REFRRER:path /

Kiannon Kuohuissa tehdään lauantaina vesisankareita

Vesisankarit-tapahtuma rantautuu Suomussalmen Virkistyskylpylä Kiannon Kuohuihin ensi lauantaina.

Tapahtumapäivinä altaat täyttyvät monipuolisesta ohjelmasta. Suomussalmen Rastin uintijaosto sekä Suomussalmen liikuntapalvelut ohjaavat seikkailurataa sekä vesipelastastusharjoitteita.

Vesisankarit-tapahtumissa on tavoitteena tarjota vesiliikuntaelämyksiä ja innostaa kaikenikäisiä ihmisiä harjoittelemaan vesillä liikkumisen taitoja. Tänä vuonna järjestetään kaikille avoimien Vesisankarit-tapahtumien lisäksi koululaistapahtumia ympäri Suomen.

Vesisankarit-hanke ottaa kantaa koulujen uimaopetuksen puolesta. Uusimman uimataitotutkimuksen (LIKES 2017) mukaan 76 prosenttia 6-luokkalaisista on uimataitoisia, eli joka neljännellä Suomessa asuvalla 12-vuotiaalla ei ole riittävää uimataitoa. Uimataitoinen jaksaa veteen pudottuaan uida yhtä jaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Kunnissa, joissa opetussuunnitelman mukaista uimaopetusta ei järjestetä ollenkaan, on lasten uimataito selvästi heikompi kuin niissä, joissa uintia järjestetään joka luokka-asteella.

– On valitettavaa, että osa kunnista ei näe koulujen uimaopetuksen merkitystä ja tärkeyttä, kertoo Sari Turunen Koululiikuntaliitosta.

– Koulujen uimaopetus tavoittaa myös ne lapset, joilla eri syistä ei ole mahdollisuutta käydä vapaa-ajalla uimassa ja oppia uimaan. 5. – 6. -luokkaisten fyysiset ominaisuudet antavat mahdollisuuden harjoitella tärkeitä pelastustaitoja tai pidempää uintimatkaa eri tavoin kuin nuorempien koululaisten kanssa.

Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Koululiikuntaliitto, Sukeltajaliitto, Suomen melonta- ja soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Jätä kommentti

  • Tuoreimmat

    Mies jäi puun alle Ukkohallassa 7 minuuttia sitten | 0
    Valjakkohiihdon SM-kisa Kuhmossa, tulokset 14 minuuttia sitten | 0
    Valjakkohiihdon SM-kisa Kuhmossa, tulokset 14 minuuttia sitten | 0