REFRRER:path /
Maria Kalliokoski
Lieksalainen Sari Oinonen osallistuu Kajaanin tamminäyttelyyn useiden koiriensa kanssa. Kuvassa niistä skotlanninhirvikoirat Onni ja Kikka, joka valittiin rotunsa parhaaksi. Vierellä Irma Ylönen Keiteleeltä.

Tamminäyttely alkoi kainuulaisittain lupaavasti: pari sataa koiraa sai erinomaisen tuloksen ja kaksi ylsi ryhmiensä kärkisijoille

Näyttely jatkuu Kajaanissa sunnuntaina. Tamminäyttelyyn on ilmoitettu lähes 3 200 koiraa.

Kainuun Sanomat

Kaksi kainuulaista koiraa ylsi ryhmiensä neljän parhaan joukkoon lauantaina Kajaanin tamminäyttelyssä.

Englanninkääpiöterrieri Bonwild Little My sijoittui toiseksi FCI 3 terrierit -ryhmässä. Koiran omistavat kajaanilaiset Sari Laitinen ja Minna Rakkolainen.

Parhaiden veteraanien sarjassa neljänneksi tuli kooikerhondje Cavalriina’s Adora Antonina, jonka omistaa Tiina Rajala-Huusko Kajaanin Jormualta.

Tamminäyttely jatkuu sunnuntaina.

Ohessa tamminäyttelyn tuloksia: alussa kainuulaiset koirat, jotka saavuttivat erinomaisen tuloksen, sen jälkeen ryhmiensä neljä parasta koiraa ja listan lopussa Junior Handler -kilpailun piirinmestaruudet.

KAINUULAISET, ERINOMAISEN TULOKSEN SAAVUTTANEET KOIRAT

FCI 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat

leonberginkoira

Lazylion’s Dear Mr Super Nova JUN ERI3 om. Pulkkinen Tanja

berninpaimenkoira

Rajaköörin Joen Helmi JUN ERI om. Lappalainen Riikka, Liisanantti Anitta

Horrible Peloton Paimentyttö NUO ERI1 SA om. Huilaja Laura, Väisänen Liisa

snautseri, musta

Wanhan Purolan Cardinal VAL ERI1 PU1 SA, ROP, CACIB om. Lappalainen Riikka, Hujanen Hilla

Tublion K Platanthera Kleera AVO ERI3 om. Moilanen Sanna-Mari

snautseri, pippuri & suola

Arctic Idols Fazerina PEN1 KP, ROP om. Parviainen Matti

Pfeffer Bellissa VAL ERI3 SA om. Keränen Mia

Pfeffer Zharlett Emelie VAL ERI4 SA om. Parviainen Matti

Tallgårdan Dahlia VAL ERI2 PN4 SA om. Piirainen Pilvi, Rautiainen Raija

landseer

Halszka Czubaryk AVO ERI 2 om. Kotilainen Sari, Väisänen Tuija

pyreneittenkoira

Malto NUO ERI1 PU3 SA, VARA-SERT, VARA-CACIB om. Hiltunen Auli

Chenespace Danger Zone VAL ERI1 PU1 SA, VSP, CACIB om. Klemetti Sanna-Maria, Marko, Celina

pinseri

Yespinyes Castor NUO ERI2 om. Korsulainen Saara

Yespinyes Contessa NUO ERI1 PN1 SA, VSP, SERT, CACIB om. Korsulainen Saara

bokseri

Decas Falcon NUO ERI2 om.Korhonen Eveliina, Kinnunen Miikka

Decas Esme AVO ERI2 om. Tikkanen Mira

Rockbox Agatha AVO ERI3 om.Härkönen Eveliina

pyreneittenmastiffi

Pyrrelandian Flamante Fabrianna AVO ERI 1 PN3 SA, VARA-SERT, VARA-CACIB om. Heinikoski Sanna

Mastinero Paola Pezzo VAL ERI 1 PN1 SA, VSP, CACIB om. Lillinen Soile

tanskandoggi, sininen

Doggimainen Tarhaneito PEN 1 KP, ROP om. Heikkinen Suvi, Heikkinen Antti

Doggimainen Tinakenkätyttö VAL ERI1 PN1 SA, ROP, CACIB om. Heikkinen Suvi, Manninen Johanna

kääpiöpinseri

Lovely Bawlers Ice Man AVO ERI2 PU3 SA, VARA-SERT om.Toivanen Anne

bullmastiffi

Right To The Top Of The Bumble Barns PEN 1 KP, ROP om. Huusko Katri, Olsson Mabel, Arffman Kari-Pekka

Zaidabulls Awesome Son Of Adolf PEN 2 KP om. Heikkinen Jenni

Zaidabulls Adorable Black Queen PEN 1 KP, VSP om. Huusko Katri, Arffman Kari-Pekka

bernhardinkoira, pitkäkarvainen

Mountbarry Charlotte JUN ERI1 PN2 SA, VARA-SERT om. Huusko-Pitkänen Minna, Pitkänen Timo

kääpiösnautseri, pippuri & suola

Juliuksen Madame Simza PEN 1 KP, ROP om. Oikarinen Anne, Oikarinen Sanni

Kuuraparran Ying-Yang NUO ERI2 SA om. Haapalainen Sirkku

kääpiösnautseri, musta-hopea

Juliuksen Circa Una Magica PEN 1 KP, ROP om. Oikarinen Anne, Oikarinen Sanni

Juliuksen Umoristico VAL ERI1 om. Oikarinen Anne, Polvinen Jani & Kaisa

Juliuksen Megan Fox NUO ERI2 SA om. Oikarinen Anne, Oikarinen Sanni, Vesterinen Minna

Juliuksen Una Volta VAL ERI1 PN2 SA, VARA-CACIB om. Oikarinen Anne, Oikarinen Sanni

kääpiösnautseri, valkoinen

Dragon White Star Of Rainbowland JUN ERI4 om.Haapalainen Sirkku, Koskelo Leena

Backout’s Love Me Tender AVO ERI1 PN3 SA, SERT, VARA-CACIB om.Liimatta Sirpa

FCI 3 Terrierit

norwichinterrieri

Willowpaw’s Amazing Aysha AVO ERI1 PN4 SA om. Kyyriäinen Eija

cairnterrieri

Notus Little Red Riding Hood JUN ERI 2 om. Pulkkinen Tarja

australianterrieri

Sad Sack’s Caraid NUO ERI1 PU1 SA, ROP, SERT, CACIB om.Leinonen Marja

Melukylän Sini Sabotage JUN ERI2 om. Väisänen Laura, Ola Kirsi

Nemma’s Give Me Red Reason AVO ERI3 om.Leinonen Merja, Leinonen Teuvo, Leinonen Elisa

Sad Sack’s Lola Montez AVO ERI2 om.Leinonen Marja, Laakko Jaana, Karresmaa Terhi

sileäkarvainen kettuterrieri

Tibicinan Smooth Operator AVO ERI1 PU3 SA, SERT, MVA, VARA-CACIB om. Kemppainen Heidi, Rusanen Susanna, Niskanen Hanna

Tibicinan Style In Play AVO ERI2 om. Kemppainen Inka, Rusanen Susanna

parsonrussellinterrieri

Wild Dancer’s Midnight Lily JUN ERI1 om. Klemetti Suvi Ja Jussi

Wild Dancer’s Midnight Rose NUO ERI1 PN1 SA, ROP, SERT, CACIB om. Suanto Hilkka

manchesterinterrieri

Arctic Heart’s Valentina VAL ERI4 SA om. Partanen Joonas

Dogct Sweet Sonata VAL ERI1 PN1 SA, ROP, CACIB om. Laitinen Sari, Kahrs Kirsti & Eirik, Hiltunen Pinja

Ruska-Ahon Oikea Missien Missi VAL ERI2 PN2 SA, VARA-CACIB om. Partanen Joonas

englanninkääpiöterrieri

Fwaggles Dream On Rustic Lane AVO ERI1 PU1 SA, VSP, SERT, CACIB om. Laitinen Sari, Kahrs Kirsti & Eirik, Hiltunen Pinja

Bonwild How About That VAL ERI2 PN2 SA, VARA-CACIB om. Laitinen Sari, Kaivaara Anu, Hiltunen Pinja

Bonwild Little My VAL ERI1 PN1 SA, ROP, CACIB RYP2 om. Laitinen Sari, Rakkolainen Minna & Tero

FCI 4 Mäyräkoirat

mäyräkoira, kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen

Rodels Golden Boy PEN 1 KP, VSP om. Holopainen Niina, Kilpeläinen Kati

mäyräkoira, kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen

Annabella JUN ERI1 om. Nyman Sanna

mäyräkoira, karkeakarvainen

Tinean Julietta AVO ERI2 om.Komulainen Mari

FCI 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

beagle

Vastavalon Dream On Dreamer PEN 1 KP, ROP om. Sutinen Marika

Karkkarinnan Never Say Never Again NUO ERI4 om. Mähönen Jouko, Mähönen Tanja

Kepein Arpaonni NUO ERI3 SA om. Kaartinen Mari, Kaartinen Jarmo

Kepein B-Suunnitelma JUN ERI1 PN1 SA, VSP, SERT om. Keränen Inga, Keränen Petri

Nopsatassun Tuhkimo JUN ERI2 om. Heikkinen Jaana, Heikkinen Timo

Kepein Apilankukka NUO ERI2 om. Keränen Inga, Keränen Petri

Astalan Yolanda VAL ERI1 PN4 SA, VARA-CACIB om. Sutinen Marika, Sutinen Paavo

dalmatiankoira

Coastal Musta Pekka NUO ERI1 PU3 SA, SERT, VARA-CACIB om.Huotari Meiju

Mis-Zer Ethelinda NUO ERI2 om.Karppinen Seija, Holappa Esko

basset hound

Woodhead Cool Candyman AVO ERI1 PU1 SA, VSP, SERT, CACIB om. Heikkinen-Kärkinen Anne

suomenajokoira

Kahvanahon Toivottu Toveri AVO ERI4 om.Kemppainen Tanja, Sepponen Jani

Villipuron Jenkka AVO ERI om.Ronkainen Raimo

Jahtiparin Töhö KÄY ERI1 PU1 SA, VSP, SERT, MVA, CACIB om. Remes Jouni, Remes Emma, Remes Reijo

Räntäaamun Kelmi KÄY ERI2 PU4 SA Om. Lääperi Arto, Lääperi Akseli

Saukkoniemen Noora NUO ERI1 SA om.Korja Olli-Matti

Huolettoman Sarabi KÄY ERI3 om.Pulkkinen Reija, Pulkkinen Reijo

Jäniksenhaukun Netta KÄY ERI2 PN4 SA om.Turunen Laila

Kaikuvan Laava KÄY ERI om. Heikura Reijo

dreeveri

Fu Blu Unique KÄY ERI 1 om. Nuulamo Mika

karkeakarvainen italianajokoira

Vigoroso Pracenza AVO ERI1 PN1 SA, ROP, SERT, CACIB om.Kemppainen Kati

lyhytkarvainen italianajokoira

Vigoroso Onella AVO ERI1 PN1 SA, ROP, CACIB om. Leiviskä Maarit

amerikankettukoira

Halabalan Maggie AVO ERI1 om. Räsänen Anttijussi

FCI 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat

kultainennoutaja

Hepoharjun Lotta JUN ERI3 SA om. Huusko Ritva

Gilding Mint Krokant AVO ERI om. Käyräkangas Mari-Liisa

Hepoharjun Justiina AVO ERI om. Huusko Ritva

Cream Star’s Ice Crystal KÄY ERI 3 om. Byman Virpi, Pyykkö Liisa

Hepoharjun Helmi VAL ERI4 SA om. Byman Virpi

Kennel Hepoharjun om. Huusko Ritva KASV 3 KP

espanjanvesikoira

Wau Me Mr Bond PEN 1 KP, VSP om. Leskinen Hanna, Seppänen Sami

Florandos Prince Of Cheeriness NUO ERI2 PU4 SA om. Kärkkäinen Katja, Kärkkäinen Anette

