REFRRER:path /

Näkökulma: Lastentarhanopettajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi

Antti Kärkkäinen/arkisto
Elisa Haataja

Elisa Haataja

Kirjoittaja on kajaanilainen varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteiden maisteri ja OAJ Kainuun hallituksen jäsen.

Valmistuin lastentarhanopettajaksi Kajaanin yliopistokeskuksesta vuonna 2009. Syyskuun alussa voimaan tulleen lain mukaan ammattinimikkeeni on varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tällöin tuli varhaiskasvatukseen lisäksi varhaiskasvatuksen sosionomi -nimike.

Mediassa ja etenkin sosiaalisessa mediassa on pyörinyt mielipiteitä uudesta laista puoleen jos toiseenkin. On pahoitettu mieltä, on pelätty työpaikan puolesta, on kauhisteltu saadun nimikkeen mahdollista menettämistä ja ennen kaikkea minun näkökulmasta on vähätelty meidän opettajien merkitystä varhaiskasvatukseen.

Ennen syyskuun alkua lastentarhanopettajaksi saattoi valmistua kahta erilaista koulutuspolkua pitkin. Nyt siihen on tullut muutos, jonka näen varhaiskasvatuksen kenttää selkiyttävänä ja ennen kaikkea työntekijöiden koulutustaustaa korostavana.

1) varhaiskasvatuksen opettaja: yliopistokoulutetut ja ennen 1.9.2018 ammattikorkeakoulusta valmistuneet tai opiskelupaikan vastaanottaneet sosionomit, jotka suorittavat varhaiskasvatuksen opinnot

2) varhaiskasvatuksen sosionomi: 1.9.2018 jälkeen opiskelupaikan vastaanottaneet ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat

Kukaan ei näin ollen menetä saamaansa nimikettä eikä ketään irtisanota lain vuoksi. Lastenhoitajienkin nimike muuttui varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi, mutta tätä muutosta en tässä yhteydessä enempää pohdiskele.

Varhaiskasvatus on moniammatillinen kenttä, jossa erilaiset koulutustaustat vahvistavat toisiaan. Se on parhaimmillaan tiimityötä, jossa työntekijät kunnioittavat toisensa osaamista. Jokaisen työpanos on yhtä tärkeä.

Yhdessä opettajan johdolla saavutetaan lapsen kannalta paras mahdollinen arki. Nyt viimeistään on historiaa se päiväkotikulttuuri, jossa kaikki tekivät kaikkea tai, jossa ”vahvimmat” työntekijät määrittelivät toiminnan.

Itse olen mieleni toisinaan pahoittanut, kun oman ammattiryhmäni merkitystä on vähätelty. Olen kuullut sanottavan muun muassa:

”Miksi sinä nostatat kirjoituksellasi niitä opettajia, kun muille työntekijöille tulee paha mieli.”

”Ei sitä ennen maisteria lapsen kasvattamiseen tarvittu.”

Olen pohdiskellut syitä tämänkaltaisiin kommentteihin. Usein päädyn pohtimaan arvomaailmaa. Olen yliopistokoulutuksella saanut itselleni sellaisen ammattiosaamisen, josta olen ylpeä.

Ihmisenä en ole sen parempi kuin kukaan muukaan.

En vain ymmärrä miksi minun tai kenenkään muunkaan tulisi perustella omaa osaamistaan muuten kuin tekemällä työnsä mahdollisimman hyvin. Eikös sen pitäisi olla luonnollista, että esimerkiksi koulutuksen saanut suuhygienisti osaa työnsä. Ei hänelle kukaan varmaankaan sano: ”Ei sitä ennen tarvinnut kouluja käydä, että hampaita osasi hoitaa.” Toivottavasti ainakaan.

Varhaiskasvatuksesta puhuttaessa nousee esiin usein myös kotikasvatus, vaikka näin ei välttämättä tarvitsisi olla.

Varhaiskasvatus ei koskaan tule ottamaan vanhemman roolia. Näitä kahta ei saisi nähdä toistensa kilpailijoina vaan pikemminkin toistensa tukijoina.

Pedagogiikkaan painottuva laadukas varhaiskasvatus tukee kotien kasvatustyötä muun muassa vähentämällä epätasa-arvoa, tukemalla mahdollisia oppimisen vaikeuksia sekä kehittämällä lasten sosiaalisia- ja tunnetaitoja.

Tutkimuksin on voitu todistaa, että laadukkaalla varhaiskasvatuksella on merkitystä. Laadukkaaseen varhaiskasvatukseen vaikuttaa moni seikka, mutta tärkein laaduntekijöistä on henkilöstön koulutustaso.

Varhaiskasvatus tarvitsee eri koulutustaustaisia työntekijöitä, mutta opettajuuden merkitystä laatuun ei voida sivuuttaa.

Uusi laki velvoittaa kuntaa järjestämään 2030 vuodesta lähtien jokaiseen ryhmään vähintään yhden opettajan, yhden sosionomin ja yhden lastenhoitajan. Minä näen tämän erittäin hyvänä arvomaailmamuutoksena. Ei ole aivan sama kuka lasta varhaiskasvatuksessa opettaa ja kasvattaa. Laki kulkee tässä kohti rinnakkain nykytutkimustulosten kanssa.

Toinen seikka, mistä mieleni olen pahoittanut, on rahamaailma. Arvomaailmaa sekin.

Varhaiskasvatus nähdään todella helposti vain menoeränä. Sehän on selvää: kiinteistöt ovat kalliita ylläpitää, ruoka maksaa, arjessa käytettävä materiaali maksaa ja tietenkin henkilöstömenot ovat melkoiset.

Ymmärrän, että päättäjät tuijottavat näitä lukuja. On kuitenkin olemassa tutkimuksia, jotka voivat todentaa varhaiskasvatuksen olevan itse asiassa melkoinen tuloerä.

Varhaiskasvatuksen on todettu olevan muun muassa tehokas syrjäytymisen ehkäisijä. Jokainen voi mielessään miettiä syrjäytymisestä aiheutuneita kustannuksia yhteiskunnalle.

Eduskuntavaalit ovat jo ovella ja hienoja lupauksia tehdään parasta aikaa. Jospa viime vuosien varhaiskasvatuksen esilläolo ja ennen kaikkea lakimuutokset näkyvät vielä selkeämmin myös tulevien päättäjien käytännön työssä.

Uskon vahvasti tulevaisuuden varhaiskasvatukseen ja lapsuuden arvostuksen nousuun entisestään. Itse ainakin olen iloinen uusista nimikkeistä: nyt jokainen saa olla varhaiskasvatuksessa oman alansa asiantuntija.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti