REFRRER:path /

Yläkerta: Kohun resepti: synnytystalkoot ja ihmisroska

Minna Akimo

Minna Akimo

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. minna.akimo@lannenmedia

Kun sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne huolestui alhaisesta syntyvyydestä, hän pamautti ilmoille termin synnytystalkoot. Alkoi kohu.

Kun oululainen paikallispoliitikko Riikka Moilanen puhui keskustan katujen siivottomasta tilasta, hän lipsautti sanan ihmisroska. Erityisen raskauttavaa on se, että Moilanen työskenteli terveyspalveluja tuottavan Pihlajalinnan paikallisjohtajana. Tulivat kohu ja potkut.

Ihmisroska-sanaa käytti myös Taysin erikoislääkäri Antti Hervonen vuonna 2012. Työpaikka ei mennyt, mutta menestystä seuraavissa kunnallisvaaleissa ei tullut.

Kun julkisuudessa oleva henkilö valitsee sanansa löperösti, siinä käy huonosti. Työpaikasta riippuen tilille napsahtaa lopputili tai nuhtelu. Varmoja seurauksia ovat myös julkinen lynkkaus, somessa tapahtuvat oikeudenkäynnit ja paheksuvien kommenttien loppumaton vyöry.

Epäasiallinen kielenkäyttö ja puhe on syytäkin tuomita. Ei ole mitään syytä muuttaa mustaa valkoiseksi. Ihmisroska-sanaa ei pitäisi kuulla, ei toimitusjohtajan, ei poliitikon, ei kenenkään suusta. Sen sanan loukkaavuus ei muuksi muutu.

On kuitenkin puhetta ja puhetta.

On niitä, jotka solvaavat päivästä toiseen toisia ihmisiä ihonvärin, uskonnon tai muun ominaisuuden vuoksi. Siinä keskustelussa retoriikka on kovaa, eikä sitä retoriikkaa pyydellä anteeksi.

On myös niitä ihmisiä, jotka tekevät ajattelemattoman virheen, valitsevat väärän sanan ja pyytävät sitä anteeksi ja kärsivät seuraukset.

On selvää, että puoluejohtajana toimivan ihmisen olisi pitänyt osata valita sanansa oikein. Synnytystalkoot-sana ei kuvaa 2010-luvun perhe-elämää. Kävi kuitenkin niin, että asia meni pesuveden mukana. Käsi ylös, muistaako joku ehdottiko Rinne mitään uutta, miten alaspäin valuvat väestötilastot saataisiin kasvuun?

Ihmisroska-sanaa käyttäneet Moilanen ja Hervonen viittasivat kaupunkien keskustoissa istuviin päihdeongelmaisiin ihmisiin ja siihen, mitä tilanteelle pitäisi tehdä.

Yksi väärä sana, ja keskustelu päihdeongelmista tai katujen siisteydestä päättyi siihen. Oli kiireellisempää ja tärkeämpää paheksua ja tuomita ne, jotka sanoivat väärin.

Julkiseen puheeseen liittyy vastuu. Mitä merkittävämmässä asemassa on, sitä suurempi vastuu on.

Arkielämässä virheitä kuitenkin sattuu. Silloin pyydetään anteeksi, joka sekään ei tunnu riittävän. On pyydetty anteeksi liian myöhään tai aivan väärällä tavalla. Anteeksipyynnöstä alkaa uusi arvosteluryöppy.

Entä jos seuraavassa kohussa katseet kääntyisivätkin itse asiaan, eikä tärkeintä olisi kiirehtiä vastaamaan loukkaavaan ja ilkeään sanavalintaan vielä ilkeämmin?

Toimisiko kohtuus ja jonkinlainen ihmisen armahtaminen?

Jätä kommentti