Masalindan Eemil VAL ERI3 om. Fonselius Päivi

portugalinvesikoira

Konkkaronkan Åke Juokko Nää Kahavia PEN 1 KP, VSP om. Kinnunen Milla

sileäkarvainen noutaja

Emkristina’s Kanza KÄY ERI2 om. Ruuskanen Hanna-Mari

walesinspringerspanieli

Rocbee Zenith Star NUO ERI4 om. Kuronen Marja, Mustonen Kari

Magicstream’s Near My Heart VAL ERI2 PU4 SA om. Härkönen Noora

Rocbee Oscar Wild VAL ERI SA om. Korhonen Annika

Milfeddyg Smotyn KÄY ERI1 om. Partanen Pekka

lagotto romagnolo

Amos Di Villa Dei Gruccioni NUO ERI om. Ruotsalainen Tanja

Sammaltassun Talventuisku AVO ERI1 PU1 SA, SERT, MVA, CACIB om.Leppänen Kirsti

Bigodino’s Dio Mio Contessa Matilde JUN ERI2 om. Moilanen Heli, Haataja Emilia

Primavera Di Segusia JUN ERI3 om.Tervonen Anne

Sammaltassun Lumenhohde AVO ERI3 om. Korhonen Tanja, Heikkinen Kari

englanninspringerspanieli

Peurakankaan Eks-Tempore JUN ERI1 om.Huotari Anne

Adamant’s Shooting Star NUO ERI1 om. Pikkarainen Marjo, Korhonen Anni

Fariinin Used Brow Boy KÄY ERI1 om.Huotari Anne

Peurakankaan Däysosuma NUO ERI1 om.Heikkinen Riina

Bardem’s La Vie En Rose AVO ERI 1PN2 SA, VARA-CACIB om. Immonen Satu

Peurakankaan Cuhina Cussu KÄY ERI1 om. Komulainen Mari

Kennel Peurakankaan om. Komulainen Mari KASV 2 KP

fieldspanieli

Didilcom’s Hen Merch Esgidian Tun PEN1 KP, ROP om. Kerman Jaana

Elgert Surprise For Finn JUN ERI1 PU1 SA, VSP, SERT om. Kerman Jaana

Elgert Into The Groove VAL ERI1 PU2 SA,CACIB om. Kerman Jaana

Didilcom’s Hen Na Glaonna Domhan VAL ERI2 PN2 SA, VARA-CACIB om. Kerman Jaana

Cockerspanieli

April Fire Black Petrs AVO ERI1 SA om. Kinnunen Minna, Kauhanen Nina

Allway’s Elbert KÄY ERI1 SA om. Haverinen Leena

Ten Grade’s Exact Online VAL ERI1 PU1 SA, ROP, CACIB om. Utriainen Satu

Allway’s Peep Show JUN ERI2 SA om. Utriainen Satu

Allway’s Pulp Fiction JUN ERI3 om. Utriainen Satu

Allway’s Circus Trick NUO ERI2 SA om. Utriainen Satu

Allway’s Surprise VAL ERI om. Utriainen Satu

Northworth Origin Of Chanel VAL ERI om. Kinnunen Minna

Kennel Allway’s om. Utriainen Satu & Pikkarainen Sini Susanna KASV 3 KP

kooikerhondje

East Dino’s Princess Iz Grafstva De Gamba AVO ERI1 PN2 SA, SERT, MVA, VARA-CACIB om. Kortelainen Jaana

