REFRRER:path /

Sille varmaan maistuisi toinenkin taskulamppu – sähköankerias Raipe voi hyvin

Linnanmäen Sea Lifen sähköankerias Raipe pelästytti akvaarion työntekijät pahanpäiväisesti nielaisemalla eläintenhoitajan taskulampun joulunalusviikolla. Mitä kuuluu taskulamppuahmatille nyt?

Sähköankerias Raipe on aikamoinen vekkuli. Sen tällien seurauksena jouluvalotkin syttyivät palamaan altaan ympärillä.

Nea Alanen

Sähköankerias Raipe ponkaisi julkisuuteen joulunalusviikolla nielaistessaan Linnanmäen huvipuiston yhteydessä toimivan Sea Lifen eläintenhoitajalta altaaseen pudonneen metallisen taskulampun. Tilanne oli kimurantti, sillä sähköankerias voi tuottaa noin 600 volttia sähköjännitettä. Altaassa on jatkuvasti sähköiskuvaara – toimelias Raipe sai sähköjännitteensä avulla altaansa reunalla olevat jouluvalotkin palamaan.

Vaikeuksien jälkeen sähköankerias saatiin lopulta vietyä hoitoon Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Siellä eläinlääkäri Okko Sukura sai monimutkaisen toimenpiteen päätteeksi taskulampun pois sen sisuksista. Nukutetun sähköankeriaan pitäisi olla vaaraton. Silti riski sähköiskuun on koko ajan olemassa.

Kaikkiaan aikaa koko urakkaan kului seitsemän tuntia, jotta taskulamppu saatiin ulos sähköankeriaan vatsasta.

Raipe toipui nopeasti, ja jo parissa päivässä se uiskenteli omassa altaassaan entiseen tapaansa. Tapahtuneen jälkeen sähköankeriaan tilaa piti tarkasti seurata, sillä riski jälkitulehdukseen oli olemassa.

Raipella on taas kaikki hyvin

Sea Lifen intendentin Markus Dernjatin mukaan kaikki on sujunut tapauksen jälkeen hyvin, ja Raipe ei tunnu koko asiaa edes muistavan.

– Kävelin juuri aamulla Raipen altaan ohi, ja siellä se oli kovasti työn touhussa pureskelemassa oksanpätkää altaan pohjalla. Se on täysin entisellään, ihan kuin ei olisi koskaan taskulamppua nielaissutkaan.

Sähköaistinsa avulla saalistavat sähköankeriaat ovat persoja metalliesineille. Tämän vuoksi Raipekin luultavasti alun perin nielaisi taskulampun.

– Sille varmaan maistuisi toinenkin taskulamppu. Meillä on nyt tietty protokolla, ettei mitään ylimääräisiä metallisia esineitä enää viedä lähelle sen allasta.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti