REFRRER:path /

Ensin Ulrika, sitten Pelimanni – kaksi yksityistä hoivakotia kiinni laiminlyöntien vuoksi lyhyen ajan sisällä

Viranomaiset ovat keskeyttäneet alkuvuoden aikana jo kahden hoivakodin toiminnan.

Keskustelu laitoshoidon ongelmista alkoi Esperi Care -ketjun hoitokoti Ulrikan tapauksesta.

Päivi Ojanperä

Alkuvuodesta jo kahdessa yksityisessä vanhusten hoivakodissa on havaittu niin vakavia laiminlyöntejä, että viranomaiset ovat puuttuneet peliin järeimmällä mahdollisella tavalla. Eilen perjantaina Länsi-Suomen aluehallintovirasto antoi päätöksen, jonka mukaan Attendo Pelimannin toiminta keskeytetään. Hoivakoti Pelimanni sijaitsee Alavudella Etelä-Pohjanmaalla. Toiminnasta vastaa nyt usean eteläpohjalaisen kunnan muodostama Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä.

Vanhustenhoito nousi kiihkeän julkisen keskustelun kohteeksi alkuvuodesta sen jälkeen, kun Valvira määräsi Esperi Caren pyörittämän hoitokoti Ulrikan suljettavaksi välittömästi tammikuun lopussa. Kristiinankaupungissa sijaitsevan Ulrikan tapaus oli ensimmäinen kerta, kun Valvira käytti lain suomaa valtaansa sulkea toimintayksikön välittömästi, jos asiakasturvallisuus on vaarantunut

Esperin toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni erosi tehtävästään, kun Ulrikan ongelmat tulivat julki.

Hoivakoti Pelimanni ehti olla toiminnassa vain kuukauden. Attendo myöntää, että hoivakodin henkilöstömitoitus ei ollut viranomaistarkastuksessa riittävä. Hoivakoti Pelimanniin muutti nopealla aikataululla 50 poikkeuksellisen huonokuntoista asukasta.

Helsingin Sanomien mukaan hoivakodissa on kuollut kuusi asukasta vajaan kuukauden aikana, mikä herätti viranomaisten epäilykset.

Hoivakoti Ulrikassa Kristiinankaupungin ja avin edustajien havaitsemat epäkohdat liittyivät riittämättömään hoitohenkilökunnan määrään, puutteelliseen perushoitoon ja lääkehoitoon sekä esimiestyöskentelyyn.

Viranomaiset ovat saaneet kansalaisilta viime aikoina runsaasti ilmoituksia, jotka liittyvät vanhusten hoivakotien toimintaan.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti