REFRRER:path /

Poliisi tutkii uusia seksuaalirikoksia

Antti Pasanen, Helge Murtovaara

Oulun alueella on paljastunut uusia alle 15-vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneita seksuaalirikosepäilyjä, joiden tekijöiksi epäillään ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Oulun poliisilaitos tiedotti perjantaina aloittaneensa esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä.

Epäiltyjen rikosten nimikkeet ovat tällä hetkellä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Teot ovat tapahtuneet kesän 2018 aikana. Poliisi on ottanut kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä todennäköisin syin epäiltyinä tekoihin.

Epäillyistä kaksi miestä on noin 20-vuotiaita ja kaksi alle 18-vuotiaita, kertoo poliisi.

Julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on käyty viime aikoina runsasta keskustelua seksuaalirikosten uhreihin liittyen.

Tähän liittyen poliisi vahvistaa yhden uhrin kuolleen viime syksyn aikana.

Hänen kuolemaansa ei epäillä liittyvän rikosta. Koska kyse on kuolemansyyn selvittämisestä, poliisi ei kerro asiasta enempää.

Oulun poliisi tiedottaa jatkavansa uusien seksuaalirikosepäilyjen sekä aiemmin uutisoitujen viiden seksuaalirikoskokonaisuuden osalta esitutkintaa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi tuoreeltaan perjantaina uusia rikosepäilyjä. Hänen mukaansa turvapaikkajärjestelmä ei voi suojella rikollisia. Sipilä sanoo lausunnossaan, että jo aiemmat julkisuuteen tulleet teot alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä herättivät hänessä syvän inhon tunteen.

Sipilä lupaa, että sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) johdolla haetaan lisätoimia vastaavanlaisten tapausten ehkäisemiseksi. Kaupunginjohtaja Päivi Laajala otti illalla kantaa kaupunkilaisia järkyttäneisiin uutisiin ja lupasi nopeita toimia.

Laajala keskusteli perjantaina illalla asiasta sivistys- ja kulttuurijohtajan Mika Penttilän ja hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajiston kanssa.

– Olemme päättäneet kutsua heti maanantaina kaupungin asiantuntijoita, yhteistyökumppaneita ja viranomaisia yhteiseen suunnitteluun, miten me yhdessä voisimme valmistella toimenpiteitä sekä tehdä asioista nykyistä paremmin, Laajala sanoo.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen (kesk.) muistuttaa kaupungilla olevan näihin asioihin liittyen erilaisia ohjelmia, mutta niitä on näiden tapahtumien jälkeen syytä päivittää.

– Arjen turvallisuus kuuluu kaupungin tehtäviin. Toimijoina tulemme vaikuttamaan muun muassa kouluasioihin, lastensuojeluasioihin, kaavoitusasioihin, järjestötoimintaan ja maahanmuuttajaneuvostoon, Oikarinen sanoo.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen (kok.) mukaan turvattomuus on käynyt toteen Oulussa.

– Kaikki mahdollinen tukemme on näiden alaikäisten nuorten ja heidän perheidensä apuna, Hänninen lupaa.

Jätä kommentti