REFRRER:path /

Eduskuntavaalit 2019

Kaikki tarpeellinen tieto vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 3.–9.4.2019 ja ulkomailla 3.–6.4.2019.
Eduskuntavaaleissa 2019 valitaan 200 kansanedustajaa ja siinä saavat äänestää kaikki äänioikeutetut, eli viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

« »

Pääministerin puoliso Minna-Maaria Sipilä: Elämää on gallupien ulkopuolellakin

Pääministeri Juha Sipilän puoliso Minna-Maaria Sipilä valmistautui vaali-iltaan nukkumalla ja lenkittämällä koiraa.

Minna-Maaria Sipilä kertoi odottavansa vaalitulosta rauhallisin mielin.

Anita Simola

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän puoliso Minna-Maaria Sipilä saapui keskustan vaalivalvojaisiin Helsingin Apollonkadulle hyvissä ajoin ennen seitsemää.

Pääministeriä vielä odoteltiin, sillä hän oli äänestämässä kotiseudullaan Kempeleellä. Sieltä hän lensi Helsinkiin tullakseen ensin vaalivalvojaisiin ja siirtyäkseen sitten eduskunnan pikkuparlamenttiin.

Minna-Maaria Sipilä kertoi äänestäneensä jo ennakkoon. Vaalipäivä sunnuntai oli soljunut mukavasti.

– Tein koiran kanssa lenkin, arviolta noin viisi kilometriä.

Hänen mukaansa sen paremmin hän itse kuin pääministerikään ei ole menettänyt yöunia miettiessään gallup-tuloksia.

– Olemme nukkuneet hyvin. Elämää on gallupien ulkopuolellakin.

Tunnelmia hän kuvailee odottaviksi.

– Juha on kiertänyt ahkerasti kenttää. Työnteon määrästä ei ainakaan ole yhdenkään ehdokkaan läpimeno kiinni. Töitä on tehty ahkerasti. Katsotaan, mitä tapahtuu, hän jutteli.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »