REFRRER:path /
Juha Neuvonen
Kajaanin talousjohtaja Asta Tolonen kertoi torstaina kaupunginvaltuuston seminaarissa, että Kajaanin verotulot kasvavat ensi vuonna. Siitä ei kuitenkaan ole iloa, kun valtionosuuksiin on tulossa leikkauksia.

Sotesta voi tulla Kajaanille iso lisälasku

Kajaani maksaa 4,5 miljoonaa euroa lisää, mikäli Kainuun soten kuntarahoitustavoite toteutuu. Talousjohtajan mukaan verotuksessa ei ole pelivaraa.

Tiukan talouden aika jatkuu Kajaanissa ensi vuonna.