REFRRER:path /

Valtuustoboikotti voi johtaa poliisitutkintaan

Teijo Määttänen
Sotkamon kunnanvaltuuston kokous muuttui maanantaina iltakouluksi, koska vajaaväkinen valtuusto ei ollut päätösvaltainen.

Jonna Karjalainen

Kuntaliiton johtavan lakimiehen Heikki Harjulan mukaan eilen Sotkamon kunnanvaltuustossa nähty boikottitilanne voi johtaa poliisitutkintaan.

Sotkamon kunnanvaltuuston maanantai-illan kokousta ei pidetty, sillä vasemmistoliiton ja perussuomalaisten valtuustoryhmät eivät saapuneet kokoukseen. Myös kaksi sitoutumatonta valtuutettua jättäytyi pois.

Valtuutettujen määrä jäi 21:en, joten kokouksella ei ollut päätösvaltaa.

Kunnanhallitus voi Harjulan mukaan vaatia asianosaisilta virallisen selityksen. Sen jälkeen arvioidaan, onko syytä esimerkiksi rikosilmoituksen tai poliisitutkinnan tekemiseen.

– Nämä ovat menettelyjä, joihin tilanne voi pahimmillaan johtaa. Ensin tutkitaan ja sitten tehdään johtopäätöksiä. Vielä on kuitenkin aivan ennenaikaista alkaa arvioimaan seurauksia, Harjula muistuttaa.

Virkavastuuseen kuulu luottamustehtävään kuuluvien velvollisuuksien hoitaminen. Yksi näistä on osallistua kokouksiin. Poisjääntiin vaaditaan pätevä syy.

Virkavirheen tekeminen merkitsee johtavan lakimiehen mukaan virkarikosta.

– Se, että mielenosoituksellisesti ilmoittaa, että ei voi jostain poliittisesta syystä osallistua kokoukseen, ei ole pätevään syyhyn rinnastettavissa, Harjula selventää.

Lue lisää keskiviikon Kainuun Sanomista

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti