. Tiiviys, traditiot, luottamus ja uskallus sanoa vilisevät puheissa.

Kymmenen vuoden päästä Vesa on eläkkeellä, mutta muut tekevät edelleen teatteria, jossa ihminen on se tärkein. Tekniikkaa on tullut lisää, mutta se ei estä teatteria laajentamasta tekemistään sosiaali- ja terveyspuolelle. Siellä, lasten, vanhusten ja sairaiden parissa riittää tekemistä.

Tulevaisuuden teatteri kääntyy kuin itsestään entistä yhteiskunnallisemmaksi, eikä se tarkoita vain olevien olojen tai tähän tuoneiden tapahtumien arvostelua. Tai niin kuin Vatulan Esko sen sanoo: Smedsin ikäpolvi osaa kyllä osoittaa virheet, mutta kuka osaa näyttää, mihin meidän pitäisi mennä? Kenellä on kirkkain näky tulevasta?

Muotinäytöstulee syksyllä

Kun näiltä naisilta saisi suunvuoron! Mutta ymmärtäähän sen. Tämä järjestöaktiivien ja yrittäjien verkko on sentään järjestänyt Kajaaniin vuosien kuluessa yhtä jos toista tapahtumaa, joista hyväntekeväisyysmuotinäytös on ehkä kaikkein tunnetuin. Tänä keväänä näytöstä ei tule, mutta syksyyn yritetään.

Kymmenen viimeisen vuoden aikana mannekiinit, ammattilaiset ja enimmäkseen harrastajat ovat kivunneet catwalkille kahdeksan kertaa Siriuksessa, UPM:n kerholla ja lopulta Kaukametsässä. Alussa into ja tunnelma olivat korkealla, mutta loppua kohti voimat alkoivat hiipua. Järjestöpuurtajapula on iskenyt myös tähän joukkoon, vaikka naiset ovat varmoja siitä, että roudariapu löytyy edelleen sieltä mistä ennekin, miehistä, pojista ja vävyistä.

Vaikka Revon Terttu, Similän Aura, Kirkkopellon Sirkka, Keskisen Pirkko, Sunellin Inkeri ja Määtän Anneli aikaan saavaa joukkoa ovatkin, ei näytös pelkästään heiltä onnistu. Naiset laskevat, että parhaimmillaan yhtä näytöstä rakentaa 150 ihmistä.

Järjestäjiä on aina lämmittänyt paitsi se, että näytöksellä on saatu kerätyksi rahaa hyviin kehitysapukohteisiin, joissa on kohotettu naisten elämisen tasoa, myös se, että paikalliset yrittäjät ovat päässeet mukavasti esille. Tärkeintä on kuitenkin ollut yleisöltä tullut palaute. Moni nainen on jälkeenpäin tullut sovittamaan juuri sellaista asua, joka on näytöksessä miellyttänyt.

Viimeisin näytös ei kuitenkaan onnistunut aivan niin kuin odotettiin. Näkökulma oli liikaa nuorten vaatteissa, eikä tarjonta tavoittanut kysyntää.

Jos tästä joukosta on kiinni, hyväntekeväisyysmuotinäytöksiä järjestetään Kajaanissa myös kymmenen vuoden kuluttua. Edes Kainuun tilastoitu väestökato ei pelota, sillä uutta, nuorta väkeä muuttaa maakuntaan koko ajan. Sen kuulemma näkee myös kaupoissa.

Näytöksiä tarvitaan siksikin, että Afganistanin ja Acehin kehitysprojektit ovat vasta alussa, ja siellä tarvitaan rahaa myös jatkossa.

Pukeutuminen ja vaatteet kiinnostavat myös tulevana vuosikymmenenä. Teollisuus ja kauppa pitävät huolen siitä, että muotitietoisen on oltava entistä tiitterämpi, jos aikoo pysyä kehityksessä mukana. Tavanomaisten vuodenaikaissesonkien lisäksi kun nykyisin on tarjolla uutta myös niiden väleihin.

Ehkäpä jonkun tulevan näytöksen aiheena ovat taas häät. Kertaalleen hääteemalla järjestetty näytös oli menestys, mutta suurin syy menestykseen taitaa löytyä todellisuudessa: entistä useampi haluaa entistä näyttävämmät häät. Ja niihin pitää tietysti pukeutua viimeisen päälle. Oikeisiin juhlavaatteisiin.

Jätä kommentti