REFRRER:path /

Kolumni: Muistisairauksilta ei voi sulkea silmiä

Sanna Keskinen

Sanna Keskinen

Isoisäni oli jäyhän lempeä hämäläismies. Muistan hänestä erityisesti ruutupaidan, jonka rintamukseen oli turvallista nojata, sekä ulkoilmatyössä parkkiintuneen posken, jonka parransänki raapi pehmeää lapsen poskea halatessa.

Vaari ei ollut halailijatyyppiä, ja varmaan siksi pienet hellyyden hetket ovat jääneet mieleen. Muistan myös vaarin tuoksun, jossa oli ripaus metsää, aavistus navettatöitä, hipaisu hikeä ja paljon raikasta ulkoilmaa. Se oli hyvä tuoksu.

Vaari kuoli kohta kymmenen vuotta sitten Alzheimerin tautiin ollessaan jo hyvän matkaa yhdeksännellä kymmenennellään.

Muistisairaus vei hänet askel askeleelta pois luotamme. Matka kesti vuosia ja sisälsi hyviä ja huonompia kausia. Isoäitini kulki vierellä: pelasi muistipelejä, auttoi arjessa, hoiti ja kävi vielä vanhustentalollakin päivittäin syöttämässä miestään, kun hoitajat eivät ehtineet.

Yhä useampi meistä joutuu tutustumaan tuohon pelättyyn vieraaseen, jota Alzheimeriksi kutsutaan.

Kun väestö vanhenee, lisääntyvät myös muistisairaudet. Vuonna 2017 dementia oli jo kolmanneksi yleisin kuolinsyy Suomessa, ja yli 65-vuotiaista kuolleista siihen menehtyi joka viides.

Tällä hetkellä Suomessa on Muistiliiton mukaan noin 193 000 muistisairasta ihmistä. Joka vuosi sairastuu noin 14 500 suomalaista.

Kajaanissa muistisairaita on arviolta lähemmäs 800, kun samaa kokoluokkaa olevalla Nurmijärvellä muistisairautta sairastaa alle viisisataa henkeä. Kainuu onkin Suomen niitä alueita, joissa väestön ikääntymisen vaikutukset tiettyjen sairauksien esiintyvyyteen ja terveyspalveluiden tarpeeseen nähdään ensimmäisenä.

Alzheimerin tauti on todettu osittain perinnölliseksi. Vanhuusiällä puhkeava sairaus on kuitenkin yleensä seurausta muusta kuin perimästä. Taustalta löytyy tupakointia, vähäistä liikuntaa, korkeaa verenpainetta, diabetesta, masennusta ja ylipainoa keski-iässä.

Kehnoja elintapoja muuttamalla muistihäiriöiden riskiä voidaankin vähentää merkittävästi. Elintapoja pitäisi kuitenkin muuttaa jo paljon ennen taudin puhkeamista – viimeistään neljä-viisikymppisenä.

Muistisairauksia ei ole yhteiskunnassa haluttu nähdä, ja dementoituneet on piilotettu koteihin ja laitoksiin. Enää päätä ei voi työntää pensaaseen. Muistisairauksien ehkäisyn ja hoidon kehittäminen on otettava vakavasti, sillä siten voidaan ehkäistä suuri määrä inhimillistä kärsimystä. Ja jos se ei riitä syyksi, kannattaa miettiä muistisairauksien yleistymisen taloudellisia seurauksia.

Yhä useampi meistä joutuu tutustumaan tuohon pelättyyn vieraaseen, jota Alzheimeriksi kutsutaan.

Jätä kommentti