REFRRER:path /

Rauhalliseksi oppinut ukko ei mennyt vaihtoon

Aki Taponen

Sotkamo

Jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana lauantaina valitulla Juha Sipilällä on ongelma. Vaikka hänen hallituksensa politiikka tuottaa tulosta, se ei ole näyttänyt liiemmin heijastuvan keskustan kannatukseen.

Sipilän edeltäjä Mari Kiviniemi ilmoitti keväällä 2012 jättävänsä paikkansa puheenjohtajana, kun keskustan kannatus oli 16,7 prosenttia. Sipilän hallituksen aikana kannatus valahti senkin alapuolelle, mutta näyttää nyt vihdoin keskustalaisten hartaasti odottamia elpymisen merkkejä.

Pääministerinä Sipilä on onnistunut ennakoitua paremmin. Kun hänen johtamansa hallitus aloitti, harva uskoi sen pystyvän saavuttamaan tavoitteeksi asettamaansa 72 prosentin työllisyysastetta ja nostamaan Suomen taloutta aallonpohjasta vahvaan kasvuun.

Sipilän muistikirjaansa kirjaamat vaalikauden tavoitteet näyttävät nyt enimmäkseen vihreää, joten hänen ei tarvinnut toteuttaa uhkaustaan panna ”ukko vaihtoon”.


Punaiselle Sipilän johtaman keskustan tulos meni kuitenkin viime vuoden kuntavaaleissa ja tammikuun presidentinvaaleissa, joissa Paavo Väyrynen

voitti keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen

nöyryyttävin luvuin.

Sipilän piti ilmoittaa jatkoaikeistaan vasta huhtikuussa puoluevaltuuston kokouksessa, mutta hän aikaisti ilmoituksensa tammikuun lopulle. Syynä oli se, että hänen oli tulkittu kytkeneen jatkonsa Vanhasen vaalimenestykseen, ja Väyrysen pelättiin ehtivän ilmoittautua puheenjohtajakisaan ensimmäisenä.

Hädän hetkellä keskustalaiset ryhmittyvät puheenjohtajansa taakse. Se näkyi myös Terrafame-kohun aikana, kun pääministeri oli iltamyöhään lähettänyt tekstiviestitulvan hänen kytköksistään uutisoineelle Ylen toimittajalle.

Viime aikoina Sipilä on esiintynyt julkisuudessa vapautuneemmin ja varmemmin. Hän on ollut ihmeen luottavainen hallituksen suurimman hankkeen, sote- ja maakuntauudistuksen toteutumisesta, vaikka hallituksen enemmistö on vain muutaman äänen varassa.

Vuosi sitten Sipilä oli jo lennättämässä hallituksen eronpyyntöä presidentille. Selittyyköhän pääministerin rauhallisuus sote- ja maakuntauudistuksen läpimenosta sillä, että hänelle on nytkin takataskussaan salainen valttikortti?

Jätä kommentti