REFRRER:path /

Lestijärvi luottaa tuuleen

Juho Mäkelä

Lestijärvi

Lestijärvelle suunnitellaan massiivista vajaan sadan myllyn tuulivoimapuistoa. Hanke seisoo korkeimmassa hallinto-oikeudessa olevien valituksien takia.

Lestijärven kunnanjohtajan Esko Ahosen mukaan tuulivoima on pienen kunnan ainoa luonnonrikkaus, jolla talous saadaan kuntoon.

– Kysymyksessä on tähän asti Keski-Pohjanmaan suurin tuulivoimainvestointi, jonka hinta on 650 miljoonaa euroa. Tuulivoimapuiston kiinteistöverotuotoilla me pystymme hoitamaan peruskoulutuksen ja kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon menot, Ahonen sanoo.

Rakennusvaiheessa tuulivoimapuisto työllistäisi 1 400 henkilötyövuotta ja pysyviä työpaikkoja olisi noin 40–60.


– Palveluita saa aina ostettua, jos Lestijärven kunnan talous on kunnossa. Minä olen sen verran kauan elämää elänyt, että tiedän sen, Ahonen sanoo.

Tuulivoima-asiasta valittaneet lestijärveläiset Jaakko Salminen ja Kaj Granlund vetoavat maisema- ja luontoarvojen puolesta. Asiakirjojen mukaan he edellyttävät, että lähimmät myllyt pitäisi rakentaa seitsemän kilometrin etäisyydelle rantaviivasta.

Ahonen muistuttaa, että Lestijärven tuulivoimapuiston alue on hakattua ja ojitettua talousmetsää.

– Se ei ole koskematonta erämaata, jossa olisi naavaisia kuusia ja käkkärämäntyjä.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti