REFRRER:path /

EU-parlamentista: Puhetta politiikasta

Merja Kyllönen

Merja Kyllönen

Kirjoittaja on vasemmistoliiton suomussalmelainen europarlamentaarikko. merja.kyllonen@europarl.europa.eu

Nykypolitiikan sävyä ja käytäntöjä on viime aikoina arvosteltu ja lista vaalit väliin jättävistä konkareista on pitkä.

Kriittisten sanojensa vuoksi luopujia on nimitetty menneen maailman miehiksi – ikäänkuin kyse olisi pelkästään kaipuusta aikaan, jolloin asiat sovittiin poikain kesken ja sillä sipuli.

Osa edustajista muistelee kuitenkin, ettei politiikka niin suuresti ole muuttunut: on sitä ennenkin sanan säilää käytetty ja leimakirveitä heiluteltu.

Olen seurannut keskustelua mietteliäänä, sillä tunnistan kyllä kritiikin. Hieman huolissani olen myös siitä, että nuoretkin politiikot jättävät eduskunnan kesken kauden. Mikä nykymenossa on vialla?

Arvostamani kollega Susanna Huovinen ei ole eläkeiän kynnyksellä, eikä edusta miehistä kabinettipolitiikkaa.

Kuitenkin myös hän kirjoitti muihin tehtäviin siirtyessään politiikan muutoksesta. Kollegoiden kanssa ei enää keskustella varsinaisten kokousten ulkopuolella; työstä on tullut enemmän yksilösuorittamista; mediassa on asia-argumenteilla vaikea päästä esiin ja toista ihmistä vähättelevä puhe on yleistynyt.

Tämän pitäisi herätellä jokaista politiikan saralla toimivaa – oltiinpa valtakunnan politiikassa, valtuustoissa tai Euroopan parlamentissa.

Tämän hallituskauden erityispiirre on ollut kuuntelemattomuus. Ei perustella, ei kuunnella vasta-argumentteja, jääräpäisesti vain ajetaan lakiesityksiä seinään. Ministereiden joukossa on toki poikkeuksiakin, joilla varmasti on ollut tuskainen taival.

Poliitikko, joka ei kuuntele, on vaarallinen poliitikko. Harvoin kaikki viisaus asuu yhdessä ihmisessä, puolueessa tai näkökulmassa. Erimielisten kanssa pitää pystyä keskustelemaan ja tekemään kompromisseja, niin korjaantuvat päätöksetkin.

Poliittinen ja julkinen keskustelu paranevat paljon jo sillä, että maltamme odottaa faktoja. Isot ja monimutkaiset asiat eivät helposti avaudu yhdessä tai kahdessakaan twiitissä ja joskus keskeneräisistä asioista ei oikeasti kannata huudella.

Maltillinen viestintä on ehkä tylsempää kuin räväkät kannanotot, mutta myös arvokysymys. Onko poliitikon ammatissa kyse huolellisesta harkinnasta vai pikatuomioista? Saako sanoa, että ei ole vielä muodostanut mielipidettään vaan odottaa lisätietoa? Onko sallittua olla myös itsensä kanssa eri mieltä, jos ajan kanssa viisastuu?

Politiikkaan tarvitaan monenlaisia, ihan tavallisia ihmisiä, ja on demokratian kannalta todella ongelmallista, jos poliitikasta tulee saareke, jonne kukaan ei halua.

Onko poliitikon ammatissa kyse huolellisesta harkinnasta vai pikatuomioista? Onko sallittua olla myös itsensä kanssa eri mieltä, jos ajan kanssa viisastuu?

Jätä kommentti