REFRRER:path /

Maaseudun autioituminen uhkaa Suomen huoltovarmuutta – pystyykö teillä liikkumaan enää ilman maastoautoa

Vaasassa järjestettiin torstaina viranomaisharjoitus, jossa simuloitiin kriisitilannetta satamassa. Tapahtuma liittyi Porin prikaatin johtamaan paikallispuolustusharjoitukseen Vaasa-Vasa 18.

Juho Mäkelä

Suomen väestön keskittyminen kaupunkeihin ja Etelä-Suomeen vaikuttaa myös huoltovarmuuteen.

– Isoin uhka on siinä, että pystyykö yhteiskunta huolehtimaan jatkossa maaseudulla elävien tarpeista. Pidämmekö me esimerkiksi tieverkkoa sellaisessa kunnossa, että maaseudulla pystyy liikkumaan ilman maastoautoa, Huoltovarakeskuksen varautumispäällikkö Jukka Etelävuori sanoo Lännen Medialle.

Viime talvena Suomessa oli pahin tykkylumitalvi 40 vuoteen. Etelävuoren mukaan suomalainen järjestelmä selvisi talvesta aika pienillä sähkökatkoilla, mutta miten käy tulevaisuudessa.

– Peräkylissä ei ole enää ihmisiä korjaamassa sähkölinjoja. Ollaan pikkuisen haasteellisessa tilanteessa, jos korjaaja tulee mummonmökille ehkä viikon päästä.


Etelävuori sanoo, että samalla sähköjen kanssa voi mennä myös kännykkälinjat mykiksi. Joka paikassa Suomessa ei ole enää lankapuhelinliittymiä.

– Me emme pysty enää tarkistamaan, onko siellä kyseisessä kylässä kaikki asiat okei.

Jukka Etelävuori puhui torstaina Vaasassa kokonaismaanpuolustukseen liittyvässä ”Suomi on saari” -seminaarissa.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti