REFRRER:path /

Loiste uskoo, että viat korjattu tiistai-iltaan mennessä – sähköttä nyt runsaat 300 taloutta Kainuus

Antti Hyvärinen
Loisteen Sähköverkon korjaajat muistuttavat, että hengenvaaran vuoksi lunta eikä kallistuneita puita saa yrittää poistaa omatoimisesti.
KS ja STT

Kainuussa on vielä runsaat 300 taloutta ilma sähköä. Eniten sähköttömiä asiakkaita oli puoli kahden maissa iltapäivällä Hyrynsalmella ja Sotkamossa.

Asiakkaat ovat olleet pahimmillaan ilman sähköä jopa yli kolme vuorokautta. Huono sää on vaikeuttanut korjaustöitä.

Kainuussa toimivan Loiste Sähköverkon verkostoautomaatiopäällikkö Vilho Hartikainen arvioi, että sähköverkon keskijänniteviat saadaan korjatuiksi huomisiltaan mennessä. Sen jälkeen on vielä jäljellä pienjännitevikoja.


– Ensi

yön ja seuraavan päivän aikana varmaan saadaan keskijänniteviat korjattua. Joukossa on todella vaikeita paikkoja. Lisäksi uusia vikoja tulee koko ajan, sanoo Hartikainen.

Loiste Sähköverkon maastopartiot ovat jatkaneet vikojen korjausta yön aikana.

Loisteen edustaja kertoo, että korjaustyötä hidastaa paikoin erittäin vaikea liikkuminen maastossa. Esimerkiksi sulana pysyneiden isojen ojien ylittäminen korjauskaluston kanssa on aikaa vievää.

Uusia vikoja ilmenee edelleen puuston kaatuessa sähkölinjoille.

Loiste muistuttaa, että uusia sähkökatkoja saattaa tulla, vaikka väliaikaisesti tilanne korjautuisikin.

Ihmiset voivat ilmoittaa sähköjohdoille kallistuneista puista tai alhaalla olevista johdoista Loisteen maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500.

Sähkönkäyttäjä on oikeutettu vakiokorvaukseen, kun sähkökatkos on yhtäjaksoisesti kestänyt yli 12 tuntia. Korvaus maksetaan jälkikäteen automaattisesti, eli sitä ei tarvitse erikseen hakea.

edit tilanne päivitetty 14.21

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti