REFRRER:path /

Osaatko kasvattaa lapsestasi mukavan aikuisen? Varo ainakin pelottelua ja satuttamista – Psykiatri neuvoo myös, miten vältät perheburnoutin

Kestä lapsen kiukku, elä iloissa mukana ja muista rutiinit. Siinä raakaversio reseptistä, jolla lapsestaan voi kasvattaa mukavan aikuisen. Mukavaksi kasvattamiseen ei liity poppakonsteja.Lastenpsykiatri Kaija Puuran mukaan aivan tavallinen vanhemmuus riittää. Hän neuvoo myös, miten voi välttää perheburnoutin.

Perheburnout voi syntyä pikku hiljaa, jos siunattujen rutiinien luominen on jäänyt puolitiehen, sanoo lastenpsykiatri Kaija Puura.

Päivi Ojanperä

Joskus kokenutkin lastenpsykiatri yllättyy. Näin kävi lastenpsykiatrian professorille Kaija Puuralle muutama vuosi sitten, kun hän oli pitämässä luentoa perheille Tampereella.

Luennon alussa Puura kysyi kuulijoilta, kuinka moni haluaa kasvattaa lapsestaan mukavan ihmisen. Kaikki kädet nousivat.

– Se kyllä vähän yllätti. Ajattelin, että ainakin osa vanhemmista olisi vastannut haluavansa kasvattaa menestyviä ja pärjääviä lapsia.

Puura toteaa, että kun seuraa maailman tapahtumia, tuntuu siltä kuin mukavat ihmiset olisivat aliarvostettuja. Todellisuudessa vanhemmat toivovat kovasti, etteivät heidän lapsensa jäisi elämässään yksin.

Yleinen käsitys on, että mukavia ihmisiä arvostetaan ja heidät hyväksytään joukkoon. Yhteisöön kuuluminen taas on ihmiselle niin tärkeää, että sitä varten on hyvä opetella mukavuustaitoja pienestä pitäen.

Millainen sitten on mukava ihminen?

– Mukavan ihmisen toiminta on selkeää ja johdonmukaista. Hän kunnioittaa muiden oikeuksia eikä puolusta pelkästään omiaan. Hänellä on myös hyvät vuorovaikutustaidot, Puura tiivistää.

Lasta ei saa pelotella

Kukaan ei synny mukavaksi. Vanhempien tehtävä on Puuran mukaan kasvattaa lapsistaan aikuisia, joilla on edellytykset tulla toimeen tässä yhteiskunnassa.

Helpommin sanottu kuin tehty, saattaa moni ajatella. Puuran mukaan tavallinen vanhemmuus riittää.

– Kaikkein tärkeintä on se, ettei lasta rankaista satuttamalla tai pelottelemalla. Jos ei käytä näitä keinoja, on jo hyvillä jäljillä, Puura kertoo.

Jos vanhempi on lämmin ja rakastava mutta riittävän luja niin, että pitää kiinni kotiintuloajoista ja yhteisistä ruoka-ajoista ainakin joinakin päivinä, on matka kohti mukavaa aikuisuutta hyvällä alulla.

Sen sijaan mukavaksi aikuiseksi kasvamiseen ei tarvita hienoja harrastuksia tai erityisiä ruokia.

Rutiinit sujuvoittavat arkea

Puura on huomannut työssään, että osa etenkin nuorista vanhemmista on hieman hukassa, koska ei tiedä, miksi lapsi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Eniten haasteita liittyy siihen, että vanhempien on vaikeaa kestää pienen ihmisen kiukkua ja tunnetilojen vaihtelua.

Se taas voi johtaa siihen, etteivät vanhemmat jaksa aina pitää kiinni rajoista ja rutiineista.

– Silloin lapsen tunnesäätely ei kehity parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä tulee tunteiden säätelykykyyn, 1,5–3-vuoden ikä on tärkeä herkkyysvaihe. Vaihetta voi kutsua tahtoiäksi, sillä siitä todellakin on kyse. Lapsi tahtoo kovasti jotain, muttei oikein itsekään tiedä, mitä. Silloin tarvitaan vanhempaa, joka kertoo, mitä nyt tapahtuu ja miksi.

Puura puhuu myös ”siunatuista rutiineista”. Rutiinit sujuvoittavat arkea, koska niistä ei tarvitse päivittäin neuvotella erikseen.

– Perheburnout voi syntyä pikku hiljaa, jos siunattujen rutiinien luominen on jäänyt puolitiehen, Puura sanoo.

Silloin arki uhkaa muuttua ilottomaksi puurtamiseksi, ja se on sääli. Puura muistuttaa, että parhaimmillaan elämä lasten kanssa on hauskaa ja antoisaa.

”Se vahvistuu, mitä on paljon”

Usein huomio keskittyy kielteisiin tunteisiin. Puura muistuttaa kuitenkin, että yhtä tärkeää on myönteisten tunteiden vahvistaminen soinnuttamalla. Soinnuttaminen merkitsee sitä, että lapsen kanssa iloitaan vaikka hienosta kuperkeikasta, jos lapsikin hihkuu onnistumisen riemusta.

Tästä voi seurata positiivisten tunteiden kierre.