Cavalriina’s Didi Daniela VAL ERI1 PN1 SA, ROP, CACIB om. Rajala-Huusko Tiina

Cavalriina’s Adora Antonina VET ERI1 PN3 SA, VET ROP BIS4-VET om. Rajala-Huusko Tiina

kiharakarvainen noutaja

Juhellus Xenemon JUN ERI1 PU4 SA om. Korhonen Johanna

Infinity Curl´s Brown Sugar ERI2 SA om. Rajalampi Minna

labradorinnoutaja

Artsusa’s Annabella PEN 3 KP om. Luttinen Päivi

Wildsunny Calvados Cream VAL ERI1 SA om. Karjalainen Tytti, Tolonen Jouni

Rinsessan Dreams Come True AVO ERI om. Karjalainen Tytti, Tolonen Jouni

Hookhill’s Cherry Chanel KÄY ERI2 SA om.Karjalainen Tytti, Tolonen Jouni

Strongline’s Ät My Best KÄY ERI om. Komulainen Susan

Neptune’s Legacy Kit Cat VAL ERI4 om. Kemppainen Heli

Neptune’s Legacy Amaranth VET ERI1 SA, VET ROP om. Kemppainen Heli, Kemppainen Heidi

FCI 10 Vinttikoirat

Irlanninsusikoira

Riverwolf Fredrikson VAL ERI3 om. Jaakola Jani

saluki

Aziz Mohsen VAL ERI3 SA om. Laine Hannele

Revonloimun Agalas Riebannieida AVO ERI1 om.Lohilahti Jatta

unkarinvinttikoira

Hajnali Mendemonda VAL ERI1 PN1 SA, ROP, CACIB om. Kemppainen Paula

whippet

Tiger’s Chaos All Or Evenmore VET ERI 3 om. Jäntti Jenni

Zaraque’s Just Be My Joy AVO ERI3 om. Juntunen Birgitta

englanninvinttikoira

Kimsar No More Tears AVO ERI1 PN2 SA, SERT, MVA, VARA-CACIB om. Valtanen Liisa

EI FCI-rotu

Eestinajokoira

Tulipuun Mosku AVO ERI1 PU1 SA, ROP, SERT om. Törrö Markku

Venäjänajokoira

Iinkorven Kosto JUN ERI1 om. Jokelainen Joni

Bravon Iida VAL ERI2 PN3 SA om. Viljanmaa Raimo M.

Kennel Bravon om. Viljanmaa Raimo M. KASV 1 KP

RYHMÄSIJOITTUJAT

FCI 2 Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat

Tuomari Salohalla Hilkka

1. snautseri, pippuri & suola Nettl Greit Parsival Mihan, om. Vaheri Salla, Haapajärvi

2.bokseri, Helios Della Cappastorta, om. Rikkilä Anne & Pietilä Sinikka, Forssa

3. bernhardinkoira, pitkäkarvainen King-Baronen’s Camu, om. Pallari Mika, Ii

4. Apinapinseri, After Glory V. Tani Kazari, om. Karenmaa-Nurminen Jaana & Karenmaa-Virtanen Tiina, Eurajoki

FCI 3 Terrierit

Tuomari Bergbom Karin

1.karkeakarvainen kettuterrieri,Yunus V.D. Bismarckquelle, om. Tervonen Paavo & Palosaari Juha, Mikkeli

2. englanninkääpiöterrieri, Bonwild Little My, om. Laitinen Sari & Rakkolainen Minna & Tero, Kajaani

3. silkkiterrieri,Curiosity Makes Me Stunning, om. Heinonen Kristina & Välinen Sanne & Suolahti Saara, Vihti

4. airedalenterrieri, Katherina’s Land Will Be Done, om. Kelloniemi Heini & Kelloniemi Katja, Kiiminki

FCI 4 Mäyräkoirat

Tuomari Helin Jaana

1. mäyräkoira, karkeakarvainen, Zekiwa Pokka Pitää, om. Jägerroos Eja, Kuopio

2. mäyräkoira, lyhytkarvainen, Faraway Crystal Amazing Mister, om. Pitkänen Jaana, Suonenjoki

