REFRRER:path /

Eduskuntavaalit 2019

Kaikki tarpeellinen tieto vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 3.–9.4.2019 ja ulkomailla 3.–6.4.2019.
Eduskuntavaaleissa 2019 valitaan 200 kansanedustajaa ja siinä saavat äänestää kaikki äänioikeutetut, eli viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

« »
Nousussa ovat Rinne, Halla-aho ja Andersson. Laskussa ovat Orpo ja Sipilä.

Rinne rynni kakkoseksi – ohitti pääministerisuosikkina Orpon ja Sipilän

Jos kansa saisi valita, sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne olisi toiseksi suosituin henkilö Suomen seuraavan hallituksen johtoon. Suosituin on yhä vihreiden Pekka Haavisto. Kansalaismielipide käy ilmi Lännen Median tänään julkaisemasta pääministerikyselystä. Viime joulukuussa tehdyssä vastaavassa kyselyssä Rinne oli vasta neljännellä sijalla.

Sdp:n puheenjohtaja
Antti Rinne
on noussut kansalaisten mielipiteissä toiseksi parhaaksi henkilöksi Suomen seuraavaksi


Lue lisää aiheesta

« »