– Se vahvistuu, mitä on paljon. Jos positiivisia hetkiä on vähän, myönteisiä tunteita synnyttävä ja käsittelevä alue ei kehity niin voimakkaaksi aivoissa, Puura selittää.

Joskus voi olla Puuran mukaan hyödyksi kääntää roolit päälaelleen: lapsi saa olla leikin johtaja.

Puura kertoo tutkimuksesta, jossa vanhempiensa hankalaksi kokemat pikkulapset saivat johtaa leikkiä, kun taas vanhempien tehtävä oli mukailla ja seurata. Pikkulapset, jotka saivat vuorollaan vallan johtaa, alkoivat suhtautua vanhempiensa opastukseen aiempaa myönteisemmin.

Aikuistuva lapsi on vanhemmuuden päättötodistus

Voiko ihminen sitten olla mukava, vaikka lapsuus ei olisi ollut mukava lainkaan? Puuran mukaan joillakin lapsilla on hämmästyttävä kyky kehittyä tasapainoisiksi, vaikka lapsuuden olot olisivat olleet hyvin hankalat. Tällaiset lapset ovat pystyneet käyttämään hyväkseen vähätkin hyvät kokemukset ja ihmissuhteet.

– Avun hakeminen on vielä aikuisenakin hyödyllistä. Jo se voi auttaa, jos pystyy tarkastelemaan realistisesti menneisyyttään ja todeta, että minulla oli kurjia kokemuksia, mutta selvisin niistä.

Vanhemmuuden päättötodistuksia jaetaan siinä vaiheessa, kun lapsi aikuistuu. Aikuisuuden kynnykselle kasvaneesta lapsesta näkee, kuinka hyvin on onnistunut kasvatustehtävässään.

– Jos on pystynyt kasvattamaan lapsesta itsenäisen ja toimintakykyisen aikuisen, vanhemmuuden tehtävä on täytetty.

Lapsen ei tarvitse päästä lääketieteelliseen tai NHL:ään. Tavalliset asiat riittävät taas. Jos lapsi on valmis perustamaan halutessaan oman perheen, jonka työllään elättää, voi Puuran mukaan tuntea onnistuneensa vanhempana.

– Kaunis ja rohkea ei tarvitse olla.

Kaija Puura: Näin kasvatat lapsestasi mukavan aikuisen. WSOY 2018. Ilmestyy 26.2.

Katastrofiaamuista selviää puhumalla

Katastrofiaamut ovat vanhemmuuden tähtihetkiä. Tavarat ovat hukassa, kello tikittää, aamukahvit läikkyvät rinnuksille, ja silloin se tapahtuu: järkevästä aikuisesta tulee karjuva jalopeura, joka ei osaakaan hillitä tunteitaan.

Mitä jos huutaa lapsilleen eikä muistakaan ensin hengittää syvään ja rauhoittaa itseään?

– Näin meille käy kaikille joskus. Kukaan ei ole täydellinen, lohduttaa lastenpsykiatri Kaija Puura.

Jalopeurahetki voi jalostua kasvattavaksi tuokioksi. Puura neuvoo, että aikuisen kannattaa myöntää itselleen ja lapselleen, miksi hermostui. Sen jälkeen voi todeta, ettei olisi pitänyt huutaa. Voi sanoa, että yritän selvitä paremmin ensi kerralla.

– Lapsista voi tuntua jopa lohduttavalta, että heidän ei tarvitse olla täydellisiä, koska aikuisetkaan eivät aina ole, Puura sanoo.

Joskus taas käy niin, että lapsi osaa olla mukava kaveri päiväkodissa tai koulussa, mutta sisarusta mätkitään kotona estoitta. Jos lapsi lyö, kannattaa aiheesta keskustella vakavasti. Voi esimerkiksi kysyä, hyväksyisikö lapsi, jos vanhemmat alkaisivat läimäytellä toisiaan.

Asiaan vaikuttaa myös se, kuinka tasaväkisiä sisarukset ovat. Jos toinen on selvästi vahvempi ja vanhempi, käsirysy voi käydä pelottavaksi.

Lapsen ikä vaikuttaa siihen, miten asiaa kannattaa käsitellä. Esimerkiksi kuusivuotiaalle voi yrittää puhua järkeä, mutta lapsen moraali ei ole vielä riittävän kehittynyt, jotta hän pystyisi noudattamaan annettuja sääntöjä myös silloin, kun vanhempi on poissa.

– Moraalikäsitys sisäistetään lopullisesti yleensä noin seitsemän vuoden iässä, Puura kertoo.

Hän ehdottaa tappelupukarien taltuttamiseen myös luovia keinoja. Lapsille voi osoittaa omalla esimerkillään, miten ikävää tappeleminen on.

– Voi huutaa toiselle vanhemmalle, että ”mä lyön sua”, vaikkei kuitenkaan lyö. Sen jälkeen voi kysyä, miten pahalta tilanne lapsista näytti.

Kaija Puura

Ikä: 57

Koulutus: Lastenpsykiatrian dosentti, vaativan erityistason perhepsykoterapeutti

Ammatti: Lastenpsykiatrian professori Tampereen yliopistossa, ylilääkäri Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Harrastukset: Ratsastus

Perhe: Kolme aikuista lasta, aviomies. Aviomiehen kaksi aikuista lasta perheineen.

Jätä kommentti