3. mäyräkoira, kääpiömäyräkoira karkeakarvainen, Curlyco Grand Slam Fox, om. Vttonen Sari, Vihti

4. mäyräkoira, kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen, Misbe’s Lionheart, om. Björkman Riikka, Korpilahti

FCI 6 Ajavat ja jäljestävät koirat

Tuomari Savolainen Tuula

1. pesukarhukoira,Necku Silicoon Valley, om. Reuna Kari, Joutseno

2. dalmatiankoira,Holmankarin Wake Me Up, om. Haapasalo Rosa, Oulu

3. beagle,Kertalaakin Lizard For Lunch, om. Juvonen Sanni, Kuopio

4. petit bleu de gascogne, Lancelot Des Gorges De Ciara, om. Koivisto Sohvi & Koivisto Juho, Hirvilahti

FCI 8 Noutajat, vesikoirat ja ylösajavat

Tuomari Jojkic Zlatko

1. espanjanvesikoira,Aquacrest Magic Mike, om. Haapanen Noora & Uurtola-Kahri Päivi & Kahri Noora, Heinola

2. irlanninvesispanieli,Curlyco Rock My World, om. Vttonen Sari, Vihti

3. portugalinvesikoira,Adventurer’s Giv’emwhathey’reaskingforbymrg, om. Haapanen Noora & Railamaa Jaana, Heinola

4. walesinspringerspanieli,Ferndel High Flyer, om. Finnig Anett & Finnig Sami & Korpi Markku, Kiikala

FCI 10 Vinttikoirat

Tuomari Timonen Unto

1.afgaaninvinttikoira,Louder Than Words, om. Kujala Suvi, Isokyrö

2.skotlanninhirvikoira,Vaikonniemen Över The Red Carpet, om. Oinonen Sari, Kylänlahti

3.sloughi,Jelani Bint Chami Ksar Ghilane, om. Alén Maria, Tuusula

4.venäjänvinttikoira,Tarijemiran Kalitva, om. Härkönen Satu, Pieksämäki

Paras veteraani

Tuomari Aaltonen Pirjo

1. leonberginkoira, Irtokarvan Prince Osama, om. Kallberg Veli-Pekka, Espoo

2. portugalinvesikoira,Tuhannen Tähden Tipaton Tammikuu, om. Lindholm Susanna, Halosenniemi

3. skyenterrieri, Finnsky Jewel, om. Utter Marita & Mikkola Kalevi, Nedervetil

4. kooikerhondje,Cavalriina’s Adora Antonina, om. Rajala-Huusko Tiina, Jormua

Paras kasvattajaryhmä

Tuomari Schill Roberto

1.skyenterrieri, Finnsky, Dahlbom Thea & Kitti Carina

2.whippet, Zaraque’s, Lonnakko Heidi, Lautiosaari

3.beagle, Karkkarinnan, Rissanen Taina & Ruotsalainen Jari

4.kääpiöpinseri, Tiny Harridan’s, Mahlavuori Susanna, Lappeenranta

JUNIOR HANDLER

Junior Handler Piirinmestaruus

Tuomari Pietikäinen Mira

1. Korhonen Anni

2. Huusko Henna

3. Pasanen Emilia

4. Kemppainen Inka

5. Karjalainen Merenna

Junior Handler, 10-13 v.

Tuomari Pietikäinen Mira

1. Hautala Siiri

2. Klemetti Celina

3. Piirainen Neela

4. Juntunen Mimmu

5. Karjalainen Merenna

Junior Handler, 14-17 v.

Tuomari Pietikäinen Mira

1. Kokko Mimosa

2. Vepsäläinen Janina

3. Poussu Maria

4. Nemlander Nella

5. Haapanen Veera

BIS Junior Handler

Tuomari Pietikäinen Mira

1. Kokko Mimosa

2. Hautala Siiri

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti