REFRRER:path /

Näkökulma: Ärjän taidefestivaalissa esillä – uuden jälleenrakennuksen aika

Veli-Jukka Mustajärvi/arkisto
Tero Toivanen

Tero Toivanen

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja BIOS-tutkimusyksikössä. Kirjoitus perustuu Ärjän taidefestivaalin aikana viime viikonvaihteessa pidettyyn alustukseen.

Juhannuksen kynnyksellä julkaistiin Suomen tulevaisuutta koskeva tärkeä tieteellinen linjaus. Suomen Ilmastopaneeli esitti (21.6.) ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) pyynnöstä arvionsa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisista Suomea koskevista ilmastopoliittisista tavoitteista ja päästövähennystoimista.

Ilmastopaneelin mukaan Suomen on nostettava ilmastotoimien kunnianhimoa merkittävästi.

Suomen on vähennettävä rajusti fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja teollisista prosesseista aiheutuvia päästöjä sekä pidettävä yllä merkittävää maankäyttösektorin hiilinielua eli erityisesti metsien kattavaa hiilensidontakykyä.

Suomi on vastuussa merkittävistä historiallisista kasvihuonepäästöistä ja vaurautensa tähden poikkeuksellisen kykeneväinen suorittamaan ilmastotoimia ensijoukossa. Tästä kansainvälisen taakanjaon periaatteesta seuraa myös se, että Suomen tulee saavuttaa nopeasti hiilineutraalius.

Hiilineutraali yhteiskunta ei päästä ilmakehään yhtään enempää hiilipäästöjä kuin se pystyy sitomaan takaisin nieluihinsa. Ilmastopaneelin mukaan Suomen on oltava tässä tilanteessa pian vuoden 2030 jälkeen.

Tämän jälkeen on tuotettava negatiivisia päästöjä eli nielujen on sidottava ilmakehästä enemmän hiiltä kuin yhteiskunta sinne päästää.

Koska hiilen sitominen metsiin on toimivin keino negatiivisten päästöjen aikaan saamiseksi, saavat Suomen metsät ilmastopolitiikassa korostuneen roolin.

Mitä nämä tavoitteet tarkoittavat?

Ensinnäkin on huomattava, että aikataulu on erittäin nopea. Hiilineutraalius on toteutettava viimeistään samassa ajassa mikä on kulunut siitä, kun kuohuviinipullot poksahtelivat uuden vuosituhannen vaihtumisen kunniaksi.

Tavoite on radikaali, kun sitä verrataan Suomen nykyiseen ilmasto- ja energiastrategiaan, joka valtioneuvoston tilaaman tieteellisen selvityksen (helmikuu 2017) mukaan ei vähennä Suomen päästöjä lainkaan vuoteen 2030 mennessä.

Toiseksi tavoitteet tarkoittavat syvällisiä muutoksia talouteen. Energiajärjestelmä, teollisuus, ruoantuotanto, liikenne ja asuminen on uudelleen järjestettävä vähäpäästöisiksi ja päästöttömiksi.

Metsätalous on suunniteltava niin, että metsät sitovat hiiltä mahdollisimman kattavasti ja niiden taloudellinen hyödyntäminen suuntautuu sellukattiloiden ja energiakäytön sijaan pitkäkestoisiin puuratkaisuihin.

Ilmastopolitiikan kunnianhimon nostolle on akuutti tarve. Pariisin sopimuksen mukainen alle kahden asteen tavoite on jäämässä ikuiseksi haaveksi, sillä maailma on valtioiden nykyisillä sitoumuksilla matkalla kohti kolmen, jopa neljän asteen lämpenemistä vuosisadan loppuun mentäessä.

Kaksi astetta merkitsee rajanvetoa vaarallisen ja erittäin vaarallisen ilmastonmuutoksen välillä. Jos kaksi astetta ylittyy, planeetan olosuhteet muuttuvat niin voimallisesti, että järjestäytyneiden yhteiskuntien ylläpidosta tulee käytännössä mahdotonta.

Olemme yhä tietoisempia ilmastonmuutoksen katastrofaalisista seurauksista. Silti valtaosa talous-, elinkeino- ja työllisyyspoliittisista ratkaisuista suunnitellaan ilman, että ilmastotavoitteet niitä linjaavat.

Tulevaisuutta koskevia päätöksiä ei ohjaa kokonaisvaltainen ote eli yhteiskuntien nopea sopeuttaminen ympäristön materiaalisiin reunaehtoihin.

Historia voi olla avuksi tarvittavan kokonaisvaltaisen tarkastelutavan hahmottamisessa.

Teollisia yhteiskuntia on aiemmin ohjattu nopeasti uusille urille vain kriisitilanteissa tai niiden jälkimainingeissa. Suomen toisen maailmasodan jälkeinen jälleenrakennuksen aika on tästä osuva esimerkki.

Noin vuosikymmenen mittaisen jälleenrakennuksen aikana Suomessa asutettiin 400 000 siirtolaista, maksettiin mittavat teolliset sotakorvaukset ja rakennettiin uudelleen maan infrastruktuuri energiajärjestelmästä asumiseen.

Jälleenrakennuksen edellytyksenä oli julkisen vallan aktiivinen rooli investoinneissa, sääntelyssä ja resurssien käytön ohjaamisessa.

Välttämätöntä uudistumista seuraavan parin vuosikymmenen aikana voi verrata sodan jälkeiseen jälleenrakennukseen. Vanhat ratkaisut väistyvät uusien tieltä tällä ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella. Energiajärjestelmä, elinkeinot, liikkuminen ja asuminen on jälleenrakennettava ja irrotettava fossiilisista polttoaineista.

Samalla on mahdollista synnyttää täysin uusi pitkäkestoisia tuotteita innovoiva ja laajenevia metsänieluja tukeva metsätaloussektori.

Valtion poikkeuksellinen kyky rahoittaa, investoida ja ohjata tuotantoa kestävälle uralle on lähivuosina kullanarvoinen.

Siinä missä sodan jälkeinen jälleenrakennus perustui jatkuvasti kasvavalle energian ja luonnonresurssien kulutukselle, ekologisessa jälleenrakennuksessa kulutusta on sekä vähennettävä että tehostettava.

Jälleenrakennuksen ajalta on turha odottaa helppoja päätöksiä. Esimerkiksi päästöjä aiheuttavaa tuotantoa joudutaan rajoittamaan ja joissakin tapauksissa lopettamaan kokonaan.

Työn katoamista pelkäävien ei tosin tarvitse olla huolissaan, sillä uutta työtä syntyy laajamittaisesti vähäpäästöisen yhteiskunnan jälleenrakennustoimiin.

Välttämätöntä uudistumista voi verrata sodan jälkeiseen jälleenrakennukseen. Valtion kyky rahoittaa, investoida ja ohjata tuotantoa kestävälle uralle on kullanarvoinen.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti