REFRRER:path /

Kolumni: Tuntematonta suurella tunteella

Pekka Pajala

Pekka Pajala

Otin uuden vuoden vastaan räiskeessä ja paukkeessa. En ulkona raketteja ampuen vaan lokoisasti kotisohvalla tuoreimman Tuntemattoman sotilaan tv-versiota katsoen. Kaikki viisi jaksoa putkeen.

Katsoin, koska halusin nähdä, josko elokuvaversioon lisätty puolitoistatuntinen tekisi Aku Louhimiehen Linna-tulkinnasta paremman. Löytäisinkö siitä jotain uutta, jota jäin runsas vuosi sitten BioRexissä kaipaamaan?

Löysin toki, mutta en tarpeeksi. Ei vaikka seuralaisena oli lasillinen leikattua konjakkia.

Rauni Molbergin ohjaustyön Louhimies lyö kuin Rokka painimaaottelussa Baranovin, mutta Edvin Laineen versio siltä jää saavuttamatta kuin suur-Suomi konsanaan kirjan konekiväärikomppanialta. Päällimmäiseksi tuntemukseksi jää yhä elokuva elokuvasta, jota katsoessa jännittää lähinnä miten seuraavaksi tuleva kohtaus tässä versiossa on toteutettu.

Lyyti Rokka ja lotta Raili Kotilainen eivät Louhimiehen teosta pelasta.

Iso syy pettymykseeni löytyy Kajaanin kaupunginteatterista ja ohjaaja Juha Luukkosesta. Kevättalvella 2016 tehty kajaanilaisversio oli puhuttelevinta Tuntematonta mitä koskaan olen nähnyt. Esityksen jälkeen kyyneleitä piti niellä vielä kotisaunan lauteillakin.

Luukkonen onnistui nostamaan tutusta teoksesta esiin aivan uusia ulottuvuuksia. Koskettavin niistä on sotamies Eerolan kohtalo.

Louhimiehen elokuvassa Eerola ei esiinny lainkaan ja Laineenkin versiossa hän jää Jsp:llä turhautuneen lääkärin ja neuvottoman pastorin varjoon.

Luukkonen toi näyttämölle Eerolan sellaisena kuin Linna hänet romaanissaan kuvaa: aliravitsemuksesta laihana suuren kartanon päiväläispoikana. Nuorukaisena, jonka ainoina tavoitteina oli saada mittojen mukaan tehty puku ja polkupyörä, mutta jotka jäivät toteutumatta kun vähäinen ansio piti luovuttaa kotiin. Ja jonka elämä päättyi 20-vuotiaana jossain Karjalan korvessa alavatsaan osuneeseen luotiin.

Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan moneen kertaan ja vieläkin Linnan hieno teksti sykähdyttää.

Nuorempana sisällön tuntemuksella piti kilpaillakin. Kotikylän baarissa moni ilta kului tietokilpailussa Sillanpään Timon ja kumppanien kanssa. Kuka oli ensimmäinen sotilas (Viirilä), joka näki ”Petrosavoskin loistelevan isänmaan aamuauringossa”? Entä humalainen kapteeni, jota Lammio yritti Petroskoissa ojentaa (Usko Antero Lautsalo)?

Tuntemattoman tuntijan korvaan särähtääkin pahasti kun Louhimiehen elokuvan talvisessa konepistoolikohtauksessa Rokka pyytää kaverikseen Sihvosen. Kirjassa lippaita lataa Lampinen.

– Ai jaaai poojaat, poojaat. Ei elokuvaa näin tehdä, sanoisi kapteeni Kaarna.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti